Aurinkorannikko on saanut uuden ravintola- ja tapahtumayrittäjän Suomesta. Náutico ravintolassa voi herkutella niin arkena kuin silloin kun on aihetta juhlaan.
Kokenut helsinkiläinen ravintoloitsija Alexandra Finckenberg-Widner päätti ottaa ison loikan Euroopan yli ja aloittaa ravintolayrittämisen myös Espanjassa. Minua pyydettiin ravintola Náuticon vetäjäksi, enkä voinut kieltäytyä haasteesta, hän naurahtaa. Benalmádenan satamassa sijaitseva Nautico koostuu niin monesta tilasta, että siinä eivät haasteet hetkessä lopu kesken. Tämä ravintola on sataman ainut, joka on aivan meren rannassa ja se tuokin tilaan raikkaan tunnelman.
Alexandralla on vieläkin Suomessa useampi ravintola ja elämä jakautuukin kahden maan välille. Perhe pitää kiireisen naisen enimmäkseen Espanjassa. Ja onhan täällä auringossa kiva olla, hän toteaa. Mieheni on asunut aikaisemmin pitkään Espanjassa ja puhuu espanjaa. Lapsillekin järjestyi koulupaikka ruotsalaisessa koulussa, joten arki sujahti helposti käyntiin.
Ravintolan aloitus vaati säätämistä, remontointia ja perusteellista puhdistamista. Keittiössä työskentelee nyt kolme suomalaista kokkia. Alexandra kertoo, että näin toimii paremmin yhteisymmärrys ja laatutaso säilyy hänen haluamalla tasolla. Me panostamme laadukkaisiin raaka-aineisiin, painottaa Alexandra. -Olen painattanut nimeni talon seinään, joten siinä on motivaatiota kerrakseen pitää tasoa yllä.
Päivän menut
Pääsalin lisäksi päivittäin ruokaa tarjoavat Bistro sekä sisäpihan Cantina. Molemmissa on kahvittelun ja tapasten lisäksi tarjolla päivän menu eli menu del día, Cantinassa edullisempi 9.50e ja Bistrossa laadukkaampi 12.50e. Upea pääsali tarjoilee iltaisin sekä iltamenun että à la carte ruokia, mutta sen isoille terasseille voi istahtaa myös pelkästään kahvikupillisen tai lasillisen kanssa. Terassi on myös loistava paikka ihailla auringonlaskua ja talvisin sen suojassa voi ottaa aurinkoa, joka paistaakin sinne koko päivän.
Teemaruokailua
Sunnuntaisin tarjolla on skandinaavisia makuja edustava parinkympin brunssi. Espanja.Com testiryhmä kävi maistamassa buffet -pöydän ja turhaan ei Alexandra ruokia hehkuttanut. Valikoima oli sopivan monipuolinen, kalapainotteinen mutta lihanystävillekin löytyi vaihtoehtoja. Ja maut olivat kohdallaan ja tyyli kevyt. Päivällä on mukava syödä vatsa täyteen ilman raskasta ähkyn tunnetta. Ruoka-aine -allergisillekin löytyy kuulemma aina vaihtoehtoja. Helpompaa on tietysti ottaa nämä huomioon, jos saamme tiedon etukäteen pöytää varatessa, toteaa Alexandra.
Seuraavat suuret juhlat ovat 6.12. Suomi 100v Itsenäisyyspäivän gaalajuhla, jonka menu on suomalais-espanjalainen ja musiikista vastaa Seita&Friends. Sitten onkin aika siirtyä jouluruoka -pöytiin ja Uuden Vuoden juhlaan. Varauksia otetaan vastaan, vinkkaa Alexandra.
Yksityistilaisuudet
Náuticosta löytyy myös useita yksityistilaisuuksiin sopivia tiloja sekä terasseja. Voi vain kuvitella millainen WOW -momentti juhlavieraille syntyy heidän tullessa tähän suoraan meren päällä olevaan juhlapaikkaan. Nyt voivat niin viisikymppiset kuin hääparitkin tarjota vierailleen tarpeeksi isot ja loistokkaat puitteet sekä laadukkaan menun. Juhlan suunnittelu sujuu helposti suomeksi ja yhteisymmärrys on taattu. Satamasta löytyy myös laadukkaita majoitusvaihtoehtoja, joten kaikki on helposti kävelyetäisyyden päässä.
Kuuntele koko Alexandran haastattelu allaolevasta podcastista.
Ravintolan yhteystiedot löydät täältä.