Vertaa asuntoja

Historiallinen Rooma näkyy yhä Andalusiassa

Historiallinen Rooma näkyy yhä Andalusiassa

  • 22/05/2019

Roomalaisten vaikutus näkyy ja kuuluu Andalusiassa. Liki 700 vuotta roomalaista kulttuuria, kauppaa ja kieltä on tehnyt tehtävänsä.

Iberian niemimaan alkuperäiset asukkaat, iberit, eivät pystyneet vastustamaan suurvalta-armeijan vyörymistä alueelle noin vuonna 200 ekr.  Kelttiläistä alkuperää oleva oma kielikin hävisi suhteellisen nopeasti kun latinasta tuli vallitseva kieli. Nykyisin puhuttu, kastilian murteeseen perustuva espanjan kieli on muotoutunut alkujaan “vulgaarilatinan” kautta.

Roomalaisten Hispaniaksi kutsuma alue oli yksi Rooman valtakunnan tärkeimpiä alueita. Kaupunkeja perustettiin, teitä rakennettiin. Kaivoksista ja maataloudesta saatiin  merkittäviä tuloja. Via Augustus nykyisen Pohjois-Ranskan alueelta Cadiziin oli yli 1 500 kilometriä pitkä tie, jota nykyinen A7-tie paikoitellen vieläkin seurailee.

Italica

Roomalaisen kulttuurin näkyviä muistomerkkejä löytyy erityisen paljon Andalusiasta. Nykyisen Sevillan lähettyvillä sijaitseva Italica oli yksi ensimmäisistä suurista roomalaisten kaupungeista Iberian niemimaalla. Jo vuonna 206 ekr. perustettu kaupunki on ollut ainakin kolmen tunnetun keisarin, Trajan, Hadrian ja mahdollisesti Theodosiuksen, syntymäpaikkakunta.

Osa 25 000 ihmiselle mitoitetusta amfiteatterista on yhä nähtävissä. Paikalla on myös vierailukeskus jossa saa informaatiota kaupungin elämästä ja kulttuurista.

Cordoba

Siirrytäänpä sitten sitten Cordobaan. Näkyvin roomalaisajan merkki kaupungissa on “Roomalainen silta” joka johtaa joen yli
Mezquita-katedraaliin. Siltaa on vuosisatojen saatossa uudistettu useiden eri valloittajien ja kultuurien toimesta. “Game of Thrones” -sarjan ystävät ovat ehkä huomanneet sillan muutamassa sarjan jaksossa.

Kaupungin historiaa peilataan usein maurivalloittajien kautta, ja joskus ehkä liikaakin ylistetään heidän panostaan tieteen kehittäjinä. Roomalaiset olivat tälläkin alueella aktiivisia jo satoja vuosia ennen muslimivalloittajia.

Kuuluisa filosofi ja yksi merkittävimmistä stoalaisen filosofian edustajista, Seneca (nuorempi) syntyi Cordobassa muutama vuosi ennen ajanlaskun alkua. Hän kuoli myöhemmin traagisesti toimittuaan keisari Neron mentorina. Senecan teos “Elämän lyhyydestä” on suomennettu hiljattain.

Baleo Claudia

Lähellä Tarifaa sijaitsee Bolonian upea hiekkaranta ja luonnonsuojelualue. Aivan rannan vieressä on yksi Espanjan parhaiten säilyneitä roomalaiskaupunkeja. Baleo Claudia on paitsi hyvin museoitu vierailukeskus, myös uskomattoman monipuolinen näyteikkuna roomalaisten elämään 2000 vuotta sitten.

Alueella tehdään yhä uusia löytöjä ja arkeologiset kaivaukset jatkuvat edelleen. Kehittynyt vesijohtojärjestelmä, kylpylä, kalankuivatusaltaat, teatteri ja Isis-jumalattaren temppeli ovat osa huikeaa kokonaisuutta. Uskomattoman kaunis merellinen ympäristö ja valtavat hiekkadyynit tekevät paikasta vierailijalle unohtumattoman kokemuksen.

Baños de la Hedionda

Lähellä Esteponaa, Manilva-joen varrella sijaitseva “Roomalainen rikkikylpylä” oli vuosia paikallinen salaisuus, jonne ei kaivattu suuria turistiryhmiä. Sosiaalinen media on tehnyt tehtävänsä ja suurten vierailijamäärien vuoksi on alueelle  laitettu kesäisin rajoituksia: tiettyinä aikoina on tehtävä ilmoitus netin kautta mahdollisesta vierailusta alueella.

Julius Caesar sai ilmeiseti kylpeä rikkipitoisessa vedessä kohtuullisen rauhassa vieraillessaan Casareksen linnoituskaupungissa ja Manilva-joen kylpylässä: vanhan legendan mukaan keisari sai rikkipitoisesta vedestä helpotusta kupan aiheuttamiin iho-ongelmiin.

Lista roomalaisista kohteista olisi pitkä. Ronda, Malaga, Marbella ja monet muut merkittävät kaupungit alueella kätkevät sisäänsä paljon Rooman suurvalta-ajan merkkejä, joita kannattaa etsiä. Joku viisas onkin sanonut ” Ilman ymmärrystä antiikista ei ole ymmärrystä nykyisyydestä.”

Teksti ja kuvat: Mikko Mikonmaa, MindTrail

Liity keskusteluun