Asunnon ostajan kannattaa harkita huolellisesti mille alueelle rahansa sijoittaa ja minkä tyyppinen asunto on ratkaisultaan toimivin. Myös asunnon käyttötarkoitus vaikuttaa valintapäätökseen, onko siis hankkimassa asuntoa kodiksi, loma-asunnoksi vai sijoituskohteeksi.
Vanha juttu kertoo kokeneen kiinteistönvälittäjän huoneentaulusta, jonka mukaan kolme tärkeintä kriteeriä asuntoa hankittaessa ovat sijainti, sijainti ja sijainti. Periaate on kärjistetty, mutta pitää suurilta osin paikkaansa myös Espanjassa.
Asunnon ostaminen on aina erittäin merkittävä taloudellinen päätös. Asuinalueen ja asunnon valinnassa kannattaa siis olla tarkkana, pitää pää kylmänä ja etsiä rauhassa paras vaihtoehto. Monet vuokraavatkin ensin kohdealueelta asunnon ja tutkivat rauhassa eri vaihtoehtoja sekä ympäristöolosuhteita, ja tekevät vasta punnitsemisen jälkeen ostopäätöksen. Se onkin varteenotettava toimintatapa erityisesti, jos alue on entuudestaan tuntematon.
VIIHTYISÄ JA TOIMIVA ASUINALUE
Jokainen painottaa alueen ja asunnon valinnassa omia mieltymyksiään.
Yhdelle harrastusmahdollisuuksien läheisyys ratkaisee alueen valinnan, toinen taas arvostaa asunnon keskeistä sijaintia esimerkiksi keskustan tuntumassa. Esimerkiksi golfkenttien läheisyyteen nousee yhä laajempia asutuskeskuksia. Myös koulujen, päiväkotien, lääkäripalvelujen, ostosmahdollisuuksien, liikuntakeskusten ja hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyys on monille tärkeää asuntopäätöstä tehdessä.
Alueen houkuttimena voi olla jokin erityispalvelu, kuten Los Pacosiin (Costa del Sol, Fuengirola) suomalaisia keräävä suomalainen peruskoulu Escuela Finlandesa.
Uudisrakennusalueiden yhteyteen suunnitellaan usein liikekeskuksia ja muita palveluja. Niiden toteutumisajanjakso on kuitenkin yleensä erittäin pitkä, joten niiden varaan ei kannata lähitulevaisuuden suunnitelmiaan tehdä.
Yhdelle asuinalueelle kertyy usein tiettyjen kansallisuuksien edustajia. Joillekin alueille muuttaa enemmän espanjalaisia, toiset lähiöt ovat taas kansainvälisempiä. Niin sanotut hyvät ja huonot alueet voi poimia paikallisten keskusteluista tai lehtijutuista.
Suosittujen alueiden asuntojen ja tonttien hinnat ovat yleensä luonnollisesti korkeampia kuin muiden.
Espanjaan muuttavan tai loma-asuntoa etsivän tulee myös huomioida kulkuyhteydet. Jollei aio hankkia omaa autoa tai vuokrata sellaista loman ajaksi, julkiset kulkuyhteydet on syytä tarkistaa huolellisesti.
Moni suomalainen suosii keskusta-asumista, missä kaikki tarvittava löytyy kävelyetäisyyden päästä. Bussi- ja junayhteydet taajamien lähialueilta keskustaan ovat yleensä hyvät, vaikkakin vaihtelut julkisten liikennevuorojen tiheydessä eri alueiden välillä ovat suuret. Lyhyet matkat taittuvat myös kätevästi autoa edullisemmalla skootterilla tai polkupyörällä. Kaksipyöräinen ajoneuvo ei tosin ole taajamaliikenteessä kovinkaan turvallinen vaihtoehto ainakaan nopearytmiseen liikenteeseen tottumattomalle.
Monilla taajama-alueilla liikenteen melutaso on korkea myöhään iltayöhön asti. Mikäli liikenteen häly häiritsee, ennen hankintapäätöksen tekoa on hyvä tarkistaa, millaiset liikenneolosuhteet alueella on eri vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä. Samalla kannattaa tarkistaa onko lähistöllä baareja tai ravintoloita, jotka voivat aiheuttaa meluhaittoja erityisesti viikonloppuisin.
