Hyppää sisältöön

”Kävimme katsomassa useita asuntoja Estepona-Nerja välillä. Emme tunteneet Aurinkorannikkoa juuri ollenkaan, ja halusimme tutustua eri alueisiin”.

Porvoosta lähtöisin olevalla Christinalla ja Turusta kotoisin olevalla Ilkalla on takanaan pitkä, lähes 40 vuoden avioliitto. Pariskunta on elämänsä aikana asunut kansainvälisen työuran vuoksi useammassa maassa niin pidempiä kuin lyhyempiä jaksoja. Työelämän päättymisen jälkeen unelmana oli asettautua lämpimämpään ilmastoon, ja lopulta paikaksi valikoitui Espanja. Nyt aktiivista elämää Aurinkorannikon maisemissa on takana jo 12 vuotta.

  • Christina ja Ilkka Fonsén
  • Asuvat Benalmádenassa Costa del Solilla
  • Asuneet Espanjassa vuodesta 2014 lähtien
  • Kotoisin Porvoosta ja Turusta

Kansainvälistä työelämää

Ilkan kansainvälinen työura hankinta- ja logistiikka-alalla on vienyt Fonsénit ulkomaille jo vuosikymmeniä sitten. Myös Hankenilla opiskellut Christina on työskennellyt eri maissa ja yrityksissä muun muassa johdon sihteerinä ja kielenkääntäjänä.

Pariskunnan ensimmäinen ulkomaantyöskentelyjakso oli puolen vuoden oleskelu Lontoossa. Siellä Fonsénit saivat hyvin aidon kokemuksen perinteisestä englantilaisesta asumisesta kokolattiamatolla vuoratusta kylpyhuoneesta lähtien.

Myöhemmin seurasi pidempi ulkomaanjakso 1990–1993, jolloin he asuivat kolmen vuoden ajan Brysselissä. He viihtyivät Euroopan päämajassa erinomaisesti, ja tutustuivat siellä moniin tuolloin asuneisiin suomalaisiin. Aika oli hyvin mielenkiintoista, sillä Suomi ei ollut vielä Euroopan unionin jäsen, vaan jäsenyyttä vasta valmisteltiin. Brysselin jakson jälkeen Christina ja Ilkka asuivat viisi vuotta Espoossa.

Christinan ja Ilkan koti Brysselin Rhode Saint Genésessä. Kuva Fonsénien kotialbumi.

Viimeiset lähes 15 vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä, vuodesta 1999 alkaen, Ilkan työ vei pariskunnan Etelä-Ruotsiin Helsingborgiin. Myös Christina työllistyi lähes saman tien. Ruotsin vuosien aikana pariskunta pelasi paljon golfia sekä viettivät aikaa erilaisten kulttuuriharrastusten parissa.

Ruotsin vuosien aikana Ilkalle tarjoutui myös mahdollisuus työskennellä Sveitsissä, mutta silloin pariskunta päätti kuitenkin kieltäytyä tarjouksesta Christinan uratilanteen vuoksi. Lisäksi he eivät myöskään halunneet siinä vaiheessa muuttaa uuteen maahan.

– Vuonna 2006 minun olisi pitänyt muuttaa silloisen työantajani vuoksi Sveitsiin. Sanoin silloin, että emme muuta, ja vaihdoin työpaikkaa, koska Christina oli saanut juuri silloin saanut hyvän työpaikan, muistelee Ilkka.

Etelän lämpöön työelämän jälkeen

Christina ja Ilkka olivat Helsingborgissa vietettyjen vuosien aikana tulleet siihen tulokseen, että työelämän jälkeen he haluavat asettautua mahdollisimman kauas etelään.

– Päätimme jo silloin, että pohjoisemmaksi emme lähde, vaan menemme etelään, pariskunta muistelee.

He harkitsivat lyhyesti Floridaa, jossa moni suomalainen eläkeläinen on perinteisesti viihtynyt. Etäisyys Floridasta Suomeen on kuitenkin pitkä, ja Christina ja Ilkka halusivat asettautua lähemmäs kotimaata. He kävivät golfloman merkeissä tutustumassa myös Turkkiin, jossa oli myynnissä hienosti laitettuja asuntoja edulliseen hintaan. Kuitenkin maan osin eriarvoinen sekä yhteiskunnallisesti epävakaa tilanne ei sopinut heidän arvomaailmaansa.

– Jäi jollain tavalla huono mieli niiden elintasoerojen vuoksi. Siellä kun pelasi golfia hienoilla aidatuilla kentillä ja näki aidan toisella puolella heikko-osaisia lapsiperheitä, tilanne suretti, kertaavat Christina ja Ilkka.

Lopulta Costa Blancalla ja Costa del Solilla matkailtuaan, Fonsénit ihastuivat Espanjaan. Myös kohtuullinen lentoaika ja hyvät lentoyhteydet Suomeen vaikuttivat merkittävästi päätökseen.

Asunnon etsintää Aurinkorannikolta

Ilkka jäi eläkkeelle vuonna 2013, ja saman vuoden lopulla pariskunta vuokrasi asunnon yhdeksän viikon ajaksi Benalmádenasta, Costa del Solilta. Tarkoituksena oli katsella asuntoja ja tutustua alueeseen paremmin. He tutustuivatkin useiden kiinteistövälittäjien avulla akselille Estepona-Nerja.

– Kävimme katsomassa useita asuntoja Estepona-Nerja välillä useiden meklareiden kanssa. Emme tunteneet Aurinkorannikkoa juuri ollenkaan, ja halusimme tutustua eri alueisiin.

Aluekartoituksen jälkeen asunnonkatselu rajattiin kauniiseen ja rauhalliseen sekä pinnanmuodoiltaan sopivasti vaihtelevaan Benalmádenaan, joka miellytti pariskuntaa eniten. Joulukuun alussa, juuri ennen takaisin kotiin lähtöä Christina ja Ilkka tekivät vielä viimeisen asuntokierroksen kiinteistönvälittäjän kanssa. Mikään nähdyistä kohteista ei kuitenkaan ollut erityisen kiinnostava. Lopuksi välittäjä kertoi vielä yhdestä myyntikohteesta, joka voisi olla näkemisen arvoinen. Sattuikin niin, että kyseinen talo oli sama, johon pariskunta oli jo sattumalta törmännyt aiemmin erään aamulenkkinsä aikana. Kohde oli erityisen mieluisa Christinalle.

– Talo oli juuri sen näköinen, jossa olin kuvitellut haluavani asua, muistelee Christina.

Benalmádena Pueblossa sijaitseva paritalo oli ollut edellisellä omistajalla vähällä käytöllä, ja siksi erittäin hyvässä kunnossa. Ilkka ja Christina tekivät kohteesta kokeilumielessä hyvin matalan tarjouksen, jota ei silloin hyväksytty.

Tämän jälkeen he palasivat Ruotsiin, ja alkoivat suunnitella siellä sijaitsevan talon myyntiä. Talo oli alun perin suunnitelmissa myydä keväällä 2014, jolloin talon vehreä piha-alue houkuttelisi enemmän ostajia. Kiinteistönvälittäjä kuitenkin taivutteli myynnin aloituksen jo heti tammikuulle, ja kävikin niin, että talo löysi ostajan jo heti ensimmäisellä näytöllä.

Fonsénien omakotitalo Ruotsin Helsingborgissa. Kuva Fonsénien kotialbumi.

– Menin lupaamaan kiinteistönvälittäjälle, että muutamme talosta kuukauden kuluttua sen tarkemmin ajattelematta. Vähän myöhemmin tajusin, että tyhjennettävänä oli iso kaksikerroksinen omakotitalo autotalleineen ja varastoineen. Lisäksi piti myös löytää paikka mihin muuttaa, naurahtaa Ilkka.

– Päädyimme sitten tekemään kauppaa Benalmádena Pueblon paritalosta, josta olimme jo aiemmin tehneet tarjouksen. Tilanne päättyi siten, että venytimme budjettia, ja muutimme taloon maaliskuussa 2014, pariskunta kertoo.

Benalmádenan talo ostettiin kalustettuna, joten Ruotsista mukana tuotiin vain pienempää irtaimistoa.

Asettautuminen Benalmádenaan

Fonsénit viihtyivät Benalmádenan paritalossaan erinomaisesti. Pieni taloyhteisö uima-altaineen ja puutarhoineen oli erittäin miellyttävä sekä kansainvälinen. Pariskunta teki vuosien varrella taloon useita remontteja. Erilaiset remonttityöt tilattiin aina paikallisilta rakennusyrityksiltä, jotka hoitivat kaikki toimeksiannot tasokkaasti ja sovitussa aikataulussa.

