Espanjan Asuntomessuille selvästi kysyntää- syksyllä taas uudestaan

Julkaistu: 12.04.2017
AsuminenEläminen ja lomailuOstaminen ja vuokraaminenRemontointi ja rakentaminenSisustus ja puutarha

Toiset Espanjan Asuntomessut keräsivät noin 500 kävijää ja selvästi siis messuille on kysyntää. Seuraavan kerran tavataan näissä merkeissä lokakuussa.

Messuilla oli 20 näytteilleasettajaa monipuolisesti espanjalaiseen asumiseen ja elämään liittyen. Kansainvälisten yhteistyökumppaneiden toiveesta järjestimme tällä kertaa kaksipäiväiset messut, kertoo tapahtuman järjestäneen nettimedia Espanja.Comin toimitusjohtaja Ismo Ivakko. Perjantaina luennot olivat suomeksi ja lauantaina englanniksi. Monikansallinen näytteilleasettajajoukko oli sama molempina päivinä.

Tyytyväisiä näytteilleasettajia

Emme ihan saavuttaneet tavoitettua kävijämäärää, mutta kyllä 500 Espanjassa asumisesta kiinnostunutta on jo aikamoinen joukko, toteaa Ismo. Samaa mieltä olivat mm. koko ajan kiireisinä pysyneet Markus Aho Frame Propertiestä ja Jukka Rintala Wow Factor Spainistä. Molemmat totesivat kiireisen päivän salaisuudeksi reippaan kontaktin kävijöihin. -Kun kyselee heidän toiveitaan ja ajatuksiaan, niin kyllä sieltä löytyy yhteisiä mahdollisia projekteja.

Ensimmäistä kertaa mukana ollut Svenska Magazinetin Jaana Smolander kehui tapahtuman ammattimaista järjestämistä ja hienoa tiedotusta sekä etu-että jälkikäteen.

Myös espanjalainen rakennus- ja remontointiyritys Fluico oli tyytyväinen. He olivat palkanneet suomen- ja englanninkielisen tulkin messujen järjestäjän tarjoamalta tulkkilistalta. Tämä auttoi saamaan todellisen kontaktin monikielisiin messuvieraisiin, totesi Bernardo Cobos Aquilar. 360Hometourin Seppo Valkonen tuli Torreviejasta kertomaan Costa Blancasta, joka myös on ulkomaalaisten suosiossa. Meillä kiinteistöt ovat noin 30% edullisempia, totesi Seppo ja se houkuttelee väkeä itärannikolle.

Veli Eronen ja Jorma Ettanen

Äänentoiston hienosti suunnitelleet ja toteuttaneet Veli Eronen ja Jorma Ettanen olivat tyytyväisiä messujen kulkuun.

Messukävijöillä tiedonjano

Messukävijät olivat kiinnostuneita sekä asunnon vuokrauksesta että ostamisesta. Myös jo kiinteistön Espanjassa omistavia oli tullut paikalle etsimään tietoa ja kontakeja kotinsa remontointiin.

Laura Pöntinen

Muuttoa vasta suunnittelevat olivat kiinnostuneita vertailemaan eri alueita, kertoo Espanja Comin tiskillä päivystänyt Laura Pöntinen. -Paljon kyseltiin myös ihan arkiasioita ja miten ne erovat suomalaisesta käytännöstä. Näistä saatiinkin tietoa päivien aikana pidetyillä kuudella luennolla. Messuvieraina oli monia vuoden päästä eläkkeelle jääviä, jotka olivat hakemassa tietoa ja näppituntumaa rannikkoon. Yleinen pohtimisen aihe oli vuokratako vai ostaako oma.

Messukilpailu

Kaikkien messuilla kävijoiden ja netissä rekisteröityneiden kesken arvottiin majoituspaketti Benalmádenen huvivenesatamassa. Kahden hengen ja kolmen yön majoituksen voitti Erkki Verho.

Ismo Ivakko, Erkki Verho ja Pirjo Hätti

Ismo Ivakko (vas) kävi luovuttamassa palkinnon ja toivottamassa iloisesti yllättyneen Erkin ja puolisonsa Pirjo Hätin tervetulleeksi satamaan.

Lokakuussa uudestaan

Näin pioneerina täytyy olla rohkea ja kokeilla erilaisia toimintamalleja, miettii Ismo. -Ensi syksynä palaamme kuitenkin taas yksipäiväiseen messuun. Tervetuloa taas juuri ennen Fugefestiä torstaina 19.10 hakemaan kontakteja ja tietoa, jolla toteutat unelmasi Espanjassa asumisesta!

Jaa:

Lännenelokuvien kulisseissa Almeriassa

Parasta ennen – elintarvikkeita alennuksella