Asuminen

Itsenäistyvässä Kataloniassa kiehuu

Julkaistu: 21.09.2017

Kataloniassa pitkä marssi kohti itsenäisyyttä on saavuttamassa kulminaatiopisteen. Tehty päätös pitää äänestys itsenäisyydestä 1.10. on saanut Espanjan tositoimiin. Poliisit ovat tehneet ratsioita virastoihin ja ihmisiä on pidätetty. Väkijoukot osoittavat mieltä kaduilla ja mellakkapoliiseja on lähetetty lisävoimiksi.

Katalonialaiset ovat päättäneet pitää äänestyksen itsenäistymisestä 1.10.17 ja Espanjan mielestä tämä on laitonta ja vastoin perustuslakia. Tuomarin valtuuttamalla luvalla espanjalainen Guardia Civil poliisi teki ratsian keskiviikkona yhdeksään virastoon etsien itsenäisyysjulistusta koskevaa materiaalia. Ratsia kohdistui mm. Palaud de la Generalitat eli Katalonian hallituksen rakennukseen.

14 ihmistä on pidätetty, mukana paikallisen poliisin henkilökuntaa sekä Katalonian valtiovarainministeri, veroministeri sekä varapääministerin palveluista vastaava johtaja. Pidätettyjen joukossa on myös yksityishenkilöitä, mm. itsenäisyyttä ajavan puoleen johtohenkilö sekä mainostoimiston edustaja, jonka toimistosta äänestysmateriaalia löytyi. Kaiken kaikkiaan tutkitaan 20 henkilöä osuudesta laittoman äänestyksen järjestämisestä.

Uutinen pidätyksistä levisi nopeasti ja väkeä alkoi virrata Katalonian hallituksen talousosaston ulkopuolelle viestien ” Äänestyksen pitää olla vapaa”. Protestointi levisi kävelykatu La Ramblalle. Poliisin mukaan paikalla oli noin 40 000 ihmistä.

Espanjan kongressissa Katalonian edustajat kävelivät ulos salista kesken istunnon. Barcelonan kaupunginjohtaja Ada Colau viestitti Twitterissä tämän olevan demokrattinen skandaali, jos virastoja tutkitaan ja ihmisiä pidätetään poliittisista syistä.

Lähtemme mukaan Espanja on lähettänyt tänään Kataloniaan 2500 mellakkapoliisia.

Lähteet:

elpais.com

elpais.com

Kuva: Wikipedia

Huom! Toimitus on suomentanut parhaan taitonsa mukaan artikkelissa mainittujen virastojen, virkojen ja instituutioiden nimet.

Jaa:

Caminito del Rey -reitillä 65 % ulkomaalaisia

Andalusian vesivarat hälyttävän alhaiset