Asuminen

Espanjassa maksetaan eniten veroja

Julkaistu: 21.11.2013

Espanjassa maksetaan vanhan asunnon oston yhteydessä varainsiirtoveroa 7%, vastaavasti muualla Euroopassa keskimääräinen veron osuus on 4,5% ja maailmalla 3,4%.

Kansainvälisiä kirjanpitoyrityksiä edustava yritys UHY (Urbach Hacker Young International Ltd.) teki kansainvälisen vertailun asuntokauppaan liittyvistä veroista ja tutkimus toi esille, että Espanjassa asuntokauppaa rasittavat muuta Eurooppaa suuremmat veromaksut.

Tulee kuitenkin muistaa, että Espanjassa varainsiirtovero (Impuesto sobre Transmisiones Patrimoniales -ITP) vaihtee autonomisen alueen mukaan. Esimerkiksi Baleaareilla, Cantabriassa, Asturiasissa ja Kataloniassa ITP vaihtelee 8-10% välillä. Madridin alueelle ITP laskee vuoden vaihteessaa 7%:sta 6%:iin.

Muissa Euroopan maissa kuten Ranskassa, Italiassa, Itävallassa, Tsekeissä ja Saksassa varainsiirtovero on keskimäärin 4,5%. Maailman keskiarvo on 3,4% ja esimerkiksi Pohjois-Amerikassa asunnonoston yhteydessä maksettava vero on suuruudeltaan 1%, ja Kanadassa maksetaan kalleimmista kiinteistöistä 1,9% varainsiirtovero.

Kiinteistökaupan kulut Espanjassa ovat nousseet vuodesta 2010 lähtien, sillä itsehallinnolliset alueet ovat käyttäneet harkintavaltaansa muokata säädöksiä ja nostaneet mm. leimaveroja sillä seurauksella, että erityisesti turistialueilla kiinteistökauppaan liittyvät kulut ovat nousseet. Tämä vaikuttaa kansainvälisten ostajien käyttäytymiseen. Yhdistettynä korkeaan varainsiirtoveroon kaikki kasvaneet kulut vaikuttavat kansainvälisten asiakkaiden innostukseen ostaa Espanjasta ja myös pysyä Espanjassa.

Korkeat kulut asunnon oston yhteydessä vaikuttavat myös espanjalaisten ostopäätöksiin ja liikkuvuuteen eri alueiden välillä sekä mahdollisuuksiin vaihtaa työtä.

Tiedot: idealista.com

Jaa:

Pienyrittäjät tiukilla

Palkkaa 70 euroa viikossa