OMA KOTI VAI LOMA-ASUNTO?
Jo ostoprosessin alkuvaiheessa on ensiarvoista selvittää, hankkiiko asunnon pysyväksi kodiksi, loma-asunnoksi vai sijoitusasunnoksi. Omaa kotia Espanjasta etsivä vaatii asunnolta luultavasti eri ominaisuuksia kuin loma-asuntoon rahansa sijoittava.
Sijoitusasunnoksi hankittava asunto kannattaa hankkia alueelta, jossa vuokra-asunnoille on kysyntää. Lomanviettäjät maksavat hyvin lyhytaikaisista vuokra-asunnoista, mutta pidempiaikaisen asunnon vuokraajalle ei tule taukoja vuokratuloihin ja asuntoa kohdellaan kuten omaa kotia.
Näin huolto- ja korjauskulut pysyvät alhaisina ja sijoituskohteeksi ostettu asunto säilyttää arvonsa paremmin.
Monet suomalaiset hankkivat asunnon eläkepäiviään varten ja käyttävät asuntoa aluksi vain lomillaan.
Asunnon pitäminen tyhjillään suurimman osan vuotta ei ole järkevää. Asunnon vuokraaminen ajoiksi, jolloin sillä ei ole omaa käyttöä, kannattaa: asunnossa asutaan ja kulut peittyvät.
Pitkään käyttämättä olevat asunnot kostuvat ja homeongelmat ovat yleisiä, sillä Espanjassa ei asunnoissa yleensä ole peruslämmitysjärjestelmää. Kannattaa myös muistaa, että asuttuun asuntoon murtaudutaan harvemmin.
Tietenkin on jokaisen henkilökohtainen päätös, antaako kotinsa vuokralle vai ei. Hyvien vuokralaisten etsiminen on usein työlästä, mutta luotettavien vuokra-asunnonvälitystoimistojen avustuksella asia järjestyy helposti, ja suuremmalla todennäköisyydellä myös asunto säilyy paremmassa kunnossa. Takuumaksun avulla voidaan varmistaa että mahdolliset normaalin kulumisen ylittävät korjauskulut tulevat katetuiksi.
Tavallisesta asumisesta, esimerkiksi maalipintojen kulumisesta johtuvat kustannukset on laskettava mukaan jo varsinaiseen vuokrasummaan. Täten asunnon vuokrauksesta ei tule tappiollista toimintaa
ASUNTOJEN KESKIHINNAT
Asuntoneliöiden keskihinnat Espanjassa lähes nelinkertaistuivat viimeisten 15 vuoden aikana eli 1980-luvun puolivälistä 2005 alkuun mennessä ja ne ovat vuodesta 2007 jälleen laskeneet jopa 25-50 %.
Nyt asuntojen hintataso suomalaisten suosimissa rannikkokaupungeissa on hieman kalliimpi kuin Suomen sisämaan kaupungeissa, mutta hieman edullisempi kuin eteläisessä Suomessa.
Viimeisten 25 vuoden aikana asuntojen hintakehitys on ollut selvästi yleistä inflaatioprosenttia korkeampi. Hinnat ovat laskeneet ainoastaan taloustaantuman takia 1990-luvun alkupuoliskolla, sekä nyt vuoden 2008 alkaneen talouskriisin ja vuosien 2000 – 2006 rajun rakennusbuumin seurauksena. Ajanjakson aikana jyrkintä hintojen nousu oli 1980-luvun loppuvuosina sekä vuosina 1999-2001, jolloin vuosittainen neliöhintojen nousu rannikkoalueilla oli asuinalueen mukaan vaihdellen 8-18 prosentin suuruusluokkaa, paikoitellen jopa enemmän.
Asuntojen hinnannousu taittui vuonna 2007 ja seuraavaa nousukautta odotetaan alkavan vuoteen 2014 mennessä
Tosin kysynnän lisääntyminen erityisesti suosituilla loma-asuntoalueilla saattaa nopeuttaa hintojen kääntymistä nousuun jopa hieman aiemmin.
Espanjalaisten oma ostovoima on viime vuosina heikentynyt huomattavasti heikon talous- ja työllisyystilanteen takia ja asuntojen kysyntä on kotimaisilla markkinoilla ollut todella vähäistä. Toki alhaisen korkotason vuoksi asuntomarkkinoilla on nähtävissä jo vuonna 2012 hieman valoisampia merkkejä.
