Vertaa asuntoja

El Gordo ja numero 13

El Gordo ja numero 13

  • 25/11/2012

Enää on vajaa kuukausi joululoton (Loteria de Navidad) arvontaan ja arpalipukkeiden myynti etenee huolimatta talouslamasta. Myyjät on yllättänyt numeron 13 suosio.

Perinteisesti huonoa onnea tuottava numero 13 on noussut suosituksi valinnaksi jouluarpojen numeroissa. Arpoja myyvä Ventura24 yritys kertoo, että 13-loppuiset arvat ovat olleet tänä vuonna asiakkaiden mieleen enemmän kuin koskaan. Tulevan vuoden 2013 oletetaan olevan yksi syy harvinaisen numeron valintaan.

Ventura24 yrityksen johtaja Zuriñe Saéz de Viteri kertoo ns. huonononnen numeron olevan tämän vuoden arpajaisten keulakuva.

Ihmiset näyttävät kääntävän selkänsä taikauskolle. Länsimaissahan numero 13 mielellään jätetään kokonaan huomiotta. Tämä näkyy esimerksi Formula 1 kilpailuissa, lentoliikenteessä ja esimerkiksi Madridissa ei ole bussilinjaa numerolla 13.

Loteria de Navidad arvotaan joulukuun 22. päivä ja vuosittaiset arpajaiset keräävät espanjalaiset television ääreen seuraamaan San Ildefonson koulun oppilaiden laulavan voittonumerot. Kyseessä ovat vuoden suurimmat rahavoitot. Päävoittoa kutsutaankin nimellä El Gordo ja oikean numeron ostaneet pääsevät osalliseksi 4 miljoonan euron päävoitosta, toinen palkinto on suuruudeltaan 1,25 miljoonaa ja kolmas 0,5 miljoonaa. Yhden arpanumeron hinta on 200 euroa ja arpalipusta myydään aina kymmenyksiä 20 eurolla eli voitto voi jakaantua aina useammalle.

Hyvin usein yksi numero ostetaan työporukalle, perheelle tai baarille. Näin voitto tuo iloa suurelle joukolle.

Tiedot: El Mundo