Joka kymmenes rannikkoalueelta kiinteistön ostava espanjalainen suunnittelee ostonsa eläkevuosien investoinniksi. Suunnitelma on muuttaa itse rannikolle ja vuokrata ns. ykkösasunto eteenpäin.
Yhä useampi kakkosasuntoa etsivä espanjalainen miettii oman viihtymisen lisäksi tulevia eläkepäiviä. Taloudellisen epävarmuuden aikana kiinteistöön sijoittaminen lisätulojen saamiseksi kiinnostaa. Oman eläkkeen lisäksi etsitään muita tulonlähteitä ja asunnon vuokraaminen on konkreettinen vaihtoehto. Kuitenkin vuokra-asunnoksi mietitään tämän päivän ykkösasuntoa kaupungista. Omaan käyttöön tulisi rannikkoalueen kiinteistö.
Ajatusmalli on muuttanut rannikkoalueilta etsittävien asuntojen ominaisuuksia. Kun aiemmin etsittiin loma-asuntoa josta oli merinäköala ja sijainti lomailua varten etsitään nyt yhä enemmän asuntoja palvelujen kuten kauppakeskusten, terveyskeskusten tai liikenneyhteyksien läheisyydestä.
Tiedot: idealista.com