Vertaa asuntoja

Lisää elinvuosia Välimeren ruokavaliolla

Lisää elinvuosia Välimeren ruokavaliolla

  • 10/12/2018

Eurooppalaiset ikääntyvät, sillä vuoden 2016 loppuun mennessä keskimäärin 5,4 % eurooppalaisista oli täyttänyt 80 vuotta. Elinikäennusteen tilastoa johtaa kolme Välimeren maata.

Elinikäennuste Euroopassa kasvaa. Pidempään ikään vaikuttavat monet tekijät, mutta tilastoja tutkittaessa erityisesti Välimeren maissa vuosia karttuu enemmän kuin muualla Euroopassa. Välimeren terveellinen ruokavalio nousee tuon tuosta esiin elämäntapa- ja ruokakeskustelussa. Elinikäennusteet vahvistavat hyvin Välimeren alueen ruokavalion merkitystä terveelle ja pidemmälle elämälle.

Arvatekin myös valo lisää iloa, ja lämmin ilmanala kannustaa liikkumaan päivittäin enemmän kuin koto-Suomessa.

Eurostatin tilastojen mukaan Euroopan Unionin jäsenmaiden väestössä yli 80-vuotiaiden määrä kasvaa. Vuonna 2006 yli 80-vuotiaita oli 4,4%. Kymmenen vuotta myöhemmin keskiarvo oli noussut 5,4%:iin. Espanjassa ikää karttuu keskiarvoa enemmän ja asukkaista jo noin 6% on ylittänyt 80 vuoden rajapyykin.

Statistan mukaan Espanja johtaa nyt EU-maiden tilastoa korkeimman eliniän ennusteen osalta 83 vuodella (naiset 85,7 ja miehet 80,1 vuotta). Kärkikolmikkoon kuuluvat myös Italia (82,7 vuotta) ja Ranska (82,4 vuotta). EU:n keskiarvon (80,6 vuotta) ylittävät lisäksi Luxemburg, Portugali, Tanska ja Saksa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa syntyneen poikalapsen tilastollinen eliniänodote on 78,4 vuotta, tyttölapsella 84,1 vuotta.

Lue myös: Välimeren ruokavalio – koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Lähteet: Idealista 10/17,  Idealista 02/2018 ja Tilastokeskus

Liity keskusteluun