Benalmádena Pueblon paritalon terassialuetta Rancho Domingon alueella. Kuva Fonsénien kotialbumi.

Christina ja Ilkka ovat aina halunneet olla osa paikallista yhteiskuntaa sekä käyttää niin yksityisiä kuin julkisia paikallisia palveluja. He siirsivät jo heti alusta alkaen kirjansa Espanjaan, mikä tarkoittaa muun muassa myös verojen maksamista Espanjaan. Lisäksi he rekisteröivät Ruotsista tuodun ajoneuvonsa Espanjaan. Pariskunta on hoitanut kaikki asettautumiseen ja remontointiin liittyvät viranomaisasiat omin neuvoin. Heidän kohdallaan kaikki on toiminut Espanjassa hyvin, ja huonoja kokemuksia on ollut vain muutama.

Kaikkeen kannattaa kuitenkin varautua ja olla valppaana. Nimittäin kerran Christinan ja Ilkan Espanjan kotiin ilmestyi ”kaasutarkastaja”.

– Meille tuli yllättäen kaasutarkastaja, joka alkoi tarkastella keittiön takana patiolla olevaa lämminvesivaraajaa. Sitten mies pyysi rahaa, ja silloin tajusin, että jokin oli pielessä. Pyysin miestä näyttämään henkilöllisyystodistusta, johon hän ei suostunut. Seuravaksi sanoin, että otan hänestä kuvan, jolloin hän lähti nopeasti, nauraa Christina.

Kymmenen vuoden Espanjassa asumisen jälkeen, noin vuosi sitten, pariskunta päätti myydä Benalmádenan paritalonsa. Syynä tähän oli Suomessa sijaitsevat kiinteistöt, joissa on oma huolehtimisensa.

– Meillä on Suomessa kaksi asuntoa, Turussa ja Porvoossa, sekä lisäksi kesäpaikka Paraisilla, joissa on paljon tekemistä, toteavat Christina ja Ilkka.

Talon myynti ei kuitenkaan tarkoittanut luopumista elämästä Espanjassa. Omistusasumien on vaihtunut vuokra-asumiseen kerrostalohuoneistossa, ja pariskunta viettää edelleen Espanjassa pääosan vuodesta kesäkuukausia ja joulun aikaa lukuun ottamatta.

Christina ja Ilkka myivät oman Benalmádenan asuntonsa helpottaakseen usemmasta asunnosta koituvia huoltotöitä. Tälle hetkellä he asuvat eräältä espanjalaisrouvalta vuokratussa valmiiksi kalustetussa asunnossa.

Nykyisin myös neljästä lapsesta nuorin asuu Benalmádenassa espanjalaisen miehensä ja lastensa kanssa.

– He muuttivat tänne Kaliforniasta sen jälkeen, kun olimme jo asettautuneet tänne.

Kalenteri täyttyy nopeasti

Fonsénit ovat läpi elämänsä nauttineet erilaisista harrasteista sekä yhteisöllisyydestä. Pitkäaikainen harrastus golf on jäänyt viime aikoina ajan puutteen vuoksi vähemmälle, mutta edelleen he käyvät toisinaan pelaamassa läheisessä Benalmádena Golfissa, jossa on edulliset hinnat sekä laadukas ravintola.

Kalenteri täyttyy erilaisista harrasteista. Joka aamu Christina ja Ilkka tekevät kävelylenkin Benalmádena Puebloon, jonka jälkeen he treenavat taloyhteisön alueella sijaitsevalla ulkokuntosalilla. Kuva Espanja.Com.

Nykyään kalenterin täyttävät erilaiset kulttuuriharrasteet. Ilkka ja Christina kuuluvat erilaisiin suomalaisiin- ja pohjoismaisiin yhdistyksiin, kuten AHN (Asociación Hispano Nordica), Kulttuuriyhdistys Kaleva ja Munskänkarna viininmaistelukerho. Yhdistysten kautta pääsee helposti ja edullisesti mukaan moniin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja matkoille.

– Olemme jäseniä Kulttuuriyhdistys Kalevassa. Käymme sen kautta konserteissa, muissa tapahtumissa ja matkoilla. Kaleva tarjoaa todella laadukasta toimintaa kuljetuksineen, mikäli on kulttuurista kiinnostunut. Munskänkarna viininmaistelukerhon kanssa käymme pari kertaa vuodessa matkoilla, jotka suuntautuvat Espanjan viinitiloille. Pari viikkoa sitten, olimme viinitilamatkalla Extremaduran alueelle, kertoo Christina.

– Se on hienoa, että täällä on eläkeläisille monenlaisia mahdollisuuksia. Kun joku aina välillä kysyy, miten siellä Aurinkorannikolla saa ajan kulumaan, kerron, että täällä on niin paljon ohjelmaa, ja että joutuu tarkasti harkitsemaan mitä haluaa ja ehtii tehdä, nauraa Ilkka.

– Tärkeä meille on myös Aurinkorannikon Leijonat, jonka toiminnassa olemme aktiivisesti mukana. Leijonat tekevät monenlaista hyvätekeväisyyttä. Järjestämme tapahtumia, joiden kautta keräämme varoja hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Ukrainan sodan aikana, olemme rakentaneet sinne kaminoita 70 000 euron edestä, kertoo Ilkka.

Christinalla ja Ilkalla on kertynyt vuosien varrella myös paljon ystäviä niin Aurinkorannikolta ja Suomesta, joita he tapaavat säännöllisesti. Kaikille Espanjaan muuttaneille he suosittelevat laadukasta espanjan kielen opiskelua Fuengirolassa sijaitsevassa Sofia-opistossa, jonka kursseille he ovat itsekin osallistuneet useana vuonna. Sofia-opisto tarjoaa myös todella matalan kynnyksen tutustua muihin alueella asuviin suomalaisiin.

Toimiva terveydenhuolto

Fonsénit ovat olleet erityisen tyytyväisiä Espanjan tarjoamaan terveydenhuoltoon. Paikallisella terveysasemalla heitä hoitaa oma perhelääkäri, joka on perillä potilaidensa kokonaisterveystilasta.

– Omalle perhelääkärille on helppo päästä parissa päivässä. Erikoislääkärin aikaa joutuu odottamaan jonkin verran, mutta kun pääsee systeemiin sisään, niin asiat etenevät todella nopeasti, toteavat Christina ja Ilkka.

Nykyään myös ajanvaraus toimii todella käytännöllisesti.

– Aiemmin ajanvarauksen joutui menemään tekemään paikan päälle terveysasemalle ja lähetteet tulivat postitse, mikä oli todella epäkäytännöllistä jo postinkin hitauden vuoksi. Nykyään on sähköinen AviSAS-systeemi, joka todella toimii. Kaikista ajoista ja toimenpiteistä tulee sen kautta muistutus sähköpostiin ja/tai viestillä puhelimeen. Ajanvarauksia voi myös hallita (perua tai vaihtaa) systeemin kautta, mikä on helpottanut muutosten tekemistä, sekä tuonut tehokkuutta terveyspalveluihin, kertovat Christina ja Ilkka.

Kaikkia erikoislääkäripalveluja ja toimenpiteitä ei ole saatavilla Benalmádenassa, vaan Málagassa, jonka sairaanhoitopiiriin Benalmádena kuuluu.

Hoitoa on mahdollista saada myös Suomessa oleskelunaikana, vaikka ei kuulukaan Kelaan. Muutama vuosi sitten Christinalla todettiin silmäsairaus, joka vaatii jatkuvaa hoitoa. Hänen hoitonsa Espanjassa on maksutonta, ja Suomessa ollessaan hän saa hoitoa espanjalaisella lähetteellä ja Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla (EHIC) poliklinikkamaksun hinnalla.

Oikea asenne auttaa sopeutumaan

Christina ja Ilkka painottavat Espanjaan sopeutumisessa oikeaa ajatusmallia ja asennetta, vaikka itse suomalaisuudesta ei tule missään tapauksessa luopua.

– Täytyy ottaa sellainen ajatusmalli, että nyt ei olla Suomessa. Kaikki asiat järjestyvät, mutta eri tavalla. Täytyy ymmärtää, että tämä on Espanja, ja asiat hoidetaan täällä eri lailla. Digitalisoitumista ei ole asiainhoidossa viety vielä niin pitkälle, mutta sekin on kehittynyt viime vuosina huimaa vauhtia. Esimerkiksi veroasioiden digitalisoituminen on edennyt todella nopeasti, ja tiedonvaihto Suomen ja Espanjan välillä on tällä hetkellä saumatonta, toteavat Christina ja Ilkka.

Fonsénit viihtyvät Espanjassa erinomaisesti, ja heidän mukaansa erityisesti Aurinkorannikon alue tarjoaa suomalaisille matalan kynnyksen sopeutua uuteen ympäristöön.

