Vertaa asuntoja

Menovinkit 27.11.-3.12.2020

Menovinkit 27.11.-3.12.2020

  • 26/11/2020

Espanjassa on julistettu uudestaan poikkeustila, ja sen vuoksi useimmat tapahtumat ovat peruutettu. Tekemistä ja aktiviteetteja turvallisuusrajoituksien puitteissa löytyy kuitenkin joka puolelta Espanjaa, ja myös virtuaalisia tapahtumia on moneen lähtöön, joista voi nauttia omalta kotisohvalta käsin.

Jouluvalojen sytytys, Madrid

Joulukoristeita ja -valoja on ilmestynyt jo moneen kaupunkiin ympäri Espanjaa ja monet sytyttävät jouluvalot vasta joulukuun puolella, mutta esimerkiksi Madridissa valot sytytettiin jo torstaina 26.11. ja valoja pääsee ihailemaan ympäri kaupunkia sen kaduilla, rakennuksissa ja aukioilla aina tammikuun 6. päivään asti. Kaduilla kävellessä ja esimerkiksi joululahjaostoksilla ollessa kannattaa siis käydä ihailemassa näitä valoja. Kaupunki on myös huomioinut turvallisuusrajoitukset valoesityksissään.

Lue lisää Madridin valoista tästä.

Cuina Oberta, Valencia

Cuina Oberta on gastronomia tapahtuma, jonka tavoitteena on tukea paikallisia ravintoloita. Tapahtumassa on mukana 55 ravintolaa, joissa pääsee nauttimaan hyvästä ruuasta alennetuilla hinnoilla vielä sunnuntaihin 29. marraskuuta asti. Ravintoloiden menut sisältävät aineksina ainakin viisi kausituotetta, samalla tukien myös paikallisia valmistajia.

Lue lisää tästä.

La verdad y su doble -taidenäytös, Fuengirola

Fuengirolassa voi lähteä tutustumaan María Alcantarillan valokuvanäyttelyyn kulttuuritalolle (Casa de Cultura). 19. marraskuuta alkanutta näytöstä voi käydä ihailemassa joulukuun 21. päivään asti. Näyttelyssä on esillä 16 mustavalkoista valokuvaa joiden kera myös taiteilijan runoja.

Lue lisää tästä.

Festival Eñe, Málaga

Tänä viikonloppuna 28. – 29.11. Málagassa voi suunnata kirjallisuuden festivaaleille. Festivaaleilla voi muun muassa tavata suosittuja espanjalaisia kirjailijoita, sekä kuunnella kirjailijoiden luentoja. Jos et kuitenkaan pääse paikan päälle, tätä tapahtumaa voi myös seurata virtuaalisesti.

Lue lisää tästä.

Maanantai marketti, Torrevieja

Jos on tekemisen puutetta, Torreviejassa voi maanantaina 30.11. lähteä päiväkävelylle Plaza de los Halconesille tutkimaan marketin antimia keskipäivästä eteenpäin. Marketilla tulee olemaan myös livemusiikki esiintyjiä.

Lue lisää tästä.

Liity keskusteluun