Ajanviete

Torremolinosissa juhlittiin Suomea ja Espanjaa

Julkaistu: 07.12.2018

Itsenäisyyspäiväjuhla Torremolinosin kongressipalatsissa oli onnistunut. Tämän takasivat upeat puitteet ja hyvin suunniteltu ohjelma, jossa Suomen 101-vuotisen itsenäisyyden rinnalla juhlittiin myös Espanjan 40-vuotista perustuslakia.

Juhlan järjestäjänä vuorottelevat vuosittain Aurinkorannikon Suomalaisyhteisöjen Neuvottelukunnan jäsenjärjestö ja tänä vuonna vetovastuussa oli Torremolinosin Kymppipaikka.

Halusimme tuoda ohjelmassa näkyville niin itsenäisen Suomen juhlinnan kuin toisen kotimaamme Espanjan juhlapäivän, kertoo Kymppipaikan edustaja Pertti Sirviö.

Tämä kahden kulttuurin kohtaaminen tuli konkreettiseksi suomalais-espanjalaisen Zambra Duo Flamencon ja Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaiden kuoron esityksessä Kalliolle kukkulalle.

Spontaani Bravo-huuto siivitti aplodeja kun flamenco-kenkien kopina loppui ja kitara hiljeni.

”Olen käynyt näissä juhlissa parinkymmen vuoden ajan ja tämä oli erittäin onnistunut yhdistelmä kahden maan kulttuuria”, kiitteli yksi juhlavieraista.

Kasvava Suomi-yhteisö Espanjasssa

Juhlapuhujat olivat yhteisillä linjoilla; maiden arvot ovat sopusoinnussa keskenään ja suomalaiset ovat kiinteä osa Aurinkorannikon elämää.

Viime vuonna Suomi juhlisti satavuotista itsenäisyyttään. Espanja oli yksi niistä maista, jotka ensimmäisenä olivat tunnustamassa Suomen itsenäisyyden ja tänä syksynä juhlistettiin maiden välisten diplomaattisuhteiden satavuotista historiaa.

Ensimmäinen Karairin turistilento Suomesta laskeutui Malagaan vuonna 1959. Tämän voi laskea yhdeksi etapiksi Suomen ja Espanjan välisen turismin historiassa. Jo vuosia Espanja on ollut suomalaisten suosituin matkakohde heti Viron jälkeen.

Brysselistä juhlaa varten saapunut europarlamentaarikko Henna Virkkunen muistutti että pelkästään viime vuonna suomalaiset tekivät Espanjaan 780 000 vapaa-ajan matkaa. Espanjasta on kasvanut toiseksi suurin suomalaisyhteisö heti Ruotsin jälkeen. Espanjassa asuu pysyvästi tai osan aikaa vuodesta peräti 40 000 suomalaista.

Puheissa huomioitiin myös suomalaisväestön nuorentuminen. Eläkevuosia viettävien lisäksi maahan muuttaa yhä enemmän työikäisiä suomalaisia ja lapsiperheitä jotka asettuvat maahan pysyvästi.

Virkkunen muistuttaa, että nuorisovaihto maiden välillä on aktiivista; suomalaisopiskelijoille Espanja on toiseksi suosituin vaihtokohde heti Saksan jälkeen.

Tämän kehityksen takana on suurelta osin Euroopan Unionin mahdollistama vapaa liikkuvuus sekä yritystoimintaa maiden välillä helpottava yhteinen valuutta.

Virkkunen muistuttaa, että myös suomalaisten yritysten kiinnostus Espanjaan on kasvava. Tällä hetkellä 250 suomalaisyrityksellä on Espanjassa toimintaa ja lisäksi Aurinkorannikolla toimii noin 200 suomalaisten pyörittämää mikroyritystä. Myös espanjalaiset matkailijat ovat alkaneet löytää Suomen: viime vuonna espanjalaismatkailijoiden määrä Suomeen kasvoi jopa 11 prosenttia.

Tervehdyksensä juhlaan toivat myös konsuli Katariina Hautamäki-Huuki Suomen Madridin suurlähetystöstä, sekä Torremolinosin kaupunginjohtaja José Ortiz.

Ohjelmassa oli myös perinteisesti musiikkia, esiintyjinä olivat muun muassa laulaja Hannu Lehtonen, pianisti Diego Suárez, Aurinkorannikon kuoro ja Aurinkorannikon kamarikuoro, Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaita, sekä suomalais-espanjalainen Zambra Duo Flamenco.

Katso alta kuvakooste juhlasta.

.

Jaa:

Lisää elinvuosia Välimeren ruokavaliolla

Espanjan suosituin jouluherkku – katso resepti