Black Friday koskee myös kiinteistömarkkinoita

Julkaistu: 24.11.2016
Ostaminen ja vuokraaminen

Perjantainen alennuspäivä Black Friday 25.11. näkyy myös asuntojen hinnoissa. Vuoden lopun myyntiä kiritään tarjouksilla.

Pankit, kiinteistönvälitykset ja asuntokuplan perinnöksi jääneitä kiinteistöjä realisoiva Sareb ovat lanseeranneet alekampanjoita, jotta myyntitavoitteet saadaan kasaan ennen vuodenvaihdetta.

Espanjan kehitysministeriön julkaisemien tilastojen mukaan viimeisten viiden vuoden aikana on aina vuoden viimeisellä neljänneksellä solmittu eniten kiinteistökauppoja. Esimerkiksi vuonna 2010, joka oli yksi talouskriisin pahimpia vuosia, myytiin kiinteistöjä loka-joulukuussa enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Viime vuonna vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana myytiin 34 % enemmän asuntoja kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Alennuskampanjat eivät ole ainoa syy myynnin vilkastumiseen kohti vuoden vaihdetta. Esimerkiksi vuonna 2012 vuoden viimeisellä neljänneksellä myytiin 134 000 asuntoa vuoden vaihteessa voimaan astuvien verouudistusten vuoksi.

Joka tapauksessa alekampanjoilla saadaan aikaan lisää liikettä kiinteistösektorille ja alekampanjat nostavat myyntiä kohti vuoden loppua. Bankian lanseeraama Precios Boom –kampanjan myötä myydään 5300 asuntoa ja 900 autotallia jopa -40% alennuksella

Sarebin kampanja Corre a por tu casa Sareb tuo markkinoille 1500 alennushintaista asuntoa. Kampanja jatkuu aina vuoden loppuun saakka.

Kiinteistönvälitys Casaktua myy 3500 asuntoa jopa -70% alennuksella  Kiinteistöjä on myynnissä alueilla Andalusía, Valencia, Murcia, Aragón, Katalonia, Castilla ja León, Castilla-La Mancha sekä Baleaarit.

Tiedot: idealista.com

Jaa:

Kulttuuria Málagassa

Muuttajien tarinoita: Osa 2 Lapsiperheen matka aurinkoisempaan arkeen osa – Rokotukset Espanjassa