Lomaviikkoja halvalla

Julkaistu: 28.06.2012
Eläminen ja lomailu

Vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut vuodesta 2008 lähtien. Monelle asunnon omistajalle vuokraaminen on taloudellinen välttämättömyys. Kasvanut tarjonta on kuitenkin myös polkenut vuokrahintoja.

El Mundo-lehden artikkelissa kerrotaan, että moni yksityinen vuokranantaja tarjoaa asuntoaan markkinoille nettiportaaleiden välityksellä.

Lisääntynyt tarjonta on ylittänyt kysynnän ja esimerkiksi aiemmin kesäkuukausina 450 euron viikkohinnalla vuokrattuja asuntoja saa nyt jopa 250 eurolla. Eikä vuokraaminen tälläkään hinnalla ole varmaa.

Loma-asuntojen vuokramarkkinoille on muotoutunut uusi linja vuokrata asunto ihan viime hetkessä ja odottaa edullisempaa hintaa, artikkelissa kerrotaan. Kun aiemmin espanjalaiset varmistivat majoituksen hyvissä ajoin ennen lomaa, on tällä hetkellä tilanne päinvastainen. Käytännössä parhaimmassa ajassa asuntovaraukset tehdään tänä päivänä enää ulkomaalaisten toimesta, jotka varmistavat majoituksen lentojensa mukaisesti.

Espanjalaisten innostus asuntojen vuokraukseen on lähtenyt liikkeelle tarpeesta. Harva loma-asuntoaan vuokraava on suunnitellut antavansa kesäkotinsa toiselle rahaa vastaan käyttöön ja tämä näkyy usein myös siinä, ettei asuntoja ole varusteltu vuokra-asunnoksi vaan omaksi kodiksi. Artikkeliin haastateltu benalmadenalainen Rocio Lopez tiivistää, että harva vuokraa asuntoaan jollei ole pakko. -Vuokralaisten kanssa on niin paljon ongelmia. Vuokramarkkinatarjonta on kasvanut neljässä vuodessa niin, että aiemmin kansallinen kysyntä lomakohteiden vuokra-asunnoista oli 100% nykyään vain 10%.

Uusi ilmiö on myös yritysten siirtyminen hotellihuoneiden vuokraamisesta asuntovuokraajiksi. Usein ympärivuotinen vuokra-asunto tulee edullisemmaksi kuin jatkuvat yöpymiset hotellissa.

Tiedot: El Mundo

Jaa:

Zara menestyy

Asunto erottuu terassilla