Radio Finlandia palasi taajuuksille

Julkaistu: 21.12.2022
Eläminen ja lomailuUusimmat

32-vuotias Radio Finlandia on nähnyt monta vaihetta, mutta nyt se on palannut takaisin juurilleen. Radion sisältö on toistaiseksi kuulunut vain netissä ja Facebookissa, mutta nyt se on yleisön pyynnöstä palannut vanhoille radiotaajuuksille.

Radion nykyinen vetäjä Raija Kurkola kertoo, että niin yksityisten kuin yhteisöjen toiveita tuli runsaasti. -Meidän oli aivan pakko palata aalloille. Aurinkorannikon pitkäaikaisille asukeille Radio Finlandian taajuus 102,6FM on tullut tutuksi.

Hyvällä säällä se kuuluu Marbellasta Málagan itäpuolelle, tarkka alue riippuu katveesta. – Hyvällä radiokelillä ohjelma saattaa kuulua jopa Nerjaan asti, toteaa Raija.

Myös nettiradiokuuntelijoiden määrä kasvoi taajuuden mukana. Tällä hetkellä radiolla on noin 35 000 kuuntelijaa kuukaudessa. Hän kertoo, että tahtotila antenniin siirtymisestä näytti, että tämä tosiaan on yhteisön radio.

Raija on myös miettinyt, että poikkeusitilanne osoitti, että koskaan ei tiedä, mitä maailmassa tapahtuu. Radio haluaa säilyttää varman ja toimivan keinon ihmisten tavoittamiseksi.

Espanja.Com ja Radio Finlandia ovat sopineet yhteistyösopimuksen. Sisältöä julkaistaan ristiin ja tehdään välillä yhdessäkin.

Pääkuvassa Raija perustaa liikkuvaa studiota Espanja.Comin toimistoon, josta lähetettiin 15.12 suora ohjelma Kuulumisia palmun alta. Voit katsoa ja kuunnella sen tästä.

Kuuntele Radio Finlandiaa netissä tästä.

– Tottakai myös mainostajat ja yhteistyökumppanit hyötyvät kuulumisesta radioaalloilla, vinkkaa Raija. Toivottavasti yhteisö nyt sitten käyttää tämä mahdollisuutta ja löytää sen tiedotus- ja markkinointikanava.

Jaa:

Espanjassa on kyliä, jotka maksavat uusista asukkaista

Uutiskirje joulukuu 02/22