Eläminen ja lomailu

Suomalaisen koulun laajennus, ekologisesti hirrestä 

Julkaistu: 06.09.2018

Fuengirola, ja erityisesti 1960-luvulla Teuvo Hakulisen rakennuttama Los Pacos, on ollut aina suomalaisten suosiossa. Nyt alueelle muuttaa entistä enemmän työikäisiä lapsiperheitä ja tämä asettaa monille palveluille uusia haasteita.

Jo muutamana vuonna on Los Pacosissa sijaitsevaan suomalaiseen kouluun ollut runsaasti enemmän hakijoita, kuin mihin alun perin ravintolaksi rakennetut tilat ovat antaneet myöten. Tänä lukuvuonna koulussa opiskelee 400 oppilasta. Yksityiskoulua ylläpitävä Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry. on etsinyt tonttia suuremmalle, 600-paikkaiselle koululle – toistaiseksi tuloksetta. Tilapäinen ratkaisu pulmaan oli lisärakennus.

Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Hilkka Asteljoki avasi koulun uuden lisärakennuksen kutsuvierastilaisuuden 6.9.2018 kertomalla, mistä syntyi idea tuoda pala suomalaista rakennusperinnettä Espanjaan:

Tammikuussa, jälleen yhden tiukan neuvottelun jälkeen, tuli mieleen vanha P.J. Hannikaisen lastenlaulu, “Nytpä tahdon olla mä, pienen mökin laittaja”. Laulussa yhdistyvät puhtaus, kauneus, puu ja pirtti. Suomalaisethan ovat vuosisatoja rakentaneet, purkaneet ja siirtäneet hirsitaloja. Ideaa vahvisti myös Suomessa levinnyt puukoulurakentamisen buumi.

Lisärakennus rakennetaan hirrestä.

Anneli Talsi, Maarit Paaso, Piia Kallunki

”Torstai ja hernekeittopäivä?” toivoi Anneli Talsi. Vieraita vastaanottamassa Maarit Paaso ja Piia Kallunki.

Hirsikoulu liikuntakentän laidalle 2,5 kuukaudessa

Idea syntyi tammikuussa 2018, kannatusyhdistys tutki asiaa ja päätti hankkeesta maaliskuussa. Rakentamaan päästiin vasta kun koululaiset siirtyivät kesälomalle. Uljas neljän luokkahuoneen puukoulu rakentui nykyisen koulurakennuksen viereisen liikuntakentän laidalle 2,5 kuukaudessa.

Hankkeen toteuttajiksi valittiin fuengirolalainen suunnittelutoimisto Estudio3, hirsitoimittajaksi suomalainen Honkarakenne, ja rakennuttajaksi malagalainen Fluico. Tiivis, uudenlainen ja kaksi rakennuskulttuuria yhdistävä projekti on tuonut valtavasti lisää osaamista kaikille mukana olleille toimijoille.

Vaikka Honkarakenteella on kokemusta asuintalojen ja vapaa-ajan asuntojen rakentamisesta esimerkiksi Sierra Nevadassa ja Barcelonassa, koulurakennuksen kohdalla tuli huomioida entistä tarkemmin Espanjan palo- ja maanjäristysturvallisuuteen liittyvät lait ja määräykset.

Hirret on käsitelty kolmeen kertaan palonsuoja-aineilla ja kattopalkkeihin lisättiin 12 senttimetriä korkeutta, joilla taataan riittävän turvallinen poistumisaika rakennuksesta palon sattuessa, kertoo kannatusyhdistyksen varapuheenjohtaja Jari Nyman.

Rakentaminen ei ole kallista, modernin koulun kalustaminen sen sijaan on. Ajan vaatimusten mukainen tietotekniikka vie oma osansa, mutta luokista haluttiin myös monikäyttöiset ja helposti ryhmätyötiloiksi muunneltavat.

Luokkien kalustetoimittajat kilpailutettiin ja nyt testataan toimivuutta myös tulevan koulurakennuksen kalustusta ajatellen. Sisustuksesta vastaavat suomalaiset Isku Interior Oy, Martela Oyj ja LoOoK Industries Oy sekä espanjalainen Frederico Giner.

