Eläminen ja lomailu

Ostokset uusi turistihoukutin

Julkaistu: 12.04.2014

Espanjan yksi matkailuvaltti ovat ostokset. Yhä useampi matkaaja erityisesti Euroopan ulkopuolelta viettää lomansa ostellen. Suosituimmat ostokset ovat korut sekä merkkivaatteet.

Turistien tekemien ostosten määrä näkyy kauppaluvuissa Madridin ja Barcelonan lisäksi Costa del Solilla. Aurinkorannikon rooli ostoskeskuksena ulkomaalaisille kasvaa vuosi vuodelta. Noususta ovat pitäneet huolen venäläiset, marokkolaiset, norjalaiset sekä arabit. Nyt myös kiinalaisten luottokortin käyttäjien osuus on ollut nousussa. Euroopan Unionin ulkopuolisten maiden ostoja seurataan mm. ALV palautuksia listaamalla ja nämä tilastot näyttävät vuositason ostosten olevan pelkästään Andalusian alueella 100 miljoonan euron luokkaa.

Sur in English lehdessä esitellään Puerto Banuksen El Corte Inglesin ostoskeskuksessa työskentelevä henkilökohtainen ostosavustaja. Kauppakeskuksen asiakkaita palveleva Gael Vignon kertoo saksalaisasiakkaiden määrän nousseen tänä vuonna. Venäläisostajien määrä on kasvanut viimeisten 15 vuoden ajan. Tärkein ympärivuotinen ostojaryhmä luksustuotteille on edelleenkin öljyllä rikastuneet arabit. Muutama vuosi sitten kiinalaisostaja oli harvinaisuus mutta tilanne on nopeasti muuttumassa ja Vignon ennustaakin, että muutamassa vuodessa kiinalaisten ostospalveluita ja luksustuotteita etsivien asiakkaiden määrä tulee kasvamaan.

Tiedot: Sur in English

Jaa:

Vihreä on valttia asuntokaupoissa

Vaatetta kiloittain