Alue-esittelytKotini EspanjassaOstaminen ja vuokraaminenRemontointi ja rakentaminenVideot

Kotini Espanjassa: Uusi neliapilatalo Costa Blancalla

Julkaistu: 04.08.2017

Nelihenkinen vantaalaisperhe muutti elämäntyyliään tyttöjen kasvettua murrosikäiseksi. Aikaisemmin asuntoautolla Eurooppaa kiertänyt perhe vaihtoi lomat Espanjan asuntoon. Perheen suosikiksi valikoitui juuri valmistumista vaille ollut kiinteistö Costa Blancalla.

Perheellä oli toiveissa löytää asunto alueelta, jossa on hieman espanjalaisempaa elämänmenoa ja siksi Costa Blanca tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Kävimme katsomassa hieman espanjalaistyylisempiä taloja, mutta heti kun näimme tämän, niin muut eivät enää tuntuneet miltään, muistelee Mia Wihinen. Ikäänkuin vahingossa viime hetkellä vapautui vielä talo juuri taloyhtiön uima-allasta vastapäätä.

Uusi neliapilatalo

Talo vaikuttaa rivitalolta, mutta on itseasiassa neliapilatalo, joka on Orihuela Costalla suosittu rakennusmuoto. Kiinteistöt rakennetaan niin, että neljä asuntoa on muodostavat yhden rakennuksen ja niistä kaksi on paritalomaisesti rinnakkain ja toiset kaksi “selän takana”. Wihisten asunnossa on noin 80 sisäneliötä ja runsaat 40 m2 terassia sekä pieni piha-alue, jonne mahtuu autokin parkkiin.

Talo oli viimeistelyä vaille valmis perheen ostaessa sen, joten he eivät päässeet enää vaikuttamaan tilaratkaisuihin, mutta materiaalivalintoihin kyllä. He ovat kuitenkin tyytyväisiä talon suunnitteluun ja ostivat pääosin samat huonekalutkin, mitä oli käytetty esittelyasunnon sisustukseen. Se tuntui helpolta ratkaisulta ja ne sopivat perheen tyyliin. Modernin ja suorakulmaisen talon sisustusvärit ovat valkoinen, harmaa ja musta. -Olemme itse sitten sisustaneet tekstiileillä, verhoilla ja tauluilla. Täältä löytyy vaikka kuinka paljon kivoja sisustuskauppoja, huokaa Mia.

Korjauksia

Pieniä korjauksia taloon on tehty sen valmistumisen jälkeen. Viime talvisten rankkasateiden aikaan tuli vesi sisään keittiön liesituulettimesta ja se vuosi myös välikattoon. Rakennuttaja tuli korjaamaan vahingot, sillä ilmeisesti katolla olevassa ilmanvaihtopiipussa oli asennusvika.

Ensimmäisenä aamuna talossa Mika lupasi Mialle hienon aamaisen. Liesi lopetti kuitenkin toiminnan kutakuinkin samantien. Selvisi että liedelle oli asennettu ihan tavallinen sähköpistoke! Onneksi alueelta löytyi suomalainen sähköasentaja, joka tuli asentamaan oikeanlaisen virtalähteen ja sen jälkeen on ruoka valmistunut suunnitellusti.

Taloon on esiasennettu ilmanvaihtoputket, mutta ei itse laitetta. Hieman ihmetttelin, kun siitä ei mainittu taloa ostaessa, ihmettelee Mika. Olisin voinut valita että laitanko moottorin vai ei.

Helppohoitoinen puutarha

Puutarhaan on helppohoitoisuuden vuoksi valittu keinonurmi, joka saadaan puhtaaksi harjaamalla. Koristekasvitkin on keinokukkia, koska perhe käy täällä vain lomillaan. Viime vuonna olimme täällä kaikenkaikkiaan kolmisen kuukautta, laskeskelee Mika. Yrittäjänä ja freelancena toimiva pariskunta voi joustavasti sommitella aikataulujaan. Tänne murrosikäiset tytötkin lähtevät mielellään, vaikka 15- ja 17 –vuotiaiden tyttöjen kouluaikataulut kuitenkin vielä sitovat Suomeen. Mukaan oli tällä kertaa päässyt myös tyttöjen ystävä Jenna Paajanen.

Talon kaikista huoneista pääsee joko puutarhaan tai terassille ja katolla on iso oleskeluterassi. Se saattaa tosin olla välillä aika tuulinen tai kesällä päivisin liian kuuma. Illalla sieltä on kiva katsella tähtiä.

Koko perhe on vieläkin tyytyväinen kolme vuotta sitten ostettuuun talon. Haaveissa on viettää siellä tulevaisuudessa enemmänkin aikaa.

Kotini Espanjassa -ohjelmasarja esittelee mielenkiintoisia koteja eripuolilla Espanjaa. Käymme tutustumassa erilaisiin kiinteistöihin ja niiden asukkeihin sekä molempien tarinoihin. Ohjelma antaa inspiraatiota, vinkkejä ja paikallistietoa Espanjassa asumisesta kiinnostuneille ja se on viihdyttävää katsottavaa muillekin sisustuksesta, matkailusta ja eri kulttuureista kiinnostuneille.

 

Jaa:

Málagan kuuluisat Feriat juhlitaan taas 12.-19.8.

Jalkapalloilijoiden suosikkilomakohde on Espanja