Vertaa asuntoja

Espanjan näyttävät ja mielenkiintoiset linnat

Vuosisatojen ajan alueettaan vartioineet linnat ovat massiivisia muistomerkkejä menneestä ajasta ja todellisia aarrearkkuja historiasta innostuneelle. Espanjan linnoista löytyy mielenkiintoisia erikoisuuksia esimerkiksi ympyrän muotoon rakennettu linna tai linna, joka on aivan rantaviivalle rakennettu.


Suositun Game of Thrones televisiosarjan myötä innostus kuvauspaikkoina käytettyihin linnoihin on kasvanut. Espanjan linnoista kuuluisuutta sarjan myötä on saanut esimerkiksi Castillo de Almodóvar del Río joka on yksi Espanjan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoista. Linna ei koskaan joutunut piiritetyksi erinomaisen sijaintinsa ansiosta. Linna on ollut avoinna vierailijoille vuodesta 2001 lähtien ja linnalta avautuvat kauniit maisemat Guadalquivir -joelle ja Almodovar del Río kylälle. Lähellä Cordóbaa sijaitsevaan linnaan voi tehdä vaikka päiväretken. Lisätietoja tästä.

Castillo de Ponferrada on elänyt mukana Espanjan historiassa ja 900 –luvulla rakennttu linna on ollut kelttien, roomalaisten ja länsigoottien asemapaikkana. Leonin kuningas lahjoitti linnan myös temppeherrain munkkiveljeskunnalle, jotta he puolustaisivat ja auttaisivat alueen poikki kuljevia pyhiinvaeltajia. Vuonna 1312 linna palautettiin Leonin kruunun alaisuuteen. Linnan tärkeys himmeni 1800 -luvulla ja osia muurinkivistä jopa myytiin muualle rakennusaineeksi. Vuodesta 1924 lähtien linnaa on kunnostettu, ja se on avoinna vierailijoille. Katso tästä aukioloajat.

Costa Bravalta löytyvä linna Castell d’En Plaja on iältään vain 80 vuotta, mutta siitä on tullut rantakaupunki Lloret de Marin tärkeä nähtävyys ja maamerkki. Meren äärellä sijaitseva linna on kaunis katsoa ja linnaa kiertää kävelyreitti kannattaa kiertää ja ihastella valokuvauksellista maisemaa.

 

Mallorcan saaren harvinaisuus on goottilaistyylinen linna Castell de Bellver. Ympyrän muotoon rakennuttu linna on Euroopassa harvinainen ja Bellverin linna on yksi Euroopan vanhimmista ympyrälinnoista. Nimensä mukaisesti linnalta avautuvat kauniit maisemat ovat vierailun arvoiset. Linnasta on tullut myös suosittu hääpaikka pariskunnille. Katso tästä lisätietoja.

Segovialaisten ylpeys Castillo de Coca on majesteetillinen linnoitus 1400-luvulta. Linna on erinomaisesti säilynyt ja edustaa tyyliltään eurooppalaisen gotiikan ja arabialaisen tyylin yhdistelmää. Linnaa ympäröi uskomattoman suuri ja syvä luola. Linna kuuluu Casa de Alban omistukseen. Katso tästä lisätietoja.

Castillo nuevo de Manzanares el Real on yksi Espanjan parhaiten säilyneistä linnoista. 1400-luvulla rakennettu palatsi-linnoitus sijaitsee Madridin läheisyydessä Manzanares el Real kylässä. Linnalta avautuvat maisemat Guadarraman vuorille, Pedrizaan ja Santillana tekojärvelle. Katso tästä lisätietoja.

Katalonian alueella Tossa del Marin rantakaupungissa sijaitseva Castell de Tossa de Mar on linna, joka sijaitsee aivan rantaviivan tuntumassa. Tämä merellinen linna on rakennttu 1300-luvulla. Seitsemän tornin linna on yksi Katalonia alueen parhaiten säilyneistä linnoista ja myös yksi kauneimmista.

Tiedot: Idealista.com