Vertaa asuntoja

Fuengirolan kaupunki on rakentanut kaikkien kaupungissa asuvien ulkomaalaisten kunniaksi suihkulähteen

Fuengirolan kaupunki on rakentanut kaikkien kaupungissa asuvien ulkomaalaisten kunniaksi suihkulähteen

  • 03/08/2019

Uusi maamerkki on suihkulähde, jonka keskellä on lipuilla koristeltu maapallo. Liput edustavat 132 maata, joiden kansalaisia asuu Fuengirolassa. On laskettu, että Fuengirolan väestöstä syntyperältään ulkomaalaisia on noin 1/3. 

Fuengirola on ollut jo kauan kansainvälinen paikka, jossa eri kansallisuuksia ja kulttuureja edustavat ihmiset asuvat rinnakkain ja sulassa sovussa. Fuengirolassa asuu ihmisiä, jotka ovat valinneet kaupungin toiseksi kotimaakseen ja niitä, jotka ovat päättäneet asettua tänne pysyvästi. Kaupunkiin muutetaan myös työn tai kulttuuristen intressien vuoksi.

Tällä suihkulähteellä kaupunki toivottaa kaikki ulkomaalaiset asukkaat tervetulleeksi. Samalla halutaan myös kunnioittaa ja kiittää kaikkia, jotka jo ovat valinneet kaupungin asuinpaikakseen.

Suihkulähde maapalloineen on sijoitettu Los Bolichesin rantakadulle. Löydät sen osoitteella Paseo Marítimo Rey de España 91.

Projekti hinta oli noin 45 000 €.
Lähde: www.fuengirola.es

Liity keskusteluun