Alue-esittelytEläminen ja lomailu

Suomela uudistuu ja suuntaa juhlavuoteen

Julkaistu: 18.12.2019

Suomelassa uskotaan yhteistyön voimaan ja erityisosaamisen kehittämiseen. Vuosi 2020 tuo toimintaan uuden toimintamallin. Suunta on ulospäin ja toimintaa avataan yhä suuremmalle käyttäjäkunnalle ja rakennetaan tiivis yhteistyöverkosto.

Suomelan puheenjohtaja Paavo Ässämäki ja toiminnanjohtaja Filip Bovin katsovat tyytyväisinä tulevaan vuoteen ja uudelle vuosikymmenelle. Yhdistys täyttää ensi vuonna 30 vuotta ja kehitys eläkeläisten kohtaamispaikasta koko perheen toimintakeskukseksi etenee suunnitellusti.

Tänä päivänä Fuengirolan suomalaisväestön määrä on moninkertaistunut ja ennen kaikkea nuorentunut. Lapsiperheet muuttavat työn ja opintojen myötä Espanjaan osa pidemmäksi ja osa lyhyemmäksi aikaa ja etätyöt mahdollistavat työskentelyn internetin välityksellä Espanjasta käsin. Maailma muuttuu ja jotta yhdistys säilyy, tulee sen kehittyä ympäröivän maailman mukana.

-Yhdistys on tarvinnut uuden suunnan ja strategian, toteaa kaksi vuotta sitten puheenjohtajan pestin vastaanottanut Ässämäki. Kolmekymmentä vuotta sitten perustettu yhdistys toimi hyvin pitkälti suomalaisten kohtauspaikkana, informaatiokeskuksena ja tarjoten aktiviteetteja senioreille. Tuolloin Fuengirolassa asuvat suomalaiset olivat lähes kaikki saapuneet viettämään eläkevuosiaan Espanjaan.

Suuria muutoksia

Suomelan uuden strategian takaa löytyy Ässämäen lisäksi viime lokakuussa toiminnanjohtajan tehtävässä aloittanut Filip Bovin. Bovin toimii muun muassa tietotekniikan alan kouluttajana ja moni tunnistaa miehen esimerkiksi katulätkätreeneistä. Bovinin taidot on valjastettu Suomelan toiminnassa yhteistyöverkostojen, varainhankinnan ja viestinnän sekä digitalisaation kehittämiseen.

-Kyseessä ovat niin suuret muutokset, että näitä ei tehdä yhden talven aikana, tarvitaan laajemmat linjaukset ja toimintamallit, miehet tiivistävät.

Toiminnanjohtaja Filip Bovin ja puheenjohtaja Paavo Ässämäki

Yhteistyötä ja verkostoja

Vuosi 2020 tuo Suomelan toimintaan uuden toimintamallin. Suunta on ulospäin. Tämä tarkoittaa sitä, että toimintaa avataan yhä suuremmalle käyttäjäkunnalle ja rakennetaan tiivis yhteistyöverkosto.

-Uskomme yhteistyön voimaan ja erityisosaamisen kehittämiseen. Tämä tarkoittaa, että emme pyri Suomelassa tarjoamaan kaikkia mahdollisia aktiviteetteja itse, vaan teemme yhteistyötä muiden alueen toimijoiden kanssa. Konkreettinen esimerkki löytyy syksyn ruokakursseista, jotka järjestettiin yhteistyössä Sofia-opiston kanssa Suomelan tiloissa.

-Yhteistyömalleja on jo kehitteillä useiden eri toimijoiden kanssa. Suomela on siis tuonut käytäntöön Aurinkorannikon suomalaisen neuvottelukunnan alkuperäisen idean, jossa yhdistykset eivät kilpaile keskenään vaan toimivat koko rannikon suomalaisväestön palvelijana.

Suomelan yhteistyötoimijoita Sofia-opiston lisäksi ovat mm. Aurinkorannikon evankelis-luterilainen seurakunta, Aurinkorannikon Martat, Torremolinosin Kymppipaikka, Aurinkorannikon Matkaopaskoulu ja Lions Inline Hockey –rullakiekkoseura.

-Meillä on visio siitä, kuinka rannikon toimijoiden kanssa saamme todellisen asiantuntijuuden esille ja toiminnan kehittymään. Myös jäsenille yhteistyö tuo mahdollisuuden rinnakkaisjäsenyyteen.

Yksi yhteistyömalli on Sofia-opiston kanssa tehty tarjous Kansainvälisten päivien Suomi-osaston järjestämisestä. Vahvistus järjestäjän valinnasta ja tieto casetan numerosta saadaan viimeisimpien tietojen mukaan  Fuengirolan kaupungilta 23.12. 2019.

Viestinnän tehostaminen

Yksi osa Suomelan toiminnan uudistuksista on, kuinka yhdistys näyttäytyy ulospäin. Suomelan Sanomat ovat saaneet enemmän mainostajia, selkeämmän sisällön, myös yhdistyksen näkyvyys sosiaalisessa mediassa on kirkastunut.

-Suomelalla on myös oma älypuhelinsovellus, Bovin vinkkaa. Älylaitteella pääsee selaamaan tulossa olevia retkiä, tapahtumia ja toki ottamaan yhteyden suoraan yhdistyksen toimijoihin.

Toiminnan tuominen lähemmäksi tämän päivän käyttäjiä näyttää kantavan hedelmää. Suomelan sali toimi koko syyskauden ajan myös lasten taidekerhopaikkana ja perhejäsenyys kiinnostaa yhä useampia Suomelan uusia jäseniä.

Uusia harrasteryhmiä

Suomelan jäsenistö voi harrastaa yhdistyksen järjestämissä ryhmissä esimerkiksi joogaa, espanjan kielen opiskelua, kuvataiteita, golfia, padelia, tanssia tai osallistua Mijasin kävelyryhmään.

-Uusina lajeina aloitamme tammikuussa jalkapallon ja salibandyn Nuriasolia vastapäätä olevalla Santa Fen kentällä, lähellä Los Bolichesin juna-asemaa, Bovin paljastaa.

Toiminnan monipuolisuus ei onnistuisi ilman hyvää organisointia ja laajaa vapaaehtoisten rinkiä.

-Meillä on tällä hetkellä noin 100 vapaaehtoista, Ässämäki laskee. Jäsenistön määrä on noin tuhat eli joukosta joka kymmenes toimii myös vapaaehtoisena. Ilman heitä ei näin monimuotoinen toiminta olisi mahdollista, miehet kiittelevät.

Maaliskuun 21. alkaa Suomelan 30-vuotisjuhlakausi. Vuoden aikana järjestetään paljon uusia tapahtumia ja yhteistyömallit tuovat toimintaan uutta ryhtiä.

Juhlavuotta ennen hiljennytään kuitenkin joulun viettoon, vai hiljennytäänkö?

-Meidän joululounaamme 24.12. myytiin loppuun ennätysajassa. Kyllä yhdistystoiminnalle on edelleen suuri tarve, kunhan yhdistys vastaa siihen mitä ihmiset kaipaavat, Ässämäki kiteyttää.

Jaa:

Esteet on tehty voitettaviksi – Espanjasta vauhtia olympialaisiin

Mitä rahansiirtoja Espanjan verottaja seuraa?