Espanja.Com julkaisee joka kuukausi tarinan, jossa kerrotaan Espanjan unelmansa toteuttaneista suomalaisista henkilöistä, pariskunnista tai perheistä. Haluatko sinä tai perheesi osallistua artikkelisarjaan? Laita viestiä osoitteeseen toimitus@espanja.com.

Lue lisää Espanjaan muuttaneiden tarinoita:
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan
Suomalaisia töissä Espanjassa
Tarinoita elämästä Espanjassa

Pääkuva ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari

Anu Koivusaari

Päätoimittaja, viestintä ja markkinointi

Olen verkkomedia Espanja.Comin päätoimittaja. Lisäksi vastaan viestinnästä ja markkinoinnista sekä toimituksen johtamisesta. Toimitan Espanjassa asumiseen ja elämiseen liittyviä artikkeleita sekä matkakohdeartikkeleita Andalusian alueelta. Kirjoitan myös uutisia eri puolilta Espanjaa.
Juttuvinkkejä, palautetta ja kehitysideoita voi lähettää yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen.
Toivotan miellyttäviä lukuhetkiä artikkeliemme ja uutistemme parissa!

Benalmádenan kaupunki ottaa käyttöön mittausjärjestelmän, joka varoittaa ultraviolettisäteilyn aiheuttamasta riskistä.

Benalmádenan uusissa rannoille pystytettävissä huomiovaloissa suurimman vaaran väri ei ole punainen, vaan violetti. Se on sävy, joka on valittu varoittamaan äärimmäisestä ultraviolettisäteilyn riskistä Maailman terveysjärjestön (WHO) viisiportaisen asteikon mukaan. Uusia mittalaitteita, jotka tunnetaan myös nimellä ”aurinkoliikennevalot”, voi nähdä tänä kesänä Benalmádenan rannoilla.

Benalmádenan kaupunki on juuri julkaissut tarjouskilpailun mittalaitteiden toimittamisesta ja asentamisesta, jotka aiotaan levittää käytännössä koko kaupungin rannikolle. Aurinkoliikennevaloja asennetaan 20 kappaletta 20 eri rannalle. Yrityksillä on aikaa vastata tarjouskilpailuun 17. heinäkuuta asti. Suunnitelmissa on asentaa kyseiset laitteet Benalmádenan rannoille jo tänä kesänä.

Aurinkopaneelilla ja litiumakulla toimivien ”aurinkoliikennevalojen” on ilmoitettava ultraviolettisäteilyn riskitaso WHO:n seuraavan asteikon mukaisesti: vihreä matalalle säteilylle, keltainen kohtalaiselle säteilylle, oranssi korkealle säteilylle, punainen erittäin korkealle säteilylle ja violetti äärimmäiselle säteilylle.

Benalmádenan rantavaltuutettu Aguilera, pitää laitteita erinomaisena keinona vaikuttaa ihonsuojaukseen. Hänen mukaansa kaupungin hallinnolla on velvollisuus huolehtia sen rannoilla aikaa viettää terveydestä ja varoittaa auringon vaaroista. Aguilera toteaa, että Benalmádena on sitoutunut toimenpiteisiin, joiden avulla kaupungin rannoista voi nauttia turvallisesti. Aurinkoliikennevalot antavat rannalla kävijöille ainakin mahdollisuuden tehdä tietoisia päätöksiä auringolle altistumisesta ja ehkäistä niihin liittyviä riskejä.

Aurinkoliikennevalot asennetaan seuraaville rannoille:

Carvajal
Tajo de la Soga
La Morera
La Perla
Playa Bonita
Arroyo Hondo
Malibún
La Viborilla
Benalnatura
La Yuca

Torrequebrada
Torrevigía
Los Melilleros
Arroyo de la Miel
El Bil Bil
Santa Ana
Las de Gaviotas
Malapesquera
Torrebermeja
Fuente de la Salud

Benalmádenan Playa Bonitalla on panostettu terveyteen myös kieltämällä tupakointi.

Lue lisää:
Tupakoinnin vastainen aalto etenee Costa del Solin rannoilla
Costa del Solin ranta äänestettiin yhdeksi Euroopan parhaista
Espanjan rannoilla liehuu tänä vuonna ennätykselliset 642 sinistä lippua
Benalmádenan vartiotornit saavat viimein ansaitsemansa huomion
Fuengirola astuu matkailun tulevaisuuteen uudella kohdehallinta-alustalla
Fuengirolan Sohailin linna avautuu maailmalle virtuaalisesti
Costa del Sol valmistautuu vastaanottamaan kesän ensimmäisen turistivyöryn
Costa del Solin Cercanías-lähijunan ilmaiset kausiliput lakkaavat 1. heinäkuuta alkaen
Fuengirolassa tehostetaan poliisivalvontaa kesän loppuun asti

Lähde
diariosur.es

Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Espanja.Comin kesän 2024 Top matkakohteet -artikkelisarjan neljäs osa listaa Benalmádenan vierailukohteiden kymmenen kärjen.

Benalmádena on noin 70 000 asukkaan kaupunki Costa del Solilla, Fuengirolan ja Torremolinosin välissä. Espanja.Comin toimitus valitsi Top 10 paikkaa Benalmádenasta, jotka sijaitsevat rannan läheisyydessä Benalmádena Costalla, kaupungin kaupallisessa keskuksessa Arroyo de la Mielissä sekä idyllisessä Benalmádena Pueblossa.

1. Benalmádenan huvivenesatama Puerto Marina

Benalmádenan huvivenesatama vihittiin käyttöön vuonna 1979 nimellä Puerto Príncipe, ja vuonna 1982 sen nimi muutettiin Puerto Marinaksi. Satama-alue on yksi Costa del Solin tunnetuimmista ja vierailluimmista paikoista. Sen erityislaatuinen arabivaikutteinen arkkitehtuuri tunnetaan maailmanlaajuisesti.

Benalmádenan Puerto Marina on yksi Costa del Solin tunnetuimpia ja vierailluimpia paikkoja.

Puerto Marinassa on tasokkaita asuntoja, useita kauppoja ja putiikkeja, sekä ravintoloita ja baareja. Erityisesti kesällä alueella on runsaasti matkailijoita, ja kaupat sekä ravintolat ovat auki myöhään.

Puerto Marinan kävelykatu on kesällä vilkas.
Satamassa on tarjolla monenlaisia palveluja.

Venepaikkoja Puerto Marinassa on hieman yli tuhat. Satamasta lähtee myös useita miniristeilyjä, jotka suuntavat muun muassa Fuengirolaan tai delfiinejä katsomaan. Lisäksi satamasta on mahdollista vuokrata yksityinen vene ja tarvittaessa myös kippari.

Maailmanpyörästä käsin näkee Benalmádenaa lintuperspektiivistä.

Satama-alueella on myös maailmanpyörä, jonka kyydistä voi ihailla satamaa ja Benalmádenaa korkeuksista käsin.

2. Bil-Bil-linna

Benalmádenan kaupungin omistamassa Bil-Bil-linnassa on runsas kulttuuritarjonta. Siellä järjestetään muun muassa konsertteja, näyttelyitä ja konferensseja, ja lisäksi linnassa toimii turistitoimisto.

Bil-Bil-linnan tiloissa toimii myös turistitoimisto.
Bil-Bil-linnassa järjestetään erilaisia näyttelyitä.

Rakennuksen historia ulottuu vuoteen 1930. Espanjalais-ranskalaista alkuperää oleva Hermannin perhe pyysi arkkitehti Enrique Atenciaa rakentamaan eksoottistyylisen ”kesälomakodin”. Sen ulkomuoto sai vaikutteita Euroopassa tuolloin muodissa olleesta islamilaisesta arkkitehtuurista, joka yhdistää mudéjar- ja arabityyliä.

Bil-Bil-linnan arkkitehtuuri on saanut vaikutteita arabikulttuurista.

Linnan rakentamisen aikana syttyi Espanjan sisällissota, jonka vuoksi Hermannien oli pakko lähteä maasta ja laittaa rakennus myyntiin. Vuonna 1937 sen osti amerikkalainen Schestromsin perhe, joka käytti sitä yksityiskotina 30 vuotta. He tekivät parannuksia ulkotiloihin sekä puutarhaan. Rakennus nimettiin Castillo Bil-Biliksi.

1970-luvun lopulla Castillo Bil-Bil myytiin belgialaiselle Gerard Saintmouxille. Hänen omistusaikanaan rakennus hylättiin ja sen kunto huononi. 1980-luvun lopulla Benalmádenan kaupunki osti linnan, ja 1990-luvulla rakennus remontoitiin ja sitä ympäröivä muuri poistettiin.

