Vertaa asuntoja

Rakennuksiin ei vahinkoja maanjäristyksessä

Rakennuksiin ei vahinkoja maanjäristyksessä

  • 07/02/2016

Aurinkorannikon rakennukset kestivät tammikuiset maanjäristykset. Arkkitehdin arvion mukaan rakenteisiin ei ole tullut vaurioita.

Espanjalla on pitkä historia maanjäristyksistä ja se on otettu huomioon talojen rakentamisessa. Ihmiset voivat siis olla rauhallisia, toteaa arkkitehti Álvaro Berrocal Studio3 arkkitehtitoimistosta.

Oma mielipiteeni on, että tämä maanjäristys ei aiheuttanut minkäänlaisia vahinkoja talojen rakenteisiin. Talot rakennetaan niin, että niissä on joustovaraa rautaristikoiden avulla. Vaikka järistys saattaa tuntua vahvemmin kerrostalon yläkerroksissa, ei se tarkoita, että siellä myös tapahtuu enemmän vahinkoa rakenteissa. Sitä paitsi tämän vahvempaa järistystä ei ole laskelmien mukaan odotettavissa seuraavaan 500 vuoteen, lohduttaa Álvaro.

Marokon edustalla tapahtui 6.3 Richterin järistys aamuyöstä 26.1.2016. Sitä seurasi kuusi jälkijäristystä. Voimakkaimmin järistys tuntui Marokon puolella Espanjalle kuuluvassa Melillassa, jossa maa jatkoi tärisemistä koko päivän. Marokossa 200 kotia kärsi vahinkoja ja 12-vuotias lapsi kuoli paniikkikohtaukseen. Parisenkymmentä henkilöä loukkaantui; osa hypätessään paniikissa ikkunasta ulos. Järistys tapahtui merellä Malagasta 162 km etelään. Järistykset tuntuivat aina Cartagenassa ja Murciassa saakka.

Seuraava järistys tapahtui 4.4 asteikkoa rekisteröitiin 31.1 klo 17.25 ja se tuntui Granadan, Almerían ja Jaénin alueella. Alue Granadasta Alicanteen onkin se, jossa Espanjan vahvimmat järistykset saattavat ilmetä. Aurinkorannikko on miedompaa järistysaluetta.

Uusin maanjäristys rekisteröitiin sunnuntaina 7.2 klo 7.02 aamulla Fuengirolan ja Benalmádenan edustalla. 3.1 Richerin asteikon järistys oli peräsin 59 kilometrien syvyydestä noin 10 km rannikolta merelle päin (pääkuva).

Uudisrakentamisessa on Espanjassa tarkat säädökset käytettävistä materialaleista, menetelmistä ja teknisistä laskelmista. Niitä myös tutkitaan ja tarkistetaan koko ajan lisää.

Vanhojen maalaistalojen maasta ja kivistä rakennetuissa paksuissa seinissä ei joustovaraa ole. Onneksi nämä talot ovat ylensä yksikerroksisia, toteaa Àlvaro. Tälläisiä taloja remontoitaessa tai kerroksia lisättäessä jokainen tapaus tutkitaan erikseen.

Maaseudulla on saatettu rakentaa ja vieläkin rakennetaan itse ilman arkkitehdin tai teknisen insinöörin apua. Silloin saattaa puuttua tietämystä ja näissä taloissa voi olla mahdollista, että ongelmia ilmenee.

Vaara määnjäristyksen aikana ei niinkään ole se, että rakennus hajoaa. Yleensä onnettomuuksia aiheuttavat rakennuksista tippuvat koristeet ja muut ulkonevat osat. Siksi kannattaakin pysyä sisällä eikä lähteä kadulle. Tähän on myös kiinnitetty nykyisin enemmän huomiota rakennuksien suunnittelussa.

Lähde: Laopiniondemalaga.es