Sisustus ja puutarha

Malagan Ikea viisi vuotta

Julkaistu: 01.11.2012

Ruotsalainen huonekalujätti rantautui Aurinkorannikolle vuonna 2007. Avajaispäivästä lähtien espanjalaiset ovat ottaneet skandinaavisen sisustuksen omakseen ja viidessä vuodessa Malagan Ikeassa on vieraillut jo 16 miljoonaa asiakasta.

Yrityksen johto järjesti tiedotustilaisuuden paikalliselle medialle ruotsalaisen aamupalan merkeissä ja listasi menestystään Etelä –Espanjassa numeroiden kautta.

DiarioSurin uutisen mukaan kauppakeskuksen johtaja Carolina Garcia kertoi, että suurin osa liikkeen asiakkaista tulee Malagan alueelta (80%). Loput ostoksille saapujat matkaavat lähialueilta kuten Granadasta (9%), Cordobasta (3,4%) tai Jaenista (2%). Lähin Ikea löytyy Sevillasta.

Espanjalaisissa kodeissa näkyy jo Ikean jälki ja suosituimmat tuotteet ovat olleet Hemnesin divaani, Malm –laatikostot, Ektorp -sohvat, Billy -kirjahyllyt sekä Expedit hyllyköt.

Skandivaaninen ruokalista on tullut myös asiakkaille tutuksi, sillä Ikea-ravintolassa on vierailut viiden vuoden aikana 8,5 miljoonaa asiakasta. Suosikkiateria on ollut lihapulla-annos, joita on nautittu 5,7 miljoonaa kappaletta. Edullisia hod dogeja on myyty 1,9 miljoonaa kappaletta.

Ikea Family kortin Malagan liikkeestä on hankkinut jo 280 000 asiakasta.

Juhlavuoden kunniaksi Ikea Malaga on luvanut toteuttaa kaksi projektia kalustamalla Malagassa julkisia tai yhdistysten tiloja 50 000 euron arvosta. Kampanja on nimeltään ”Programa Ikea Malaga Colabora”. Viiden vuoden aikana Ikea on lahjoittanut hyväntekeväisyys- ja ympäristöprojekteihin alueella yhteensä 300 000 euroa.

Tiedot: Diariosur

Jaa:

Tous kopiota

Korvapuustit maistuivat Parque Miramarissa