Vertaa asuntoja

Toiveammattiin Espanjassa

Toiveammattiin Espanjassa

  • 08/10/2016
Aurinkorannikon Matkaopaskoulu kouluttaa matkailualan ammattilaisia tulevaan työhön aidossa ympäristössä. Lomakohteessa toteutettavan koulutuksen jälkeen uudet oppaat ovat valmiita pakkaamaan kassit ja suuntaamaan maailmalle.

– Annamme opiskelijoille eväät pärjätä työssä, jossa toimitaan vieraassa kulttuurissa ja viikottain saapuvien uusien asiakkaiden kanssa, koulutuksesta vastaava Mikka Aitto-Oja kertoo.

Aurinkorannikon Matkaopaskoulu sijaitsee Fuengirolassa ja opiskelijat asuvat Mediterraneon Real hotellissa koko koulutuksen ajan. Kahden kuukauden intensiivinen opetusjakso pitää sisällään teoriaopetuksen lisäksi myös käytännön kenttätyötä

-Käymme läpi koulutuksessa opastyön kaikki osa-alueet ja harjoittelemme ne myös käytännössä.

Koulutus jakaantuu ammatillisiin aineisiin kuten asiakaspalveluun, hotellitapaamisiin, kriisinhallintaan ja lomakohteen turvallisuuteen. Myös erikoistuminen lastenkerhonohjaajaksi ja liikunnanohjaajaksi kuuluu opiskelun sisältöön. Käytännön opastaitoja harjoitellaan tekemällä lentokenttäkuljetuksia, harjoittelemalla opastustekniikkaa, vetämällä retkiä, tervetulotilaisuuksia sekä vastaamalla puhelinpalvelusta. Myynti ja markkinointi sekä käytännön asiakaskohtaamiset tulevat myös tutuksi koulutuksen aikana.

-Näiden kahden kuukauden aikana opiskelijoille tulee hyvin kattava kuva oppaan työstä.

Kahden viikon kuherruskausi

Tärkeä osa opiskelua on myös eläminen ulkomailla ja sopeutuminen uuteen maahan ja kollegoihin.

-Opiskelijamme ovat kiinnostuneita matkustamisesta ja suurin osa on ollut myös vaihto-oppilaana, opiskelemassa, au-pairina tai muutoin töissä ulkomailla ennen Matkaopaskoulua. Matkaoppaan ammatti on monipuolisuutensa vuoksi kuitenkin aivan uudenlainen kokemus lähes jokaiselle opiskelijalle ja tätä kautta monelle saattaa tulla yllätyksenä, miten monisäikeinen ammatti on kyseessä, Aitto-Oja korostaa.

Koulutuksen suorittaminen ulkomailla oli opiskelemaan saapuneille Sini Höltälle (33), Henri Knuuttilalle (21), Sandra Mäntylälle (23) ja Emmi Kilpiälle (26) kimmoke opintoihin hakeutumiselle.
Myös koulutuksen lyhyys ja kurssimaisuus innostivat opin tielle. Uuden ammatin opiskeluun ei haluttu käyttää vuosia, vaan ajatus nopeasta valmistumisesta sai pakkaamaan kassit ja suuntaamaan Espanjan Aurinkorannikolle.

Kaikki opiskelijat kuitenkin kertovat yllättyneensä koulutuksen tiiviydestä ja siitä kuinka paljon asuminen ulkomailla on heihin vaikuttanut. Jokainen opiskelijoista allekirjoittaa ajatuksen kahden viikon kuherruskaudesta.

-Se on niin totta, nuoret vastaavat kuin yhdestä suusta. Aluksi kaikki on uutta ja ihanaa, mutta kun arki tulee vastaan, iskee ikävä ja yllättävänkin vahvasti.

Opiskelijat ihmettelevät itsekin kuinka paljon asuminen vieraassa maassa vieraiden ihmisten kanssa vaikuttaa.

– Tämä on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa, muutamat itkutkin on itketty, mutta toisaalta on eletty aivan huikeita kokemuksia, opiskelijat kiteyttävät.

Kouluttaja kuuntelee opiskelijoita tyytyväisenä ja kommentoi rekrytoinnin menneen nappiin.

–Yksikään opiskelijoista ei ole keskeyttänyt opintojaan ja tämä itsetuntemus ja tunteiden käsittely kertoo jo siitä, että nämä nuoret selviävät uusissa paikoissa ja oppaan työssä. Ammatinvalinnan sijaan kyseessä on myös elämäntapa.

Itsetuntemus karttuu

Opaskouluun ei hakeuduttu kuluttamaan aikaa ja hengailemaan hetki etelässä, vaan nuoret ovat jo motivoituneet tulevaan työhön. Maksullisen koulun jälkeen on suuntana mahdollisimman nopea työllistyminen.

-Olen työskennellyt yläasteen opettajana ja halusin vaihtaa alaa. Olin miettinyt matkaoppaan työtä jo aiemmin, ja nyt tämän koulun myötä asiat vain loksahtivat kohdalleen, Hölttä kertoo. Elämä lämpimässä maassa on myös suuri plussa opastyöhön suuntautuvalle Sinille.

Henri Knuuttila kouluttautui merkonomiksi ja hakeutui armeijan jälkeen matkaopaskouluun.
–Olen kiinnostunut liikunnasta ja matkailualasta, tässä koulutuksessa yhdistyvät nämä molemmat, Knuuttila iloitsee. Taustatietoa matkaoppaan työstä Henri oli saanut jo etukäteen kaverin äidiltä, joka oli työskennellyt aiemmin oppaana.

-Valmistuin merkonomiksi ja koulun loputtua oli intoa vielä jatkaa opintoja. Tämä koulutus antaa mahdollisuudet työskennellä esimerkiksi lastenoppaana, Sandra Mäntylä miettii tulevia työmahdollisuuksia. Seurasin aina lomamatkoilla oppaiden työtä, ja nyt minulla on itsellä mahdollisuus päästä tekemään töitä ulkomailla.

Sairaanhoitajaksi kouluttautunut Emmi Kilpiä näkee vahvuutensa olevan erityisesti asiakastyössä.
–Viihdyn ihmisen kanssa ja olen hyvä esimerkiksi kriisityössä. Matkaoppaana kannetaan vastuuta suurestakin ryhmästä ja toimitaan tilanteissa nopeasti ja tehokkaasti. Ongelmatapausharjoitukset ovatkin olleet minusta todella mielenkiintoinen osa koulutusta.

Suoraan työhön

Ensimmäiset rekrytoinnit opiskelijoiden joukosta on jo tehty.

-Koulutus onkin räätälöity palvelemaan matkanjärjestäjien tarpeita, Aitto-Oja kertoo. Tämä malli on mainio niin opiskelijoille kuin työnantajille. Suhteellisen nopea koulutus, jossa harjoitellaan kaikki matkaoppaan työssä vaadittavat taidot, antaa työnantajille valmiiksi koulutetut oppaat ja opiskelijoille suoria väyliä työelämään.

-Kun koulu loppuu perjantaina, on mahdollista, että kotona ennättää olla vain viikonlopun ja seuraavana maanantaina alkaa jo työ, nuoret miettivät tyytyväisinä.

Ilmaiset retket

Aurinkorannikon Matkaopaskoulun opiskelijoiden toteuttamat maksuttomat retket Mijasiin ja Marbellaan ovat olleet suosittuja.
Mijasin vuoristokylään tutustutaan oppaan johdolla tiistaisin ja Marbellan vanhaan kaupunkiin lauantaisin. Mukaan pääsee bussilipun hinnalla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Centro Finlandian infoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

.