Vertaa asuntoja

Mausteet Espanjassa

Mausteet Espanjassa

  • 02/04/2019

Kuvittele, että olet maistanut jotakin ihanaa ja maukasta espanjalaista ruokaa ravintoalassa tai paikallisen ystäväsi luona ja olet päättänyt tehdä samanlaisen kotona. Vaikka sinulla olisi oikea resepti, ruoka ei välttämättä maistuisi samalle, jos olet päättänyt korvata joitakin mausteita toisilla tai jos olet kokonaan unohtanut laittaa joitain niistä ruokaan.  

Tiedetään, että perinteisesti eteläisissä maissa käytetään paljon mausteita. Monet luulevat, että tässä on kyse ainoastaan kansallisesta tavasta eikä mistään muusta. Jos näin on, niin miten tämä kansallinen tapa on muodostunut ja miksi? On tiedetty, että suolaa on käytetty jo kauan ruoan säilöntään ja pilaantuneen ruoan maun peittämiseen. No, entäs ne muut mausteet sitten? 

On hyvin mahdollista, että mausteiden suosiosta eteläisissä maissa kertoo myös ihmisten itsesuojeluvaistosta aikoina, jolloin mitään antibiootteja ei ollut edes kehitteillä ja jolloin jääkaappia ei osattu edes kuvitella vilkkaimmallakaan mielikuvituksella, elimistön suojelu mm. ruokamyrkytykseltä oli ihmisten ensisijainen tehtävä. Asia on niin, että monet mausteet tukahduttavat sellaisten vaarallisten bakteerien toimintaa, jotka voivat aiheuttaa meille ruoansulatukseen liittyviä ongelmia. Toisin sanoen ne toimivat kuten mieto antibiootti. Tietenkään niitä ei voi verrata lääketieteessä käytettäviin lääkkeisiin, mutta kuitenkin! Jos tarkastellaan asiaa tästä näkökulmasta, niin voidaan ymmärtää, miksi juuri eteläisissä maissa ihmiset käyttävät huomattavasti enemmän erilaisia mausteita. Lämpimässä ilmastossa monet bakteerit voivat paremmin ja lisääntyvät nopeammin.  

Tällaisina hyödyllisinä mausteina pidetään esimerkiksi kanelia ja valkosipulia. Esimerkiksi kaneli hidastaa bakteerien leviämistä kun taas valkosipuli tepsii paitsi monen bakteeriin mutta myös joihinkin viruksiin. Valkosipulin ja kanelin tavoin moni muukin mauste toimii ns. lääkkeenä, esim. Inkivääri, kumina, neilikka jne. Ja tietenkin parantavien ominaisuuksien lisäksi nämä mausteet ovat korvamaattomia jos ja kun valmistat kuuluisaa hyvää espanjalaista ruokaa. Espanja.comin toimitus on kerännyt ja kääntänyt suomen kielelle muutama tärkein mausteen nimi:  

azafrán – sahrami  

jengibre – inkivääri 

perejil – persilja  

cilantrokorianteri    

nuez moscada – muskotti  

pimienta negra  – mustapippuri 

pimentón dulce – paprika  

ajo – valkosipuli   

menta, hierbabuena  minttu   

tomillo – timjami 

romero – rosmariini  

laurel – laakerinlehti  

hinojo – fenkoli 

albahaca – basilika   

comino – kumina  

curcuma – kurkuma 

canela – kaneli 

clavoneilikka   

eneldo – tilli 

 

Kuva: Flickr

 

 

Liity keskusteluun

Close