Nykyään linnan tiloissa järjestetään myös konfrensseja.

3. Parque de la Paloma -puisto

Parque de la Paloma -puisto sijaitsee Benalmádenan Arroy de la Mielissä, ja se on yksi Costa del Solin suurimmista urbaaneista viheralueista. Puiston pinta-ala on yli 200 000 m², ja kokonaisuuteen kuuluu puistoalueita, upeita istutuksia, kävelyteitä ja tekojärvi. Lisäksi alueella on leikkikenttiä ja ravintoloita.

Parque de la Palomassa on laajoja puistoalueita.
Puiston alueella on useita ravintoloita.

Parque de la Paloma -puisto on ihanteellinen alue levätä ja kävellä puutarhojen sekä kasvillisuuden lomassa. Se on hyvin suosittu vapaa-ajanviettopaikka erityisesti viikonloppuisin.

Parque de la Paloma -puisto on mukava paikka rentoutua.
Vehreässä ympäristössä on mukava lenkkeillä.
Parque de la Paloma -puistossa on kaktuksille omistettu alue.
Kaktuksen yksityiskohtia.

4. Blas Infante -kävelykatu

Avenida Blas Infante -katu on Arroyo de la Mielin sydän. Sen varrella on useita liikkeitä, palveluita, ravintoloita ja kahviloita. Kadun kahviloissa on mukava nauttia vaikka jäätelöä lämpimänä kesäpäivänä ja seurata ohi kulkevia ihmisiä.

Avenida Blas Infante -katu on vilkas ostos- ja ravintolakatu.

5. Teleférico-gondolihissi

Teleférico-hissi lähtee Arroyo de la Mielistä. Sen määränpää on 760 metriä korkean Monte Calamorro -vuoren huippu, joka on osa Sierra de Mijas-vuoristoa. Huipulla on kattava verkosto erilaisia patikointi- ja pyöräilyreittejä sekä ravintola. Maisemat ovat upeat, ja selkeänä päivänä huipulta on hyvä näkyvyys koko rannikon yli.

Teleférico-matka alkaa Arroyo de la Mielistä.
Näkymiä matkalta Monte Calamorro -vuoren huipulle.

Teleférico on yksi Benalmádenan suosituimmista nähtävyyksistä, ja matka huipulle kestää noin 15 minuuttia. Edestakainen matka maksaa 19,90 euroa, kun lipun ostaa lähtöpaikalta, ja 12,90 euroa, jos lipun ostaa ennakkoon netistä. Monte Calamorro -vuoren huipulta kulkee myös kävelytie takaisin alas Arroyo de la Mieliin.

Maisemia alas rannikolle Monte Calamorro -vuoren huipulta.

6. Plaza de España -aukio

Plaza de España -aukio sijaitsee Benalmádena Pueblossa keskeisellä paikalla. Sen ikoninen symboli on La Niña -suihkulähde, jossa on nimensä mukaisesti tyttöä kuvaava patsas.

La Niña -suihkulähde.

Aukiolla on muutamia laadukkaita ravintoloita, jotka ovat auki sekä päivällä että illalla. Ravintoloiden terasseilla on erityisesti kesäisin lämpimistä päivistä nauttivia asiakkaita.

Plaza de España -aukiolla on suosittuja ravintoloita.

7. Iglesia de Santo Domingo de Guzmán -kirkko

Kun Plaza de España -aukiolta jatkaa hieman eteenpäin, vastaan tulee kaunis kirkkoaukio, jossa on valkoinen Iglesia de Santo Domingo de Guzmán -kirkko. Aukiolta sekä kirkon takaa on upeat näkymät alas rannikolle. Aukiota ja kirkkoa reunustaa kaunis puutarha-alue.

Iglesia de Santo Domingo de Guzmán -kirkko.

Iglesia de Santo Domingo de Guzmán on Benalmádenan vanhin kirkko vuodelta 1621, ja se sijaitsee paikassa, jossa kaupunki historiallisesti syntyi.

Aukion liepeillä on kaksi ravintolaa, josta toisesta on hienot maisemat vuorille ja rannikolle.

Aukiolla on kaksi ravintolaa.

8. Castillo Monumento Colomares -linna

Heti Benalmádena Pueblon alapuolella sijaitseva Castillo Monumento Colomares -linna erottuu erikoisuutensa ansiosta jo kaukaa. Linnamonumentti kertoo tarinan Amerikan löytämisestä.

Castillo Monumento Colomares -linna on mieleenjäävä kokonaisuus.

Koristeellisen linnan alueella on torneja, portteja, monumentteja ja lähteitä. Aluetta reunustavat upea puutarha sekä maisemat merelle ja vuoristoon. Linnarakennuksessa yhdistyvät bysanttinen, romaaninen, goottilainen ja mudéjar-tyyli. Linnan rakensi Tohtori D. Esteban Martín Martín kahden työmiehen kanssa vuosien 1987–1994 välisenä aikana.

Linna on täynnä upeita yksityiskohtia.

Castillo Colomares on omistettu Kristoffer Kolumbuksen elämälle ja seikkailuille. Se on pinta-alaltaan 1500 m2, ja siellä on myös maailman pienin kirkko, jonka pinta-ala on vain 1,96 m2.

Linna on avoinna yleisölle tiistaista sunnuntaihin. Kesäisin aukioloajat ovat kello 10–14 ja 17–21, syksyllä ja talvella linna on auki kello 10–18 ja keväällä kello 10–20. Lippujen hinta on 3 euroa aikuiselta ja 2 euroa lapsilta sekä eläkeläisiltä.

9. Estupa de la Iluminación de Benalmádena -temppeli

Buddhalaistemppeli Estupa de la Iluminación de Benalmádenaa hallinnoi Benalmádenan Karma Kagyu -kulttuuriyhdistys.

Temppelin tornia koristaa kuva Buddhasta.

Estupa rakennettiin Bhutanin buddhalaisen mestarin Lopon Tsechu Rinpochen inspiraation pohjalta joidenkin hänen länsimaisten opetuslastensa ja Benalmádenan kaupunginvaltuuston tuella.

Estupa de la Iluminación de Benalmádena -temppeli.

Rakennus vihittiin käyttöön 5. lokakuuta 2003. Se on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 10–14 ja 17–20. Maanantaisin temppeli on suljettu.

10. Perhospuutarha Mariposario de Benalmádena

Benalmádenan perhospuutarha sijaitsee lähes buddhalaistemppelin vieressä. Se on thaimaalaistyyppinen rakennus, jonka sisällä voi kävellä yli 1500 eksoottisen perhosen keskellä. Ne lentävät vapaasti trooppisessa paratiisissa vesiputousten ja kukkien keskellä.

Mariposario on toimii thaimaalaistyylisessä rakennuksessa.
Mariposarion perhoset lentävät vapaina vierailjoiden joukossa.

Perhospuutarhassa voi tarkkailla, kuinka perhoset syntyvät ja lisääntyvät sekä oppia monia uusia asioita näistä upeista hyönteisistä.

Trooppisilla perhosilla on upea väritys.
Perhospuutarhassa on yli 1500 eksoottista perhosta.

Mariposario on avoinna joka päivä kello 10.00–20.30, ja yleislippu maksaa 12 euroa. Lastenlippu ja seniorilippu maksavat 9,50 euroa ja liikuntaesteisten lippu 8,00 euroa. Alle 2-vuotiaat lapset pääsevät sisään maksutta.

Katso tunnelmia Mariposariosta:

Katso Benalmádenan Top 10 paikkojen sijainti kartalta:

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 28.7.2024.

Lue lisää Aurinkorannikon matkakohteista:
Mijas Pueblo – Aurinkorannikon suosituin valkoinen kylä
Valkoisia kyliä Málagan liepeillä osa 1: Comares – Axarquían parveke
Fuengirolan merellinen rantapaseo Carvajalista Sohailin linnalle
Aurinkoinen ja merellinen Marbella on viihtyisä kesämatkakohde
Málagan parhaimmat näköalapaikat – nauti maisemista yläilmoista käsin
Lomalle Torremolinosiin – 15 vinkkiä lomapäivien viettoon
Aurinkorannikon Torrox levittäytyy rannikolta vuoristoon
Estepona yhdessä päivässä – mitä nähdä ja tehdä?
Top 10 matkakohdetta Fuengirolassa

Lähteet
benalmadena.es
telefericobenalmadena.com
malaga.es
castillomonumentocolomares.com
stupabenalmadena.org
mariposariodebenalmadena.com

Teksti ja kuvat päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Benalmádenan kaupungissa on kolme vartiotornia: Torre Bermeja, Torre Quebrada ja Torre del Muelle. Torre Bermeja sijaitsee arabialaistyylisen huvivenesataman sisäänkäynnillä. Kaksi muuta vartiotornia sijaitsevat niiden mukaan nimetyillä rannikkoasuinasuinalueilla, Torrequebradassa ja Torremuellessa.

