Vertaa asuntoja

  • 14/03/2017

Tuottoisat sakkopaikat

Espanjassa ylinopeuksia valvovat kiinteät tiekamerat ovat sakottaneet vuoden 2016 aikana eniten Córdobassa, Málagassa ja Huescassa.

Eurooppalaisen autoilijoiden yhdistyksen (Automovilistas Europeos Asociados) mukaan vuoden 2016 aikana A4 tien varrella Córdobassa kohdassa 417,5 km sijaitseva tiekamera on napannut kuvan 80 582 autosta ylinopeuden vuoksi. Málagan alueella sakkoja eniten aikaansaanut tiekamera sijaitsee tien MA-20 varrella kohdassa 10,4 km. Tämä tiekamera on paljastanut vuoden aikana 36 022 hurjastelijaa.
Pohjois-Espanjassa sijaitsevalla Huescan provinssissa räpsähti kameran 33 734 kertaa. Tiekamera sijaitsee tien N-240 kohdassa 202 km.

Huomioi ajonopeus

Tiekameroista ilmoitetaan liikennemerkein ennakkoon. Yleensä kamerat on sijoitettu kohtiin, jossa nopeusrajoitus on asetettu normaalia alhaisemmaksi esimerkiksi kurvin, tunnelin tai muuten ajonopeuden hidastamista vaativan tieosuuden kohdalle. Sakon mahdollisuudella pyritään tekemään teistä turvallisempia.
Erityisesti tunneleiden ajonopeuksia mitataan Espanjassa ahkerasti. Uusimmissa tunneleissa voi ajaa jopa 100 km tuntivauhdilla, mutta usein ajonopeus tulee laskea 80km/tunnissa. Katso tästä kartta Aurinkorannikon tiekameroista.

Sakot löytävät Suomeen saakka

Vaikka alla oleva auto olisi vuokra-auto, löytää sakko perille kotimaahan asti vuokra-auto firman välittämän osoitteen perusteella. Tiekameran kuva on yleensä auton takaosasta, jolloin tunnistuksessa ei näy kuljettajaa, pelkästään rekisterikilpi ja kuvan ajankohta. Sakoissa saa yleensä alennuksen (-50%) kun ne maksaa sakkolapussa määritellyn aikarajan sisällä. Sakon maksaminen onnistuu myös puhelimitse luottokortilla.

Tiedot: Europapress