AjankohtaistaAjanvieteBlogit ja kolumnitEspanjassa Ellun kaa

Espanjassa Ellun kaa! -osa 18

Julkaistu: 09.08.2023

Pikkuhiljaa tämä rouva alkaa maadoittumaan Espanjan maaperään. En enää silmät loistaen hihku ilosta, kun pääsen täällä ruokaostoksille. Siis ainakaan en niin paljon kuin viime viikolla. Ja huomaan välillä taas rämplääväni puhelinta autossa, enkä vaan tuijota haltioituneina näitä käsittämättömän upeita maisemia.

Tavaratkin ovat alkaneet löytää paikkansa Espanjan kodissa. Siis ainakin suurimmaksi osaksi, mikä on siis suorastaan loistava suoritus tälle boheemille rouvalle. 

Espanjan arki alkoi

Ja tällä viikolla kaivettiin koulureppukin esille. Nyt ei enää siis koko perheellä valvota pitkään. Läksytkin pitäisi muistaa tehdä ja löytää reppuun ne oikeat kirjat, jottei Wilma visertäisi muistutukseksi. Ja täälläkään tuo pesukone ei täyty ja tyhjene itsestään. Ruokakaan ei vaan ilmesty tyhjästä pöytään, paitsi ravintoloissa. Loma siis loppui ja arki alkoi.  

Viimeisen lomapäivän tunnelmia.

Vaikka arki alkoi, niin kyllähän tämä Espanjan arki on erilaista kuin Suomessa. Ja edelleen niin moni asia saa täällä silmäni loistamaan. Espanjan rakkaat, nappisilmät, ranta, hiekka, väriloisto, ruuat, musiikki, vuorimaisemat, kukat ja ihmisten eloisuus.

Vaikka täälläkin eletään niin sanotusti arkea, niin kyllä se ainakin omalla kohdallani eroaa paljonkin siitä, mitä Suomessa elin. Ja varsinkin se eroaa siitä oravanpyörästä, mikä monilla ystävilläni Suomessa pyörähtää käyntiin tällä viikolla. 

Loma ja arki. Joskus niiden välinen ero repeytyy liian isoksi. Ja siinäpä varmasti yksi syy, miksi niin monet haluavat tulla viettämään arkeaan juuri tänne. Täällä on ainakin itselläni niin paljon helpompaa sisällyttää loman osasia jokapäiväiseen elämään.

Työpäivän jälkeen voi upottaa varpaansa rantahiekkaan, pulahtaa altaaseen, katsella palmuja ja istua iltaa trooppisen illan pumpulinpehmeässä syleilyssä. Pysähtyä hetkeen, ja viettää kiireetöntä aikaa ihan omassa ihanassa seurassa ja tietenkin yhdessä.

Varpaat hiekkaan.

Ferioita ja rantaa

Ensimmäinen viikko vierähti hetkessä. Helle helli ja vesi vilvoitti. Aloitimme myös feriakauden Álorassa. Viime viikon ehdoton tähtisilmähetki oli, kun nostimme yhdessä maljaa uuden kauden kunniaksi. Ei tämäkään paikka olisi mitään ilman teitä rakkaita ihmisiä, joiden kanssa jakaa nämä upeat hetket. Täällä sitä taas ollaan, yhdessä.

Feriat Álorassa.

Tällä viikolla on luvassa rantailua ja uimista. Tarkoituksena olisi myös avata ravintolakausi kunnolla, sillä uskomatonta mutta totta, me emme ole vielä käyneet ravintolassa syömässä. Oman Espanjan kodin grilli, terassilta aukeavat käsittämättömän upeat vuorimaisemat ja mahdollisuus erittäin vapaaseen pukukoodiin, ovat vieneet voiton viime viikolla.

Nyt olisikin vihdoin tarkoitus testata, osaako sitä enää tilata espanjan kielellä ravintolassa.

Rantakausi jatkuu.

Tällä viikolla suuntaan sandaalini ja viuhkani ferioille. Ja niitä täällä nyt riittää. Näitä upeita, värikkäitä ja erittäin äänekkäitä espanjalaisia perinnejuhlia vietetään nyt siellä sun täällä. Tällä viikolla on vuorossa juhlintaa ainakin Benalmádena Pueblossa, ja perjantaina räjähtää käyntiin Málagan feriat keskiyöllä järjestettävän ilotulituksen myötä. 

Toivotankin meille jokaiselle ihanalle ihmiselle ilon hetkiä. Loistakoon silmämme, iloitkoon mielemme ja pysähtyköön askeleemme ihailemaan tätä ainutlaatuista elämäämme.

Vaikka se arki nyt monilla alkaakin, niin pidetään silmämme edelleen auki elämälle ja sen ihanille puolille. Ja pysähdytään nauttimaan hetkestä ja toisistamme. Niin ja tervetuloa taas ensi viikolla Ellun kaa Espanjaan. 

Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!

Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com

Jaa:

Costa del Solin rannat, joissa on havaittu tänään meduusoja

Uutiskirje elokuu 01/2023