Kaikki vartiotornit rakennettiin puolustamaan rannikkokaistaletta mahdollisilta hyökkäyksiltä. Ne kaikki on julistettu kulttuurinähtävyyksiksi (Bien de Interés Cultural, BIC), mutta yksikään niistä ei ole kaupungin vierailluimpien, tunnetuimpien tai arvostetuimpien monumenttien joukossa. Syynä tähän on se, että ne ovat olleet pitkään unohdettuina ja niihin on suhtauduttu lähes välinpitämättömästi. Nyt aloitetun projektin tarkoituksena on palauttaa niiden kauneus ja korostaa niiden arvoa.

Satamassa sijaitsevalle Torre Bermejalle on tehty arkeologisia tutkimuksia ja se on paikoin erittäin huonossa. Tornin restaurointihankkeelle on nyt laadittu alustava suunnitelma. Torremuellen asukkaat ovat puolestaan valittaneet alueen vartiointitornin surkeasta tilasta jo pitkään, sekä siitä, että tornia ei ole edes valaistu.

Sittemmin tilanne on muuttunut, ja torni on hiljattain restauroitu sekä sen ympäristö valaistu. Nyt kaupunginvaltuusto on päättänyt mennä askeleen pidemmälle ja kunnostaa koko alueen. Tämä tarkoitta sitä, että rinnettä, jolla torni seisoo, ja jota pitkin pääsee myös rannalle ja rantakadulle ollaan puhdistamassa. Kun puhdistustyö on saatu valmiiksi, sitä kaunistetaan maisemoinnilla. Kaiken työn tulee täyttää kulttuurilain asettamat vaatimukset, koska kyseessä on suojeltu kohde

Torre del Muellen ympäristö on hiljattain siistitty ja valaistu.

Benalmádenan kaupunginjohtaja Juan Antonio Lara kertoo, että kaikkia siivoustöitä valvotaan huolellisesti, ja ne tehdään Andalusian kulttuuriperintölainsäädännön mukaisesti. Työn suorittaa roskien, jätteiden ja aluskasvillisuuden poistamiseen erikoistunut yritys. Laran mukaan rinnettä ei ole hoidettu kunnolla vuosiin, mikä on aiheuttanut epäesteettisen näkymän yhdelle Benalmádenan tärkeimmistä rannoista.

Torremuellen tornin historiaa

Torremuellen vartiotorni on kristittyjen rakentama ja se peräisin 1500-luvulta. Sen tehtävänä oli tukea rannikkoalueen puolustusjärjestelmää. Se rakennettiin rannalle laskeutuvalle mäellä, josta avautuu näkymä kahteen pieneen poukamaan.

Jotkut tutkijat ovat spekuloineet, että rakennuksen alla saattaa olla roomalaiskauden jäänteitä, koska se sijaitsee samalla alueella kuin tunnettu roomalainen merenkulkuhuvila Torremuelle (Villa romana marítima de Torremuelle).

Tornin ympärysmitta on 23,80 metriä ja korkeus yli 10 metriä. Se on rakennettu muuraamalla. Muurauksessa on käytetty laastia ja myöhemmin kipsivahvistusta.

Lue lisää:
Torremolinos on takavarikoinut tänä vuonna jo 2000 kiloa laitonta katukauppatavaraa
Málaga on Espanjan kävely-ystävällisin kaupunki
Brilliant Lady -risteilyalus ankkuroituna Málagan lahdelle jo seitsemättä kuukautta
Vesirajoituksia helpotettiin Málagan maakunnassa: uima-altaiden täyttö, rantasuihkujen käyttö ja puutarhan kastelu sallittuja

Lähde
diariosur.es

Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Benalmádenan kaupunki ja Tivolin alueen maanomistaja Grupo Tremón ovat solmineet sopimuksen Tivolin uudistamisesta. Työt, joilla vuodesta 2020 lähtien suljettuna ollut Tivoli saadaan taas avattua, saattavat kestää jopa neljä vuotta. Tämä antaa riittävästi aikaa viedä ensiksi läpi Benalmádenan yleiskaavan muutoksen ja seuraavaksi rakennustyöt.

Benalmádenan kaupunginvaltuuston ja Tremónin välisessä lopullisessa sopimusasiakirjassa on hahmoteltu, kuinka huvipuiston kunnostus ja jälleenrakennus tapahtuvat. Sopimusasiakirjassa kerrotaan myös yksityiskohtia alueelle tulevista uusista rakennuksista, kahdesta hotellista ja ostoskeskuksesta, jotka tuovat alueelle uusia käyttötarkoituksia, joita Tremón on halunnut jo kauan.

Tämänhetkinen tilanne

Tivoli-alueen pinta-ala on 77 902 m2, josta valtaosa on ollut tähän asti puutarhoja, polkuja ja teitä, sillä alueen suurin sallittu rakennusala on 16 610 m2.

Tivoli-alue on tällä hetkellä ränsistynyt vuosien kiinniolon jäljiltä.

Kaupunginvaltuuston ja Tremónin välisessä sopimuksessa todetaan, että kokonaisprojektialue ei kata vain itse nykyistä puistoa, vaan myös viereisiä maa-alueita, kuten niin sanottu Tivoli-esplanadi, pysäköintialue ja viereinen maa-alue, joka ympäröi kunnallista Emabesa-vesiyhtiötä.

Kun kaavoitussopimus etenee, huvipuiston yhteyteen tulee kaksikerroksinen sisäkauppakeskus, jonka rakentamisessa hyödynnetään alueella olevaa rinnettä.

Ostoskeskus ja tivolilaitteet

Kauppakeskuksen pohjapinta-ala on 58 000 m2, ja sen kokonaispinta-ala on 85 000 m2 kahdessa kerroksessa. Alueen yli kulkevan köysiradan vuoksi ylemmän kerroksen katto tullaan todennäköisesti toteuttamaan vinokattona.

Alueen yli kulkee Teleférico Benalmádena -köysirata.

Huvipuistoalue alkaa siitä, missä sijaitsee tällä hetkellä Tivolin maailmanpyörä. Tavoitteena on varmistaa, että alue saadaan tasaiseksi, jotta sinne kulku olisi esteetöntä ja helppoa.

Sopimuksen mukaan maa-alue, jolle tivolilaitteet ja muut viihdykkeet tulevat, on pinta-alaltaan 35 860 m2. Samalle alueelle tulee myös uusi teemahotelli.

Neljän tähden hotelli pysäköintialueelle

Benalmádenan pormestarin Juan Antonio Laran mukaan yksi sopimuksen suurista saavutuksista on, että puiston nykyinen pinta-ala säilyy ja jopa kasvaa.

Kauppakeskuksen toisen kerroksen katto tulee olemaan osana huvipuistoa, mikä on pinta-alaltaan yhteensä 34 000 m2 edellä mainitun 35 860 m2 lisäksi. Uudet kaavoitussäännöt mahdollistavat myös enemmän ja tiheämmän rakentamisen käytettävissä olevalle maa-alueelle. Suurin mahdollinen rakennusala on 42 220 m2, mikä on lähes kolminkertainen Tivolin nykyiseen pinta-alaan verrattuna. Tämän seurauksena puutarhoja ja polkuja tulee olemaan vähemmän.

Kauppakeskuksen viereen rakennetaan toinen hotelli, joka tulee sijaitsemaan nykyisellä pysäköintialueella lähellä kunnallista vesilaitosta.

Nykyiselle pysäköintialueelle, jossa pidetään perjantaisin myös Arroyo de La Mielin tori, rakennetaan hotelli.

Sopimuksen mukaan hotellirakennuksen pohjapinta-ala on 4500 m2 ja rakennusala 10 000 m2. Hotellista suunnitellaan 4 tähden hotellia, jossa on jopa 200 huonetta.

Lähde
surinenglish.com

Kuvat ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Kaupallinen yhteistyö Benalmádenan kaupunki – Espanja.Com

Espanjan Aurinkorannikolla riittää lämpöä, aurinkoa ja merta. Benalmádena tarjoaa näitä kaikkia, mutta myös paljon muuta. Monipuolisessa Benalmádenassa on tekemistä ja kokemista moneen makuun ympäri vuoden.

Noin 75 000 asukkaan Benalmádenan kaupunki sijaitsee vain reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä Málagan lentokentästä, Torremolinosin ja Fuengirolan välissä. Benalmádenan keskustaan, Arroyo de la Mieliin, pääsee lentokentältä helposti myös paikallisjunalla. Benalmádenan toinen paikallisjuna-asema sijaitsee Torremuellessa.