Los Pacosin suomalaisen koulun hirsisessä lisärakennuksessa viihtyivät myös kutsuvieraat. Vasemmalta Daniel Fernández Fino (projektivastaava, Honkarakenne), Anneli Talsi (kunniavarakonsuli, Suomen kunniakonsulaatti, Malaga), Hilkka Asteljoki (puheenjohtaja, Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry.), Maarit Paaso (Aurinkorannikon suomalaisen koulun rehtori), Bernardo Cobos Aguilar (projektivastaava, Fluico), Susanna Salo, Jari Nyman, Tarja Ehnqvist ja Ismo Ivakko (koulun kannatusyhdistyksen hallitus) sekä Katariina Hautamäki-Huuki (konsuli, Suurlähetystö, Madrid).

Aurinkorannikon suomalainen koulu on tärkeä osa perheiden arkea

Suomen Madridin suurlähetystön konsuli Katariina Hautamäki-Huuki korosti puheessaan, kuinka tärkeä rooli suomalaisella koululla on Espanjaan muuttaneiden perheiden arjessa. Koulu vahvistaa suomalaisten yhteisöllisyyden tunnetta, sekä auttaa oppilaan lisäksi koko perhettä sopeutumaan espanjalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Yhtenäinen, suomalaisen koulutusjärjestelmän mukainen opetus helpottaa paluuta Suomeen, vaikka Espanjassa vierähtäisi vuosi tai kaksikin. Myös suomalaisiin jatko-opintoihin on helppo siirtyä, huolimatta siitä että koko koulupolku esikoulusta lukioon on käyty Espanjassa, toteaa Hautamäki-Huuki.

Hirsikoulussa opiskelee neljä alakoulun luokkaa. Koulun rehtori Maarit Paason mukaan ratkaisusta on saatu jo nyt rohkaisevia kokemuksia. Luokat ovat viihtyisiä ja niissä on hyvä sisäilma. Akustiikka on hirsiseinien ja laminaattilattioiden ansiosta aivan omaa luokkaansa. Tällä kaikella on suuri merkitys oppimiseen ja kouluviihtyvyyteen.

Toivottavasti hankkeesta kertynyttä osaamista ja kokemusta päästään hyödyntämään jatkossakin. Fuengirolan kaupunginjohtaja Ana Mulan onnittelut ovat kannustavia:

Onnittelut hankkeesta. Olen saanut tästä paljon ideoita tulevaisuutta ajatellen. Kiitos suomalaisille, että olette valinneet Fuengirolan asuinpaikaksenne. Olemme ylpeitä siitä, että kaupunkimme on “Etelä-Suomi”.

_________

Uusi palvelu, aamupäivähoito koulun pienimmille oppilaille

Koululla kuunnellaan tarkalla korvalla asiakkaiden, oppilaiden ja perheiden, toiveita. Espanjassa alle 12-vuotiaat tulee saattaa ja hakea koulusta. Monet vanhemmat ovat päivisin töissä jolloin lasten koulumatkojen ja työaikojen yhteensovittaminen voi olla mahdoton yhtälö.  Logistiikka on hankalaa myös, jos perheen lasten päivät alkavat ja päättyvät eri aikoina.

Koulu järjestää 17.9. alkaen eskareista kolmasluokkalaisiin mahdollisuuden aamupäivähoitoon klo 8.15 – 9.30. Aamuisin ja iltapäivisin voi odotella pääkoulun kirjastolla lueskellen tai läksyjä tehden klo 9 – 10 ja 13 – 14.

 

Pääkuva: Aurinkorannikon suomalaisen koulun lisärakennuksen kutsuvierastilaisuudessa vasemmalta Carmen Díaz, Fuengirola kaupungin opetustoimesta vastaava valtuutettu, Ana Mula, Fuengirolan kaupunginjohtaja sekä Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistyksen jäsenet Tarja Ehnqvist, Susanna Salo, Hilkka Asteljoki, Ismo Ivakko ja Jari Nyman.
Kuva: Gabinete de Prensa Ayuntamiento de Fuengirola

Jaa:

Välimeren ruokavalio – koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Elokuviin Espanjassa – ¡Vamos al cine!