Vertaa asuntoja

Espanjassa rakennetaan jälleen enemmän asuntoja kuin myydään!

Espanjassa rakennetaan jälleen enemmän asuntoja kuin myydään!

  • 14/04/2019

Espanjan maa- ja kaupparekisterin (Colegio de Registradores) viime vuoden raportin mukaan Espanjassa myönnettiin 100 000 rakennuslupaa asuinkohteiden rakentamista varten, mikä on 24% enemmän kuin vuonna 2017. Rakennusluvista 90 138 annettiin uudisrakennusta varten. Rakentaminen on noussut ensimmäistä kertaa kriisivuoden 2008 jälkeen.  

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan vuodesta 2017 lähtien on alkanut rakentamissektorin jälleen nousu, minkä syyksi kerrotaan asuntojen potentiaalisten ostajien määrän lisääntyminen. Ostajien ryhmä koostuu pääsääntöisesti ulkomaalaisista, sillä tilastojen mukaan tällä hetkellä espanjalaiset omistavat saman asunnon keskimäärin 14 vuoden ja 8 kk ajan, mikä sinänsä on historiallinen ennätys.  

Samalla espanjalaiset kiinteistövälittäjät korostavat, että laajalle yleisölle tarkoitettujen asuntojen rakentaminen kestää liian kauan – keskimäärin kaksi vuotta. Lisäksi asuntojen hinnat jatkavat nousuaan. Hintojen nousun taustalla on mm. ns. teknolooginen buumi, jolloin virtuaalinen todellisuus otetaan mukaan asuntoa valittaessa, suunniteltaessa ja hinnoiteltaessa. Isoissa kaupungeissa hinnat ovat viime vuoden aikoina nousset muutenkin, mutta uudiskohteiden tekniset lisävarusteet ovat kiihdyttäneet lisää hintojen nousua.  

   

 Lähde: EDeconomia Digital  

Kuva: Flickr

  

  

 

 

Liity keskusteluun

Close