Eläminen ja lomailu

Tarja Turunen konsertoi Mijasissa 16.5.2018

Julkaistu: 18.04.2018

Etelä-Espanjassa viihtyvä Tarja Turunen aloittaa Noche Escandinava III -kiertueen Aurinkorannikolta Mijasista.

Mijasin konsertti järjestetään Las Lagunasin teatterissa ja akustinen konsertti tuo lavalle Tarja Turusen lisäksi kaksi muuta laulajaa; Marjut Kuhnhennin ja Juha Koskelan, sekä pianisti Anu Rautakosken.
– Olemme treenanneet täällä meillä kotona ja Mijasin konsertti on hyvä aloitus kiertueelle, joka suuntaa Espanjan jälkeen Argentiinaan ja Chileen.

Etelä-Amerikassa on kiinnostusta pohjoismaiseen klassiseen musiikkiin ja nyt kolmatta kertaa järjestettävä Noche Escandinava -kiertue on tehnyt tutuksi eteläamerikkalaisille muun muassa Sibeliuksen ja Merikannon tuotantoa.
– Mijasin konsertissa kuullaan herkkiä tulkintoja, vakavoidutaan ja lopuksi myös hauskuutellaan, Turunen valottaa konsertin sisältöä.

Klassisen laulun koulutuksen saanut Turunen tunnetaan ennen kaikkea rockmusiikistaan ja toki näiden kahden musiikkisuunnan yhdistämisestä. Tarjan fanit ovat musiikillisesti laajakatseisia.
– Kun pidän klassisen konsertin, saapuu paikalle aina myös rock-musiikin ystäviä, Turunen vahvistaa.

Siltojen rakentaja ja rajojen rikkoja

Tarja Turusta on vaikea laittaa mihinkään lokeroon. Lahjakas laulaja on yhtä kotonaan rockkiertueella tuhansien kuulijoiden edessä kuin laulaessa klassista musiikkia intiimissä kamarimusiikkikonsertissa.
– Olen ollut aina hieman outo, oman tieni kulkija, Turunen naurahtaa. Jo opiskellessani Sibelius Akatemiassa kiersin Nightwishin kanssa kiertueella.

Musiikkityylin vaihdos ollut Tarjalle luonnollista ja musiikinalan ammattilaisten arvostus niin raskaan rokin kuin klassisen musiikin saralla on ansaittu kovalla työllä.
– Rock-kiertueellakin teen aina klassisen musiikin harjoitukset. Laulajan ammatti on kuin ammattiurheilijan, treenaamatta ei voi olla, muuten ääni kärsii eikä kehity. Klassisen musiikin kurinalaisuus on auttanut pitämään myös jalat maassa ja toiminut eräänlaisena henkireikänä vauhdikkaassa rockmaailmassa.

Tänä päivänä Tarjan ääni soi kauniimmin kuin koskaan. Iän myötä kasvanut rohkeus ja kokemus on antanut sointiin kirkkautta ja kuulautta. Korkeat nuotitkin irtoavat kevyesti ja Tarja miettii olevansa halukas tekemään myös enemmän klassisen musiikin saralla.
– Syksyllä konsertoin Valtteri Torikan kanssa ja tulossa myös muita uusia projekteja.
– Minulle näiden kahden musiikkisuunnan yhdistäminen ei ole koskaan ollut ongelma, päinvastoin. Mallini toimia ja työskennellä on ollut myös monelle nuorelle esikuvana ja uskon että tulevaisuudessa yhä useampi laulaja tekee musiikkia entistäkin monipuolisemmin.

Aurinkoa ja karjalanpiirakoita

Tarja viihtyy hyvin Costa del Solilla.
–Meillä on täällä talo ja vietämme osan vuodesta Espanjassa. Tarjan mies Marcelo on Argentiinasta ja Euroopassa asuessa on elämä espanjankielisessä maassa perheelle helppo valinta.

Toki kieltäkin enemmän valintaa tukee taivaalla suurimman osan vuotta näkyvä valopallo.
-Asuimme Buenos Airesissa 8-9 vuotta ja sen jälkeen kotimme on ollut Karibialla Antiguan saarella, Tarja jatkaa.
-Auringonvalo on minulle tärkeää ja vaikka ikävöinkin aina Suomea en näe itseäni asumassa pohjoisessa, kymmenet vuodet maailmalla kiertänyt Tarja pohtii.

Tyttären kouluikä lähestyy ja vaikka tähän asti elämä on toiminut mainiosti matkatessa koko perheen voimien kiertueilla, on suunnitelmissa asuinpaikan valinta.
-Olemme aina tehneet nopeita päätöksiä isoissakin asioissa, Tarja jatkaa.
Pysyvä koti Espanjassa voisi olla toimiva ratkaisu. Liikkuminen Malagasta käsin maailmalle onnistuisi helposti, yhteys Suomeen olisi helppo ja aurinkoakin löytyy.
-Niin ja Marcelo muuten rakastaa suomalaisia karjanpiirakoita ja täällä Aurinkorannikolla niitä saa helposti ostettua, Turunen nauraa.

Tapahtuma: Noche Escandinava III

Esiintyjät: Tarja Turunen (laulu), Marjut Kuhnhenn (laulu), Juha Koskela (laulu), Anu Rautakoski (piano)
Paikka: Teatro Las Lagunas (Mijas, Malaga)
Aika: 16.5.2018 klo 20:00 (ovet avataan klo 18:00)
Osta lippu netistä täältä
Paikalle saavuttaessa mukana tulee olla lippu joko tulostettuna, mobiiliversiona tai voit hakea lipun El Corte Ingelesin lippupalvelupisteista

 

 

Jaa:

”Kuninkaan polulle” 100.000 lippua myynnissä

Nyt on aika tehdä veroilmoitus