Benalmádena koostuu toisistaan poikkeavasta kolmesta osasta: rannikkoalueesta Benalmádena Costasta, liike-elämän keskuksesta Arroyo de la Mielistä ja perinteisestä kaupungin yläosassa sijaitsevasta kylästä, Benalmádena Pueblosta.

Merellinen Benalmádena Costa

Benalmádenan rannikkoalue on hotelleista rannoista ja ravintoloista nauttivan matkailijan unelma-alue. Viihtyisä rantabulevardi, joka johtaa Puerto Marina -huvivenesatamaan ja Torremolinosiin, tarjoaa merellisen ja aurinkoisen kävelyreitin.

Benalmádena Costan rantabulevardi on suosittu kävelyreitti.

Ranta-paseon varrella on useita rantoja, joissa voi viettää rentouttavan päivän auringossa, vilvoitella meressä ja nauttia chringuitojen tuoreista merenelävistä sekä raikkaista juomista. Fuengirolaan päin mentäessä löytyy myös rauhallisempia rantoja, joiden palvelutaso on matalampi.

Benalmádena Costan tunnetuin paikka on arabialaistyylisesti rakennettu Puerto Marina -huvivenesatama. Erityisen tunnelmallinen satama on iltavalaistuksessa. Puerto Marinan liikkeet ja ravintolat ovat auki ympäri vuoden, ja siellä on runsaasti kävijöitä kaikkina vuodenaikoina.

Benalmádenan huvivenesatama Puerto Marina on rakennettu arabialaistyylisesti.

Ostokset ja palvelut Arroyo de la Mielistä

Arroyo de la Miel sijaitsee rannikolta noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Se on Benalmádenan liike-elämän keskus, ja sieltä löytyvät kaikki palvelut sekä erikoisliikkeet ja putiikit. Ostosten lomassa voi nauttia virvokkeita, lounasta tai illallista alueen useissa paikallisissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Arroyo de la Mielin kävelykadun varrella on putiikkeja ja kahvila-ravintoloita.

Arroyo de la Mielissä sijaitsee myös suuri 200 000 neliön viheralue, Parque de la Paloma -puisto. Puistosta löytyy upeita istutuksia, tekojärvi, kävelyreittejä, ravintoloita, kuntoilualueita sekä leikkipuistoja. Hienon maisemaelämyksen saa matkustamalla Arroyo de la Mielistä lähtevällä köysiradalla Calamorro-vuoren huipulle, josta näkee koko Benalmádenan ja muualle Aurinkorannikolle.

Köysiratamatka tarjoaa hulppeat näkymät koko Benalmádenaan sekä itäiselle ja läntiselle Costa del Solille.

Idyllinen Benalmádena Pueblo

Benalmádena Pueblo sijaitsee Benalmádenan yläosassa. Se on kaunis ja perinteinen kylämäinen alue, joka koostuu valkokalkituista taloista, kapeista kujista, viehättävistä aukioista sekä upeista kukkaistutuksista.

Benalmádena Pueblon ikoninen La Niña-patsas Plaza España -aukiolla.

Benalmádena Pueblosta löytyy myös useita tasokkaita ja idyllisiä ravintoloita, joiden terassit ovat lämpiminä vuodenaikoina mitä parhaimpia paikkoja nauttia hyvästä ruuasta ja seurata ympäristön elämää. Useilta terasseilta on myös tarjolla huikeat näköalat Benalmádenan rannikolle.

Benalmádenan yläosissa sijaitsee myös alhaalta rannikoltakin näkyvä suuri Buddha-temppeli sekä Mariposario-perhospuutarha, jossa voi liikkua samassa tilassa lentelevien 1500 eksoottisen perhosen kanssa.

Mariposarion eksoottiset perhoset lentelevät puutarhassa vierailijoiden joukossa.

Vieraanvarainen ja kansainvälinen Benalmádena toivottaa suomalaiset lämpimästi tervetulleeksi viettämään mukavia lomahetkiä tai nauttimaan lämmöstä ja andalusialaisesta tunnelmasta pidemmäksikin aikaa.

Lue Benalmádenasta lisää palveluhakemistostamme tai
Benalmádenan kaupungin turistitoimen verkkosivuilta.

Benalmádenan turistitoimisto sijaitsee Bil Bil -linnassa.

Lähde
turismo.benalmadena.es

Teksti ja kuvat päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Senda Litoral, suomeksi Rantareitti, on rantaviivaa pitkin kulkeva 180 kilometriä pitkä kävelyreitti, joka yhdistää Costa del Solin rannikon Manilvasta Nerjaan. Reitin useat osiot ovat jo valmiina, ja se yhdistää monenlaisia olemassa olevia kulkuväyliä, kuten kävelyteitä, siltoja ja polkuja. Espanja.Com kävi kävelemässä reitin Benalmádenan osuutta Torrequebradasta Torremuelleen.

Reitti Torrequebradasta Torremuelleen kulkee pitkin Benalmádenan länsirannikkoa ja suurin osa reitistä kävellään Senda Litoral de Málagaa pitkin. Reitin aloituspiste on Benalmádena Costalla, Estival Torrequebrada -kasinohotellin tuntumassa. Se sijaitsee N-340-rantatien varrella.

Ympäröivällä alueella on katuja, joille auton voi pysäköidä ilmaiseksi. Paikalle pääsee myös linja-autolla M-120 Fuengirolasta.

Minkälainen reitti on?

Reitti soveltuu monentasoisille liikkujille, ja sen voi kulkea läpi omaan tahtiin. Reitin pituus yhteen suuntaan on vain hieman yli neljä kilometriä. Sen voi kulkea edestakaisin jalkaisin joko samaa reittiä tai paluumatkan voi vaihtoehtoisesti tehdä pitkin N-340-rantatien jalkakäytävää. Matkan takaisin lähtöpisteeseen voi taittaa myös bussilla tai taksilla. Varusteiksi riittävät tavalliset lenkkeilyvaatteet.

Tärkeä huomioitava seikka on, että reitin varrella on useita nousuja ja laskuja rannan ja rantatien välillä. Ne kuljetaan pitkin portaikkoja, joten ne voivat olla hankalia polvi- tai nilkkaongelmista kärsiville. Ajoittain rantoja pitkin kulkevalla reitillä on myös kiviä ja hiekkaa.

Reitti on osittain hyvin urbaani, johtuen juuri siitä, että rannalta noustaan aina välillä ylös. Näillä pätkillä reitillä kävellään ranta-autotien varrella kulkevaa kävelytietä. Alueella on myös paljon asutusta ja useita hotelleja. Vaikka suuri osa reitistä on kaupunkimaista, on reitillä myös merkittävä biologinen arvo, ja lisäksi ympäristö on koti monelle kasvi- ja eläinlajille.

Reitti: Senda Litoral
(Torrequebrada-Torremuelle)
Vaikeustaso:
helppo+
Reitin tyyppi:
lineaarinen
Arvioitu kesto:
n. 1 h 30 min
(yhteen suuntaan)
Reitin pituus:
4,1 km
Reitin matalin kohta:
2 m
Reitin korkein kohta:
34 m

Reitillä kulkeminen

Reitti alkaa näköalapaikalta, joka sijaitsee Estival Torrequebrada -kasinohotellin edessä. Tästä laskeudutaan portaita pitkin alas rannalle. Reitti jatkuu sementoidulla tiellä suunnaten merenrantaan, jonne on aseteltu muutamia kiinteitä tuoleja, joissa voi istuskella ja nauttia näkymistä merelle.

Reitti alkaa näköalapaikalta Estival Torrequebradan edestä.
Näköalapaikalta portaat johtavat suoraan alas rantaan.
Maisematuolit sijaitsevat aivan meren tuntumassa.

Reitti jatkuu länteen päin. Hetken kuluttua kävelytie päättyy, jonka jälkeen kävellään lyhyt matka rannalla. Tämän jälkeen on noustava portaita ylös rantatielle, sillä seuraava osio Rantareitistä on suljettu yleisöltä kallion romahtamisen vuoksi.

Portaat johtavat N-340-rantatielle.
Osa rantareitistä on suljettu yleisöltä kallion romahtamisen vuoksi.

Rantatietä jatketaan länteen päin kohti Fuengirolaa, kunnes laskeudutaan (ei heti ensimmäisistä vaan toisista, rannalle johtavista portaista portaista) alas.

Portaat johtavat reitin korkeimpaan kohtaan, josta on upeat maisemat sekä länteen että itään. Tämä osuus johtaa ohi Playa de Benalnatura -nudistirannan ja päättyy Playa la Viborilla -rantaan.

Näkymät länteen.
Näkymät itään. Kuvauskieltokyltti koskee nudistirannan kuvaamista.

