Vertaa asuntoja

Kotini Espanjassa Osa 5 Remontoitu neliapilatalo Orihuela Costalla

Yli 10 vuotta vanha peruskiinteistö sai persoonallisen ilmeen, kun uudet omistajat modernisoivat sisustuksen. Orihuela Costalla sijaitseva lomakoti on nyt avara ja viihtyisä latauspaikka.

Kirkkonummelaiset yrittäjät Camilla ja Toni Nilsson kaipasivat paikkaa missä ladata akkuja. Yrityselämä pitää kiireisenä talvisin ja kesäisin olisi kiva viettää aikaa jossain aivan muualla. Erityisesti Toni oli ihastunut Espanjaan ja tutkinut sieltä eri alueita. Käynti Tapiolassa kiinteistövälittäjän Espanjan -esittelyssä, jossa kerrottiin Costa Blancasta, oli viimeinen niitti ja niin he löysivät itsensä Orihuela Costalta. Kun Camilla näki tämän talon, oli se rakkautta ensi silmäyksellä. Lempiväri pinkkikin loisti portinpielen bougainvilleassa.

Neliapila tuo onnea

Neliapila on suosittu kiinteistömuoto Costa Blancalla ja varsinkin 2000 -luvun alussa niitä rakennettiin runsaasti. Yksi kiinteistö käsittää neljä asuntoa, joista kaksi on vierekkäin ja kaksi seinän takana seuraavalla kadulla.

Täysremontti

Ahtaasti suunniteltuun ja värikkääksi maalattuun kolmen makuuhuoneen taloon tehtiin täysremontti, jossa vain kylpyhuoneiden kaakelit säästyivät. Alakerrasta purettiin seinä ja näin olohuone laajeni ruokahuoneella. Avokeittiö vaihdettiin moderniksi ja samalla uudet kaapistot lisäsivät säilytystilaa. Tumma laatoitus luo kontrastia muuten vaaleaan sisusukseen ja talon emännän lempiväri pinkki piristää yksityiskohdissa.  Valkoinen kiiltävä maali raikasti portaikon alunperin puunväriset kaiteet.

Kattoterassi

Viimeisenä lisäyksenä taloon on rakennettu kolmas makuuhuone. Laajasta kattoterassista lasitettiin osa ja nyt se toimii pariskunnan makuuhuoneena. Täällä nukkuu niin hyvin, toteaa Camilla.

Yrittäjäksi myös Espanjaan

Viime vuonna he ehtivät viettää Espanjassa yhteensä kolme kuukautta. -Tulemme tänne vaikka vain lyhyeksikin aikaa. Toni on nykyään mukana myös paikallisessa yrityksessä, joten sekin motivoi käymään säännöllisesti.

Sijainti, sijainti ja sijainti

Naapurusto on mukavan kansainvälistä ja heistä on vuosien aikana löytynyt myös ystäviä. Ranta on kävelymatkan päässä, samaten iso ostoskeskus Zenia Bulevard. Autoa ei välttämättä tarvitse ja polkupyörät ovat omasta takaa. Taloyhtiöllä on myös uima-allas ja sinne tehdäänkin harva se ilta kävelylenkki ja virkistäydytään lempeässä iltailmassa.

Ihanan energisen ja positiivisen isäntäväen energiat tuntuvat talossa ja se houkutteleekin yleensä mukaan joko omat lapset tai ystäviä.

Katso ohjelma videolta!