Matkamessukilpailun voittaja on arvottu

Julkaistu: 24.01.2017
AsuminenEläminen ja lomailu

Espanja.Comin järjestämä Facebook -Matkamessukilpailu oli todella suosittu! Osallistujia oli tuhansia ja kilpailu herätti laajaa kiinnostusta. Onnekkaalla voittajalla sattui vielä olemaan nimi- sekä syntymäpäivä arvontapäivänä 24.1.

Kilpailu tavoitti Facebookissa yli puoli miljoonaa henkilöä ja sitä kävi tykkäämässä yli 10 000 Espanja fania. Nämä hurjat luvut osoittavat kuinka valtavaa on suomalaisten kiinnostus Espanjaa ja sinne matkustusta kohtaan. Luxus Lomapaketin kahdelle lentoineen, majoituksineen ja extra palveluineen voitti Senja Karjalainen.

Senja oli voitosta todella yllättynyt ja onnesta sekaisin! En ole koskaan voittanut mitään ja koko sukukin oli ihmeissään, kertoo Senja. Olimme juuri pojan kanssa haaveilleet, että voi kun pääsisimme käymään Espanjassa. Aivan uskomatonta, että näin se järjestyi! Nyt pitää hankkia se passi, päättää Senja.

T-paidat voittivat: Tiina Sanden, Juha Kuusela ja Osmo Tirkkonen. Kaikille voittajille on ilmoitettu asiasta henkilökohtaisesti.

Totesimme Espanjan suosion myös henkilökohtaisesti Espanja.Comin osastolla, kertoo toimitusjohtaja Ismo Ivakko. Tapasimme viikonlopun aikana suuren joukon uusia ja vanhoja nettimediamme käyttäjiä. -Oli todella mukava saada kasvot lukijoillemme ja auttaa ihan käytännön kysymyksissä. Yleisimpiä kysymyksiä olivat muuttoa koskevat asiat sekä mikä olisi hyvä sijainti loma-asunnolle. Koska koko toimituksen väki on asunut täällä pitkään, niin pystyimme antamaan tarkkoja aluekohtaisia kuvauksia, jotka auttoivat merkittävästi loma-asunnon etsinnässä.

Matkamessuilla kävi tänä vuonna kaiken kaikkiaan yli 71 000 kävijää, joka on melkein 4500 enemmän kuin viime vuonna.

Jaa:

Tavarat piiloon – sisustusvinkit

Almuñécar – tunnelmallinen rantakohde