Vertaa asuntoja

  • 12/10/2016

Espanjalaiset pankit rahastavat komissioilla

Vuosien 2008-2015 välisenä aikana espanjalaiset pankit ovat nostaneet komissioitaan 6,5%:lla. Komissiot ovat olleet mainio tapa lisätä tuloja, sillä lainojen korot eivät kartuta espanjalaisten pankkien kassoja aiempaan malliin.

Espanjalaisten pankkien tulot palveluista maksettujen komissioiden muodossa ovat kasvaneet 6,5% vuosien 2008-2015 välisenä aikana. Vuonna 2008 pankit keräsivät komissioina 22 916 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 summa oli 24 415 miljoonaa euroa. Nämä pankkien tulot kerätään tilinhoitomaksuina, siirtokuluina, käteisen laittamisesta tilille pankin toimipisteessä perittävinä maksuina sekä automaattinostojen komissioina.

Myös muualla Euroopassa pankit ovat nostaneet palvelumaksujaan. Esimerkiksi Italiassa pankkien perimät komissiot ovat nousseet samana aikajaksona 20%, Iso-Britanniassa 11,5% ja Ranskassa 11,1%.

Euroopan keskuspankin tilastojen pohjalta tehdyssä selvityksessä nousee kuitenkin esille myös, että pankkien komissiot ovat laskeneet Saksassa (5%), Belgiassa (7%), Itävallassa (8,7%) sekä Hollannissa (27%).

Tiedot: idealista.com