Vertaa asuntoja

  • 18/08/2016

Hetkiä: 10+ vuotta ja syytä olla tai olematta Espanjassa

Tässä on tullut kymmenisen vuotta ja rapiat päälle asumista Espanjassa. Ajattelin muodikkaasti listata asioita, jotka vielä ovat täällä Espanjassa minut pitäneet. Ja listan asioista, jotka säännöllisesti saavat miettimään maanvaihtoa.

Kokemusta on elämästä Andalusiassa, Kataloniassa ja hiukka Torreviejassakin. Maaseudulla ja kaupungissa. Maata on kierretty ristiin rastiin sen verran, että jonkinlainen käsitys on syntynyt siitä miten iso maa tämä on! Tavat eroavat, mutta kyllä noita yhteneväisyyksiäkin riittää. Etu- ja haittalistasta tulikin nyt vähän erilainen. Täältä pesee.

Ihmiset

+Ihan parasta Espanjassa ovat välittömät, koskettelevat, hyväksyvät ja puheliaat ihmiset. Näin karjalaista (ja hiukka espanjalaistakin) verta omaavalle sitä helposti kuvittelee olevansa omiensa parissa. Juttua riittää, asiasta ja sen vierestä, olkapäähän tarrataan kiinni kun halutaan painoa jutun yksityiskohdalle ja aina on aikaa jutella. Liikenteessä, kaupankassalla ja työnteon keskellä. Hymyillen ja oikeana päivänä saatat saada asian kuin asian läpi vaikka missä virastossa, oli ihan lain mukaista tai ei.

-Nämä penteleen traditoihin kiinnijääneet takapajuiset espanjalaiset haluavat aina kaikki tehdä juuri niin kuin on ne on aina tehty. Edistystä, muutosta ja mielikuvitusta ei todellakaan pidetä täällä hyveinä. Koulusta(kin) se juontaa, jossa pelkästään opetetaan kopioimaan lauseita suoraan kirjasta. Yksittäisen virkamiehen mielivalta on uskomatonta ja sen edessä on todella voimaton. Ja koitapa saada faktaa artikkeliin, kukaan ei halua ottaa kantaa. Kirjoita siinä sitten ja valista suomalaisia maan tavoille.

Sää

+Kevät ja syksy ovat täydellisiä: aurinkoa riittää pitkälle marraskuuta, sadetta sopivasti että ilma raikastuu ja pehmyttä valoa aamusta iltaan. Luontokin on niin kaunis! Aivan mahtavaa on kävellä koiran kanssa aamulla (turisteista) tyhjällä rannalla ja kahlata paljain jaloin vedessä!

-Kesällä on niin kuuma, että joka vuosi pitää lähteä armotonta hellettä pakoon. Koiraa ei voi viedä ulos kuin aamulla ennen klo 7 ja illalla klo 23 jälkeen. Muuten tirisee itseltä nahka ja koiralta asfaltilla tassuista anturat. Hiki valuu noroina alastonta vartaloa pitkin kun yritän keskittyä artikkelin kirjoittamiseen. Talvella on niin saakutin kylmä, tuulinen ja kostea keli, että luita myöten paleltaa yöt päivät. Monta villapaitaa päällä ja hansikkaat kädessä kirjoitan juttuja ja varpaat on kiinni patterissa. Tämä on kyllä sitten viimeinen talvi täällä, prkl.

Ruoka

+Aina saat ruokaa jostain, tapakset ja chupitot ovat edullisia ja brändi lasketaan lääkejuomaksi. Luomutuotteet ovat edullisia ja muutenkin kauppalaskut kivankokoisia eikä ulkona syöminenkään ole mahottoman kallista. On kiva tarjota kavereille, kun kukkaro ei siitä paljon kevene.

-Koitapa löytää jotain uutta tai vaihtelua! Samat tapakset ja päivän menu joka ravintolassa. Suomalaiset kehuvat kuinka ihanan makuisia ja tuoreita nuo tomaatit ovat. Tietäisivätpä vaan miten paljon niihin pusketaan myrkkyjä kasvihuoneissa Almerian rannalla. Ja espanjalaiset mansikat vasta ihan hurjia kemikaalikoktaileja ovat. Meludesibeli ravintolassa ylittää kipukynnyksen, kun espanjalainen on raijannut sinne kaikki kaverinsa ja koko sukunsa. Ja TV vaan kovemmalle.

