AsuminenEläminen ja lomailuTerveys- ja hyvinvointi

Oluen monet käyttötavat

Julkaistu: 09.11.2015

Jääkylmä olut aurinkoisena päivänä terassilla nautittuna tai saunan jälkeen rentoutuen on monelle se oluen paras käyttömuoto. Mallasjuomaa voi kuitenkin käyttää myös viiniroiskeiden puhdistukseen, ruoanlaittoon tai vaikka hiusten pesuun.

Olut on espanjalaisten suosituin alkoholipitoinen nautintoaine. Maailman tilastoissa olut on alkoholipitoisten nautintoaineisen käyttölistalla sijalla kaksi. Tämä B-vitamiinin lähde on myös esimerkillinen kodinhoitotuote.

Esimerkiksi punaviiniläikät saa mainiosti pois oluella. Tärkeää on puhdistaa roiske mahdollisimman nopeasti ettei viini ennätä kuivua. Kaada hieman olutta viiniroiskeen päälle ja hankaa voimakkaasti sienellä.

Olut sopii hyvin ruoanvalmistukseen ja erityisesti lihan marinointiin. Kaada lihan päälle 1 tai 1,5 kupillista olutta ja anna marinoitua tunti.

Puhdista puuhuonekaluja kostuttamalla mikrokuituliina oluella ja pyyhi puupinnat. Pinnat puhdistuvat, värit kirkastuvat ja pintaan tulee kiiltoa.

Kasvien kastelua ei tehdä oluella mutta olut pullon avulla. Pullosta saa mainion kastelujärjestelmän kun täyttää pullon vedellä, sulkee sen korkilla johon on tehty reikiä ja asettaa pullon suu alaspäin kukan päälle. Vesi tippuu vähitellen ja kastelee kasvit automaattisesti usean päivän ajan. Toimiva idea jos lähtee lyhyelle matkalle.

Oluella voi myös houkutella hedelmäkärpäset pois hedelmien kimpusta. Belgialaisen (Lovainen yliopisto) tutkimuksen mukaan hedelmäkärpäset pitävät oluthiivan tuoksusta. Vinkki on helposti testattavissa kun asettaa olutlasin hedelmien viereen, kärpäset suuntaavat olutlasin luo ja jättävät tuoreet herkut huomiotta.

Jos shampoo on päässyt loppumaan ei huolta jos kaapista löytyy olutta voi pesun tehdä mallasjuomalla. Kun B vitamiinin ja luonnonsokerin antaa vaikuttaa viiden minuutin ajan on tuloksena ravitut ja kiiltävät hiukset.

Metallipuhdistus oluella antaa läikättömän lopputuloksen. Tämän tiesivät jo puolalaiset oluttupien pitäjät, jotka puhdistivat oluttynnyreiden jäännösoluilla kupariastiat.

Olut toimii myös jalkahoidon välineenä. Omatekoinen ja edullinen jalkahoito saadaan aikaan kun otetaan kaksi astiaa, toinen täytetään kylmällä ja toinen kuumalla vedellä. Molempiin laitetaan ruokasoodaa ja lasi olutta. Upota jalat ensin kuumaan ja sitten kylmään kylpyyn. Oluthiiva toimii ravinteena. Jos sinulla on mahdollisuus upottautua olutkylpyyn kokonaan niin älä mieti kahdesti, olutkylpy tekee iholle hyvää.

Tiedot: blog.enalquiler.com

 

 

 

.

Jaa:

Äänestetään suomalaiset Euroviisuihin

Positiivisia kulttuurishokkeja: Työssäoppiminen Espanjassa