Vertaa asuntoja

Syksyinen Espanja on hieno retkikohde

Moni mieltää Espanjan ikuisen kesän lomakohteeksi, mutta myös Espanjassa voi nauttia neljästä vuodenajasta. Syksyn myötä suunnataan tutustumaan luonnonmaisemiin ja pieniin kyliin. Myös viinimatkat ovat syksyn antia parhaimmillaan.

Espanjan kansallispuistot

National Geographic España

Espanjassa voi luontomatkailija suunnata upean maiseman ääreen ja tutustumaan kansallispuistoon matkatessa missä päin Espanjaan hyvänsä. Espanjassa on 15 kansallispuistoa, joita on Iberian niemimaalla, Kanariansaarilla sekä Baleaareilla. Espanja oli yksi Euroopan ensimmäisistä maista, jossa alettiin panostaa luonnon ja ekosysteemin säilyttämiseksi. Suurin kansallispuistoista on Sierra Nevada, joka on kooltaan yli 86 000 hehtaaria.

Ruska Espanjassa

Syksyn upeita ruskan värejä pääsee ihailemaan myös Espanjassa. Esimerkiksi Ranskan rajan läheisyydessä Navarrassa on ainutlaatuinen Iratin metsä joka on Euroopan toiseksi suurin pyökkikuusimetsä ja täällä puhtaassa luonnossa elää kettuja, oravia ja muita metsän eläimiä.

Madridin läheisyydessäkin pääsee suuntaamaan syksyiseen luontoon, sillä Montejon vuorten luontoreitit suorastaan kutsuvat retkeilemään. Montejo de la Sierran vaellusreiteista löytyy sopivia vaihtoehtoja myös vähemmän kokeneille vaeltajille. Katso tästä vaellusideoita.

Historian ja luonnon yhdistäminen onnistuu esimerkiksi suuntaamalla Rooman ajan avokaivokselle Castilla-Leónin alueelle. Rooman ajan Las Médulas kultakaivaukset ovat jättäneet  arvokkaan historiallisen tiedon lisäksi unohtumattoman maiseman punaisten vuorten muodossa. Syksyn aikana värit vielä moninkertaistuvat. Katso lisätietoja täältä.

​Etelässä ruskan värejä näkee jos heti rannikolta sisämaan korkeuksille noustessa. Kunnollista väriloistoa voi ihailla mm. Ubriquen suunnalla, mistä löytyvät myös sienimetsät.​

Ruska Leon Medulas

Viiniretket

Syksy tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tutustua uusiin paikkoihin ja enne​nkaikkea uusiin makuihin. Viiniturismi on Espanjassa jatkuvasti kasvava turismin muoto ja viinitiloja, joilla pääsee tutustumaan viinintekoon on yhä enemmän. Monet viinitilat tarjoavat tutustumiskierroksia ja usein myös majoitus löytyy lähistöltä. Katso tästä oman suosikkiviinisi alueen viinitiloja.

Tiedot: Tourspain, Idealista.com