Eläimet

+Jos tykkää lampaan tai vuohenlihasta, niin tuolla vuorilla ja pelloilla vaeltaneet yksilöt voidaan varmaan kutakuinkin laskea luomuksi. Muuta plussaa en keksi, mutta pakko oli laittaa koska seuraava osio on tässä kolumnissa pakollinen.

-Tämä on kaikkein raskain asia Espanjassa elämisessä. Nimittäin eläinten kohtelu. Olen itse hoitanut ja pelastanut hylättyjä/kodittomia koiria ja voi miten sitä työsarkaa riittää. Niitä heitellään surutta autosta tienvarteen, hirtetään puihin, katkotaan häntiä ja korvia tai pahoinpidellään ilman tarkoitusperää. Olen tullut siihen tulokseen, että täkäläiset ovat suuria pelkureita kun eivät edes juuri syntynyttä koiran- tai kissanpentua pysty hengiltä ottamaan. Minkäsortin ihminen heittää elävän eläimen säkissä roskalaatikkoon?

Juhlat

+Jos jonkinlaista kylän oman pyhimyksen Feriaa ja Romeríaa, kansallista juhlaa ja itsehallintoalueen juhlaa riittää joka kuukaudelle. Ja jos juhlapyhä osuu sunnuntaille, niin hei, siirretään se maanantaille ja kaikilla on vapaapäivä! Espanjassa on kuulemma eniten juhlavapaapäiviä vuodessa. Uskon tuon. Ja aina yhtä antaumuksella lähdetään laulaen ja tanssien kaduille, kulkueet käyntiin ja liity sinäkin mukaan! Ihailen tämän kansan tapaa intohimolla juhlia elämää. Hallelujah.

-Koiraparka, juhlat tulossa ja se ainainen pauke. Alkaa yleensä jo pari päivää ennen itse juhlia, kun pienet ja isommat pojat purkavat juhlanodotusjännitystä heittelemällä paukkupommeja. Kliimaksi on se joka juhlan pakollinen ilotulitus. Espanjalainen selvästi tarvitsee elämästä nauttimiseen meteliä. Minä en. Eikä koira.

Hetkessä eläminen

Tässä ensin – ja sitten +, niin voidaan lopettaa mukaviin asioihin.

– Turvavöitä, kypärää tai valoja mopossa pimeällä ei tarvitse käyttää sillä juuri nythän ollaan hengissä. Minkä tahansa tapahtuman, juhlan, piknikin jne organisointi etukäteen, täysin yliarvostettua. Miksi siis painattaa julisteeseenkaan tapahtuman alkamisaikaa? Sitä paitsi ei se edes pidä paikkansa, pari tuntia siihen saa lisätä joka tapauksessa. Työmiehen saapumisen aikataulu suomennettuna:

mañana= tällä viikolla, mahdollisesti tai sitten tunnin päästä. Mitä, et ole kotona?
esta semana= tämän kuun aikana, mahdollisesti
este mes= palaa asiaan uudestaan joskus tulevaisuudessa, nyt ei ehdi. Enkä usko että sittenkään.

+On täällä niin tilaa hengittää kun turha niuhottaminen ei kuulu kuvioihin. Puolen tunnin myöhästyminen on vielä ajoissa olemista, ei siis stressiä. Toisia autetaan aina kun apua tarvitaan ja extempore tilanteissahan se yhteishenki tiivistyy. Kyllä ne asiat siitä lutviutuvat ja aina jotenkin järjestyvät, jos ei tänään niin sitten mañana.


Kolumnisarja:Hetkiä

Jaana Monto on asunut pitkään Espanjassa, mutta kokee olevansa enempi maapallon kansalainen. Hän pohdiskelee asioita yleensä filosofiselta kannalta ja  spirituaalisella otteella. Ihmisten erilaisuus antaa päivittäin upeita WAU -hetkiä. Luppoaikanaan hän vastaa Espanja.Com toimituksesta.

Close