Costa Blancalla ja Costa del Solilla asuinhuoneistojen neliöhinnat ovat länsieurooppalaisessa vertailussa suhteellisen edullisia.
Espanjan sisälläkin on vastaavanlaisia rannikkoalueita, esimerkiksi San Sebastian Baskimaassa tai Barcelonan seutu, joissa neliöhinnat ovat lähes kaksinkertaisia Costa del Soliin tai Costa Blancaan verrattuna, vaikka ilmasto-olosuhteet ovat pohjoisessa epäsuotuisammat.
Asunnon etsimistä aloittaessa on valittava itselleen sopiva asumismuoto.
Jokaiselle löytyy varmasti ennen pitkää Espanjasta mieleinen koti, sillä erilaisia vaihtoehtoja on kosolti.
Kun asuinalue on valittu, tulee harkita asuntokoko ja -tyyppi omien tarpeiden ja mieltymysten sekä taloudellisten mahdollisuuksien mukaan.
Mikä kokoluokka on järkevin? Kuinka suuri budjetti on käytettävissä (ks. Rahoitus ja asuntolaina-kappale)? Onko yksiö (estudio) riittävä jatkossakin vai tarvitaanko enemmän makuuhuoneita esimerkiksi perheenjäsenten vierailuja tai työhuonetta varten?
Mihin ilmansuuntaan näköala avautuu parvekkeelta? Talvikaudet Espanjassa viettävän on syytä tutustua harkittavana olevaan asuinalueeseen nimenomaan talvisaikaan, sillä silloin tulevat parhaiten esille todelliset asumisvaatimukset. Esimerkiksi sijainti länsi/etelä-suuntaan lämmittää ja kuivattaa asunnon usein ilman kalliita lämmitysjärjestelmiä.
Kesälomiaan Espanjassa viettävä puolestaan voi tuntea pohjoispuolen asunnon vastaavan tarkoitustaan paremmin, sillä silloin kesäkuukausien kuumuus ei pääse tukahduttamaan, eikä tarvitse hankkia ja käyttää ilmastointilaitteita kalliin sähkön maassa.

ASUNTOTYYPIT
Pienet maatilat
Pienten maatilojen (finca) hankkiminen on jatkuvasti lisääntynyt. Rauhallinen sijainti suhteellisen lähellä asutuskeskuksia ja niin sanotun maatilamatkailun nousu on nostanut tilojen ja tietenkin myös maapohjan arvoa voimakkaasti viimeisten viidentoista vuoden aikana.
Ruuhkautuneelta rannikolta alkaa tila loppua, joten on luontevaa, että asutus levittäytyy sisämaan suuntaan.
”Aitoa Espanjaa” etsivät hakeutuvat mielellään maaseudulle, jossa talon yhteydessä saattaa olla oma hedelmäpuutarha, kasvimaa tai oliivipuulehto.
Kerrostaloasunnot
Estudio (yksi huone, keittonurkkaus ja kylpyhuone)
Apartamento (1-2 makuuhuonetta)
Piso (enemmän kuin 2 makuuhuonetta, suuri huoneisto)
Duplex (kerrostalohuoneisto kahdessa kerroksessa)
Atico (kattoterassihuoneisto)
Edellä mainitut ovat suosituimmat asumisvaihtoehdot ulkomaalaisten keskuudessa. Kerrostaloasumista pidetään turvallisena ja helppona asumismuotona.
Monet ulkomaalaiset asunnonostajat hankkivat asunnon Espanjasta loma-asunnoksi tai eläkepäivien (talvi)asunnoksi. Kerrostaloasunnon voi halutessaan vuokrata vaivattomasti esimerkiksi paikallisen kiinteistövälitystoimiston kautta, joka mahdollisesti voi hoitaa myös asunnon kunnossapidon.
Kerrostaloihin kuuluu useimmiten uima-allas, piha-alue ja joskus myös parkkipaikka. Autotalli on monesti vuokrattava erikseen.
