Kuvittele kauppa, jossa ei käytetä muovia ollenkaan. Mahdotonta? Ei ollenkaan, sillä Madridissa avattiin ensimmäinen supermarket, Unpacked shop, josta ei löydy muovipusseja eikä muitakaan muovisia pakkauksia.
Jo vuonna 2013 muovituotannon määrä oli 299 miljoonaa tonnia maailmanlaajuisesti ja se kasvaa joka vuosi. Espanja ei ole suurin muovin tuottaja, mutta muoviongelma otetaan täälläkin vakavasti ja pyritään oikeisiin ratkaisuihin. Yksi niistä on muoviton kauppa. Monissa muissa maissa muoviton kauppa ei ehkä ole uusi ilmiö, mutta Espanja on vasta ottanut ensimmäisiä askeleita muovittoman kaupan tulevaisuuteen. Unpacked shop -kaupan takana on nuori yrittäjä nimeltään Maria Arias, joka on huolestunut ympäristöä saastuttavasta kulutuksesta, johon hän uskoo pystyvänsä vaikuttamaan oman kauppaprojektinsa avulla.
– Jos jokainen meistä tekee pieniä muutoksia kulutustottumuksiinsa, voimme kaikki yhdessä parantaa tilannetta maailmanlaajuisesti, korostaa Maria.
Unpacked shop on itsepalvelumyymälä, josta kaupan edessä oleva kylttikin kertoo. Kaupan omistaja haluaa palauttaa vanhan perinteen, jolloin asiakkaat itse päättivät, kuinka paljon kutakin tuotetta tarvitaan. Hänen mielestään tämä auttaa sekä muovijäteongelmaan että pois heitettävän ruoan määrään. Jokainen meistä tietää, että ylimääräinen ruoka jää usein käyttämättä ja päättyy loppujen lopuksi roskiin. Tässä kaupassa jokainen saa itse päättää, paljonko ruokaa haluaa ostaa, mikä vähentää hävikkiä.
Kaupassa myydään erilaisia elintarvikkeita – riisiä, suklaata, jauhoja, munia, kuivattuja hedelmiä, mausteita, pasta- ja paputuotteita. Voit ostaa haluamasi määrän, eli jos haluat ostaa vain yhden munan, saat sen tästä kaupasta. Asiakkaat voivat tuoda omat monikäyttöiset astiansa kotiinkuljetusta varten, tai ostaa ne kaupasta.
Kaupassa on myös nestemäisten tuotteiden osasto, josta voit ostaa haluamasi määrän etikkaa, hunajaa, öljyä, viiniä ja muita tuotteita. Suurin osa tuotteista toimitetaan Espanjasta, sillä Marian mielestä on tärkeää tukea kotimaisia valmistajia. Ruoan lisäksi Unpacked store myy myös muita taloustarvikkeita, kuten pestäviä puuvillaliinoja ja sieniä, saippuaa ja sampoota, puhdistusaineita sekä bambuhammasharjoja. Ne maksavat enemmän kuin muissa kaupoissa, mutta hintaero selittyy sillä, että nämä tarvikkeet kestävät käytössä kauemmin.
Heti avaamisesta lähtien kauppa on herättänyt mielenkiintoa madridilaisissa ja sen suosio on noussut nopeasti. Madridilaisten lisäksi kaupassa käy asiakkaita myös muualta Espanjasta; monesta on tullut kanta-asiakas. Vanhemmat ihmiset ovat iloisia voidessaan käyttää heille vanhaa tuttua itsepalvelumenetelmää ja nuoret valitsevat kaupan sen ympäristöystävällisyyden vuoksi.
Koska kaupasta tuli erittäin suosittu, Maria on laittoi pystyyn myös verkkokaupan, joten nykyään Unpacked storen tuotteita voi myös tilata myös verkosta suoraan kotiin.
Kuva: Flickr
Lähteet: Lavanguardia ja Traveler