Tämän jälkeen on taas palattava rantatien varteen ja jatkettava eteenpäin Playa de Malibu -rannan kohdalle, josta portaat vievät takaisin rantaan.

Playa de Malibu -rannan kohdalta portaat vievät takaisin rantaan.

Portaiden jälkeen kävellään rantahiekkaa pitkin eteenpäin, ohitetaan huoneistohotelli Malibu Playa Apartamento, ja pian sen jälkeen saavutaan Playa Arroyo Hondon kautta Hotel Benalma Costa del Solin kohdalle.

Maisemia Hotel Benalma Costa del Solin kohdalta.

Tässä alkaa Rantareitin Playa Bonita -rannan tieosuus, joka kulkee hotellin ja ohi ja kaartaa niemenkärjen ja hotellin uimaltaan kautta taas ylös tien varteen, kunnes saavutaan taas rantatie N-340:n varteen.

Reitti kaartaa niemenkärjen kautta hotellin uima-altaalle.

Tästä kohdin pääsee heti uudelleen alas rantaan reitin viimeiselle osuudelle ensin pitkin Avenida de la Armada -katua ja sen jälkeen Avenida de la Torre -katua.

Reitin viimeiselle osuudelle lähdetään laskeutumalla alas Avenida de la Armada -katua.

Tällä alueella sijaitsee myös 1500-luvulta peräisin oleva vahtitorni Torre del Muelle, joka on säilynyt kokonaisena keskellä asutusta. Tämä reitin osuus on lyhyt ja kapea, ja se päättyy suoraan asuintalon ovelle.

Vahtitorni Torre del Muelle.
Maisemia reitin viimeiseltä osuudelta.

Paluumatkan voi tehdä samaa reittiä takaisin, kävelemällä N-340-tien laidalla kulkevaa jalankulkuväylää tai hyödyntää julkista bussiliikennettä tai taksia.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 30.3.2024.

Teksti ja kuvat päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari

Anu Koivusaari

Päätoimittaja, viestintä ja markkinointi

Olen verkkomedia Espanja.Comin päätoimittaja. Lisäksi vastaan viestinnästä ja markkinoinnista sekä toimituksen johtamisesta. Toimitan Espanjassa asumiseen ja elämiseen liittyviä artikkeleita sekä matkakohdeartikkeleita Andalusian alueelta. Kirjoitan myös uutisia eri puolilta Espanjaa.
Juttuvinkkejä, palautetta ja kehitysideoita voi lähettää yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen.
Toivotan miellyttäviä lukuhetkiä artikkeliemme ja uutistemme parissa!

Lue lisää:

Kaikki asiat meidän elämässämme ovat aina tapahtuneet nopeasti.

Espanja.Com jatkaa viime keväänä kesätauolle jäänyttä artikkelisarjaa, jossa kerrotaan suomalaisista, jotka ovat tehneet unelmistaan totta ja muuttaneet Espanjaan. Syksyn ensimmäisessä osassa kerromme joitakin vuosia sitten IT-alalta eläkkeelle jääneen helsinkiläisen Kinnunen-Veijalaisen pariskunnan tarinan. He päätyivät hankkimaan asunnon Aurinkorannikolta Benalmádenasta. Nyt he nauttivat pääosan vuodesta Espanjan lämmöstä ja rennosta ilmapiiristä.

  • Arja Veijalainen ja Reijo Kinnunen
  • Asuvat Benalmádenassa Aurinkorannikolla
  • Asuneet Espanjassa 2003–2009 ja 2023 alkaen
  • Kotoisin Helsingistä ja Kotkasta

Espanja.Comin päätoimitus vieraili Arja Veijalaisen ja Reijo Kinnusen valoisassa ja avarassa kodissa Benalmádenassa. Arjan ja Reijon kaksitasoinen koti sijaitsee Sensara-taloyhteisössä, idyllisen Benalmádena Pueblon kupeessa. Benalmádenan vilkkaaseen keskukseen, Arroyo de la Mieliin, josta löytyy kaikki tarvittavat palvelut, on reilun kahden kilometrin matka. Pariskunta liikkuu pääosin kävellen, ja pidemmät matkat ajellaan julkisilla kulkuneuvoilla.

Hynttyyt yhteen vuonna 1990

Helsinkiläislähtöinen Arja ja alun perin kotkalainen Reijo kohtasivat Helsingissä tammikuussa 1990 työhön liittyvässä tilanteessa. Kaksikolla synkkasi niin hyvin, että hynttyyt lyötiin yhteen jo saman vuoden syyskuussa.

Vuosien saatossa pariskunnalle syntyi kaksi tytärtä Arjan kolmen aiemman lapsen lisäksi. Pari avioitui vuonna 2016. Tällä hetkellä isovanhemmuudesta nauttivalla pariskunnalla on jo viisi lastenlasta, joihin pidetään tiiviisti yhteyttä.

Aiempaa kokemusta Espanjasta

Arja ja Reijo ovat aina olleet kiinnostuneita ulkomailla asumisesta ja oleskelusta sekä vieraista kielistä ja kulttuureista. Vuodesta 1996 alkaen pariskunta vuokrasi vuosittain Helsingin Sanomien ilmoituksesta löytämäänsä Benalmádenan asuntoa useiksi kuukausiksi, jolloin paikkakunta tuli heille tutuksi. Erityisesti he mieltyivät idylliseen Benalmádena Puebloon ja Benalmádenan liikekeskukseen Arroyo de la Mieliin. Tästä ajanjaksosta syntyi päätös muuttaa Espanjaan pidemmäksi aikaa.

Koska sekä Arja että Reijo molemmat työskentelivät IT-alalla projektipainotteisissa tehtävissä, heidän oli mahdollista tehdä jo 2000-luvun alkupuolella silloisesta työkulttuurista poiketen etätyötä. Tämä avasi heille tilaisuuden muuttaa Espanjaan Fuengirolaan, jossa lapset pystyivät käymään suomalaista koulua. Koko perhe viihtyi Fuengirolassa vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen Arja jäi Siiri-tyttärensä kanssa Espanjan lämpöön vielä vuoden ajaksi.

Fuengirolan feriat. Kuva Kinnunen-Veijalaisen perhealbumi.

Meri ja purjehtiminen merkittävä osa elämää

Merenrantakaupungeissa syntyneille Arjalle ja Reijolle meri on aina ollut tärkeä elementti. Yhdessä he ovat tehneet monia ulkomaille suuntautuvia purjehdusmatkoja niin purjeveneellä kuin katamaraanilla, ja heidän veneensä on vieraillut monen eurooppalaisen ja pohjoisafrikkalaisen sataman laiturissa. Pidempiä aikoja vene on viettänyt Kroatian ja Mallorcan satamissa, jossa pariskunta on myös asunut talviaikaan. Kesäisin vene on vuokrattu matkailualan yrittäjille.

Arjan ja Reijon katamaraani Alma-Sofia. Kuva Kinnunen-Veijalaisen perhealbumi.

Purjevene tuotiin myös perheen mukana 2000-luvun alun Espanjan vuosina parin vuoden ajaksi, jolloin se majaili Sotogranden, Fuengirolan ja Mallorcan satamissa. Purjehdusmatkoja tehtiin Baleaareille, pitkin Espanjan etelärannikkoa, Pohjois-Afrikan rannikolla sijaitseviin Espanjalle kuuluviin Ceutaan ja Melillaan, sekä lisäksi myös Marokon Tangeriin.

Alma-Sofia merellä. Kuva Kinnunen-Veijalaisen perhealbumi.

Reijo on kokenut kippari ja hänellä on myös suhteellisen harvinainen kansainvälisestikin validi huviveneenkuljettan lupakirja. Hän on myös purjehtinut 50-vuotta täyttäessään Kanariansaarilta Karibialle Saint Luciaan, josta hän purjehti takaisin Helsingin Kauppatorille.

Muutto Benalmádenaan

Dynaamiset Arja ja Reijo ovat aina tehneet elämässään suhteellisen ripeitä ratkaisuja, ja elämässä kaikki asiat ovat tapahtuneet nopeasti. Reilu vuosi sitten tehty asuntokauppa Benalmádenasta sai alkunsa, kun pariskunta halusi talvehtimaan lämpimämmille leveysasteille ja yritti vuokrata Aurinkorannikolta asuntoa. Pitkäaikaisen vuokra-asunnon löytäminen on kuitenkin tällä hetkellä haastavaa, ja pariskunta ei onnistunut löytämään sopivaa asuntoa. Sattumalta tietokoneen ”feediin” pomppasi Espanja.Comin asuntotiedote, josta löytyi Sensaran duplex-asunto.

