Asuminen

Töihin Eurooppaan

Julkaistu: 20.06.2013

Vuoden 2008 jälkeen yli 400 000 espanjalaista on muuttanut työn perässä ulkomaille. Suosituimmat kohteet löytyvät Euroopasta.

Tilastojen (Censo Electoral de Españoles Residentes en el Extranjero CERA) mukaan mitattuna ulkomaille muuttaneiden määrä viidessä vuodessa on jo 400 000, todellisuudessa varmasti suurempi, sillä kaikki eivät kirjaudu uudessa kotimaassaan konsulaatin kontrolloimaan äänestyslistaan.

Hyvin usein ulkoimalle lähtevä espanjalainen on 25-35 vuotias, vasta valmistunut, koulutettu nuori ilman perhettä.

Nuorisotyöttömyys (57%) ajaa koulutetun työvoiman pois maasta. Toki myös perheelliset yli 45 -vuotiaat hakevat elämisen mahdollisuuksia toisista maista.

Yhteistä lähtijöille on, että he vievät mukanaan hyvän koulutuksen tai ammattitaidon. Suurin osa on korkeakoulutettuja, insinöörejä, arkkitehtejä, tietotekniikan osaajia, tutkijoita, lääkäreitä, sairaanhoitajia, fysioterapeutteja ja biologeja.

Viime vuoden aikana ulkomaille muuttaneiden espanjalaisten määrä oli 83 000, yli 6% enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhteensä Espanjan rajojen ulkopuolella asuu 1.641.589 espanjalaista.

Tiedot: ABC

Jaa:

Asuntoon puolet lomabudjetista

Halvemmat hinnat enemmän kauppaa