Huomioitavaa! Espanjassa kahden huoneen asunto tarkoittaa automaattisesti kahden makuuhuoneen asuntoa. Kerrosten laskeminen aloitetaan Espanjassa lähes aina nollasta; siten asunto, joka on kolmannessa kerroksessa, löytyy suomalaisen mallin mukaan neljännestä kerroksesta.
Rivitaloasunnot (adosado) ovat yleensä kahdessa tai kolmessa kerroksessa. Tyypillistä on, että asuntoon kuuluu oma pieni piha ja autopaikka sekä mahdollisesti myös kattoterassi. Rivitaloasuminen sopii hyvin perheille, joilla ei enää ole ihan pieniä lapsia. Monikerroksisissa asunnoissa on monesti jyrkkiä portaita.
Omaa tilaa rivitaloissa on yleensä runsaasti ja oma piha-alue palvelee lisähuoneena miltei ympäri vuoden.
Edut omistajalle ovat oletetusti samat kuin kerrostaloasumisessa, esimerkiksi yhteisten piha-alueiden ja uima-altaan huollosta vastaa taloyhtiö. Omistajalla on lisäksi käyttöoikeus mahdollisiin tenniskenttiin ja muihin yhteisiin tiloihin.
Paritalot
Paritalot (pareados) ovat Espanjassa varsin yleisiä. Rakennuksessa on kaksi samanlaista osaa, jotka toimivat kahden perheen asuntona. Paritalot voivat olla osa isompaa yhtiötä tai yksittäisiä paritaloja. Usein paritaloilla voi olla esimerkiksi yhteinen uima-allas.
Omakotitalo
Omakotitalon (villa) hankkii yleensä Espanjaan jokseenkin pysyvästi asettuva asunnonostaja. Omakotitalon etuna on tilavuus ja laaja yksityinen piha-alue. Talon rakentaminen Espanjassa kannattaa suunnitella erityisen huolellisesti ja huomioida, että vaikka materiaali ja työ ovatkin edullisempia kuin Suomessa, maapohjan hinnat suosituilla ranta-alueilla ovat kohonneet verrattain korkeiksi, ja tämä taas nostaa kokonaisrakennuskustannuksia roimasti.
Remontoimalla vanhan talon saa omailmeisiä ja toimivia asumisratkaisuja. Monet hankkivatkin isohkon omakotitalon, jonka yhteyteen on helppo rakentaa pieni, erillinen asunto vuokrattavaksi. Näin saa ”tuottavan” talonvahdin, jollei itse asu Espanjassa pysyvästi.
Omaehtoista rakentamista ja remontoimista helpottaa monilla alueilla muun rakennustoiminnan vähentyminen sekä hyvä työvoiman saatavuus ja edullisuus.
Lomaosakkuudet
Costa del Solilla ja Kanarialla toimii viikoittaisia lomaosakkuuksia myyviä time sharing-yhtiöitä, jotka ovat saaneet huonoa mainetta alalle tyypillisen korkeapainemyynnin ja asiakkaiden suoranaisen huijaamisen takia.
Vaikka lomaosakemarkkinoilla toimii rehellisiäkin yrityksiä, kyseisten osakkuuksien hankinta ei ole suositeltavaa, koska niihin sijoitettu pääoma on käytännössä ns. uponnut kustannus; sijoitus, jonka perusteella ei omisteta mitään, on käytännössä mahdoton myydä eteenpäin suurtappiota kärsimättä.
Viikon oleskeluoikeus valitussa lomakompleksissa ei tuo myöskään varsinaista säästöä lomakassaan erilaisten ylläpito- ja jäsenmaksujen takia. Laskettaessa pääomakulut mukaan, vuositasolla viikko-osaketta edullisempi vaihtoehto on viettää vuosittain lomaviikko korkeatasoisessa hotellissa kulloinkin erikseen valitussa kohteessa, eikä se edellytä sitoutumista tiettyyn ajankohtaan.

ASUNTOTYYPPEJÄ ESPANJAKSI
Adosado………………….Rivitalo
Apartamento……………Suomalainen kaksio tai kolmio
Cueva……………………..Luola-asumus
Duplex…………………….Kaksikerroksinen huoneisto
Estudio……………………Yksiö
Finca………………………Pieni maatila
Pareados…………………Paritalo
Piso………………………..Useamman huoneen kerrostaloasunto
Villa………………………..Omakotitalo