Yli 55-vuotiaille suunnattu Sensara-taloyhteisö oli Arjalle ja Reijolle etäisesti tuttu 2000-luvun alkupuolelta, jolloin he olivat nähneet kohteen rakentamisesta ennakkomainontaa. Nyt mainokset palasivat mieleen, ja pariskunta lensi ”extempore” Málagaan Italian Sisilian saarelta, jossa he viettivät useamman kuukauden keväällä 2023. Arja ja Reijo mieltyivät asuntoon heti, ja kaupat laitettiin vireille saman viikon aikana. Asuntoon he pääsivät muuttamaan jo saman vuoden syyskuussa.

Tällä hetkellä elämä on rytmittynyt mukavasti siten, että syksy, talvi ja kevät vietetään Espanjassa ja kesä Suomessa, jossa lapset, lastenlapset ja Arjan 99-vuotias äiti asuvat. Lapset ja lapsenlapset vierailevat myös säännöllisesti Espanjassa, ja samoin Arja ja Reijo matkustavat välillä Suomeen Arjan mukaan ”laskemaan lapsenlapset”.

Pariskunta yhdessä Arjan ”lempiparvekkeella”, josta on kauniit näkymät merelle. Kuva Espanja.Com.

Elämä Espanjan Aurinkorannikolla

Arja ja Reijo ovat olleet tyytyväisiä hankkimaansa asuntoon. Kaksitasoisuus mahdollistaa hyvin lasten vierailut perheineen, koska sekä pariskunta että lapsenlapset voivat nauttia omasta rauhastaan asunnon erillisissä kerroksissa. Sisustus on edelleen hieman kesken, mutta asunnosta löytyy jo kaikki välttämättömimmät asiat.

Arjan ja Reijon asunnosta on hienot näkymät Benalmádena Puebloon. Kuva Kinnunen-Veijalaisen perhealbumi.
Iltanäkymät rannikolle päin. Kuva Kinnunen-Veijalaisen perhealbumi.

Alussa uuden asunnon toimintakuntoon laittaminen vei paljon aikaa, ja pariskunta ei juurikaan ehtinyt nauttia Andalusian tarjonnasta laajemmin. Tulevaisuudessa on kuitenkin tarkoitus tehdä enemmän retkiä lähiympäristöön. Aiemmin matkoja on tehty omalla autolla Frigilianaan, Caminito del Rey -vaellusreitille, Torcaliin ja Antequerraan sekä Cádiziin.

Junalla on myös matkustettu Córdobaan, Sevillaan ja Granadaan. Lisäksi on käyty muutaman kerran Sierra Nevadan talviurheilukeskuksessa, jossa erityisesti Reijo on harrastanut laskettelua. Arja teki aiempina vuosina runsaasti vaellusmatkoja esimerkiksi Fuengirolasta Mijasin vuoristoon.

Tällä hetkellä päivittäinen elämä sujuu mukavasti. Kauppaan kävellään lennokkaasti alamäkeen ja palatessa saa hyvät kuntoilut kävellessä kauppatavaraa täynnä olevien reppujen kanssa ylämäkeen. Arja ja Reijo taitavat sen verran hyvin espanjaa, että he pystyvät hoitamaan kaikki käytännön asiat espanjaksi. Erityisesti Reijo taitaa asioinnin Espanjan virastoissa hyvin. Espanjan turvallisuuden pariskunta kokee samantasoiseksi kuin Suomessa. Myös terveydenhuoltopalveluita on hyvin saatavilla ja ne ovat laatutasoltaan hyviä.

Sensara-taloyhteisön sosiaalinen ja yhteisöllinen seuraelämä on ollut vilkasta, ja sen lisäksi lähiympäristössä on paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Parasta Espanjassa

Lopuksi kysyimme Arjalta ja Reijolta, mikä on parasta Espanjassa.

–Se on se ihmisten kaikenlainen ystävällisyys ja huomioon ottaminen, aloittaa Reijo.

–Ero moneen muuhun Euroopan maahan on suuri, jatkaa Arja.

–Viime lauantaina käytiin kaupassa, ja kaikki ihmiset vaan hymyilivät. Mä hymyilin ihmisille ja he hymyilivät takaisin. Mä sanoin, että mä oon nyt varmaan saanut tänään enemmän hymyjä kuin mitä mä sain koko kesän aikana Helsingissä, Arja lisää.

Arjalle pienet asiat, kuten kuplaveden kanssa automaattisesti jäiden ja sitruunan saaminen, ovat ”ou jee” -elämys, ja tuovat lisäarvoa päivittäiseen elämään.

–Palvelu on Espanjassa kiireestä huolimatta sydämellistä. Kauhean ystävällistä, kehuu Arja.

–Kaupasta saa hyviä hedelmiä ja vihanneksia. Mä myös tykkään, että on hyvät kalatiskit, koska me laitetaan suurimmaksi osaksi itse ruokaa ja on kivaa, että kaupasta löytyy kokkaukseen sopivia asioita, ylistää Arja.

-Sitten ihan sellaisia pieniä juttuja esimerkiksi liikenteessä. Ennen kun ajettiin täällä jatkuvasti liikenteessä, ja jos sä töppäät, sulle saatetaan soittaa torvee, että töppäsit. Mutta sit kun vähän näytät eleillä, että anteeksi, niin heti tulee hymy, ja raivo loppuu siihen niinku leikaten, lisää Reijo.

Espanja sopii monille

Arja ja Reijo suosittelevat Espanjaa ensisijaisesti ennakkoluulottomille ihmisille. Mutta Espanjasta löytyy myös paikkoja, jossa on helppo kokeilla elämää ulkomailla.

–Jos tulee sillä tavalla, että kaikki pitää olla kuin Suomessa, niin silloin alueeksi soveltuu Fuengirolan Los Boliches ja Los Pacos, joista löytyy paljon suomalaisia elementtejä ja palveluja. On kiva, että on myös matalan kynnyksen paikkoja ihmisille, jotka eivät osaa kieltä ja voivat aloitella elämää Espanjassa, miettii Arja.

Pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu nauttia Aurinkorannikon lämpimästä ilmastosta, omasta Espanjan kodista sekä mukavasta arkielämästä Benalmádenassa. Lisäksi on tarkoitus kierrellä aktiivisesti lähiympäristössä. Reijon vetää myös takaisin merelle ja purjehtimaan, joten haaveissa onkin uuden veneen hankinta.

Lue lisää Espanjaan muuttaneiden tarinoita:
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan

Kuvat Espanja.Com ja Kinnunen-Veijalaisen perhealbumi
Teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Benalmádenassa Sensaran asunnon esitteli ja välitti kiinteistönvälitysyrittäjä Ismo Ivakko, jolla on kohteesta sekä Espanjan asunnoista pitkä kokemus.

Mikäli olet kiinnostunut asunnon ostosta tai myynnistä Espanjan Aurinkorannikolta, ota yhteyttä Espanja.Comin asuntomyyntiin:
ismo.ivakko@espanja.com
p. +358 40 722 1472 tai +34 655 689 455
WhatsApp +34 655 68 94 55
asunnot.espanja.com

Benalmádena Pueblossa järjestetään souk, eli arabialainen toritapahtuma, torstaista 29. elokuuta sunnuntaihin 1. syyskuuta asti. Tapahtuma tarjoaa markkinat, haukkanäytöksiä, elävää viihdettä ja paraateja.

Markkinoiden lisäksi on suunniteltu yksinomaan haukoille omistettu alue, joka näyttää vierailijoille, millaisia tämäntyyppiset torit olivat keskiajalla. Benalmádenan kaupungista kerrotaan, että tapahtuma on arabikulttuurin näyte. Kylän kapeat kadut täyttyvät erilaisista arabiteemaisista aktiviteeteista, kuten teekaupoista, maustekojuista, tyypillisistä ruoista, katuteatterista ja paraateista.

Tarjolla on tyypillisiä arabiruokia.

Kaupunginvaltuutettu Raúl Camposin mukaan arabitori on jo todella tuttu tapahtuma monille Benalmádena Pueblon asukkaille ja vierailijoille. Tänäkin vuonna Benalmádena Pueblon historiallisessa keskustassa sanotaan kaupunkikäsityömarkkinoiden myötä hyvästit elokuulle.

Tapahtumassa on erilaisia paraateja.

Yksi tämän vuoden kohokohdista on perjantaina kello 22.30, kun lavalle nousee paikallinen yhtye Ziryab, joka osoittaa kunnioitusta Medina Azaharan ja Trianan musiikille.

Myös torin kokoa on tänä vuonna laajennettu, ja myyntikojuihin on tullut lisää paikallisten käsityöläisten tuotteita.

Lähde
surinenglish.com

Kuvat ja tekstit Espanja.Com
toimitus@espanja.com