Vertaa asuntoja

Kultaisella viisumilla Espanjaan

Kultaisella viisumilla Espanjaan

  • 15/09/2014

Syyskuun ja toukokuun välisenä aikana oleskelulupa Espanjaan on myönnetty 81 ulkomaalaiselle sijoitusten perusteella. Tämä ns kultaiseksi viisumiksi nimetty malli ei ole houkuttanut ulkomaalaista pääomaa maahan niin paljon kuin odotettiin.

Hallituksen asettama laki ulkomaalaisille sijoittajille mahdollistaa oleskeluluvan saamisen maahan esimerkiksi yli 500 000 euron kiinteistön ostolla. Laki säädettiin ulkomaalaisen pääoman saamiseksi Espanjaan, mutta ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana hakemuksia on saatu 96 kappaletetta. Näistä 14 on hylätty ja yhden hakemuksen käsittely on vielä kesken.

Idealista.com kiinteistöportaalin artikkelin mukaan hakemusten määrä olisi huomattavasti suurempi eli odotettavissa voi olla suurempi määrä ns kultaisen viisumin hakijoita.

Oleskelulupa Espanjaan on mahdollista saada ostamalla joko kahden miljoonan euron edestä velkakirjoja tai hankkimalla miljoonalla eurolla espanjalaisten yritysten osakkeita. Oikeus oleskelulupaan täyttyy myös jos henkilö ostaa yli 500 000 eurolla kiinteistön Espanjasta tai esittää hankkeen joka toteutetaan Espanjassa ja joka tuo maahan työpaikkoja sekä jolla on suuri merkitys maan kehitykselle esimerkiksi teknologian saralla.

Kiinteistösijoittamisella ei tarkoiteta pelkästään asuntoja tai liikehuoneistoja vaan sijoitus voi pitää sisällään maata, maatiloja, teollisuustiloja, kaivoksia, astioita. Jos sijoitus hankitaan usean henkilön toimesta, tulee sijoitettavan osuuden olla vähintään 500 000 euroa henkilöä kohden.

Mahdollisuus oleskelulupaan Espanjassa on kiinnostanut erityisesti venäläisiä, kiinalaisia mutta myös intialaisia sekä arabi maista saapuvia sijoittajia. Oleskelulupa Espanjassa takaa vapaan liikkumisen Schengen maiden alueella.

Tiedot: idealista.com