Vertaa asuntoja

Granadan keramiikka on muotia Pariisissa

Granadan keramiikka on muotia Pariisissa

  • 27/11/2018

”Vaikka huhut toisin kertovat, ranskalaisilla on aina ollut taito ymmärtää espanjalaista”, alkaa El País -lehden artikkeli espanjalaisen keramiikan suosiosta naapurimaassa.

Tästä kerrotaan erään todisteen olevan Pariisissa menestyvä Casa Lopez. Vaikka kyseessä on ranskalainen yritys, myyntiartikkeleista suuri osa tulee Espanjasta, Italiasta ja Portugalista.

Casa Lopez valmistaa myös verhoja periespanjalaisilla keramiikkakuvioilla.

Käsityötuotteiden suosio on viime aikoina noussut ja Casa Lopez on onnistunut sen hyödyntämisessä muutenkin kuin perinteisiä tuotteita myymällä. Kokoelmissa on muun muassa eri värisiä tuotteita kuin perinteisesti on totuttu näkemään, ja keramiikkatuotteista tuttuja kuvioita on siirretty myös kulhoista lautasiin ja jopa verhokankaisiin tai pöytäliinoihin.

Casa Lopez aloitti toimintansa vuonna 1983, kun Bernard Magniant-Lopez toi Ranskan sisustusmarkkinoille aluksi värikkäitä mattojaan. He toivat perinteisiin espanjalaismattoihin geometriset kuviot. Kolme vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 2014, Casa Lopezin johtoon siirtyi Pierre Sauvage, joka rakastaa vanhojen, laadukkaiden materiaalien yhdistämistä uusien ideoiden kanssa. Juutista ja villasta valmistettuja mattoja on esimerkiksi saatavilla neonväreissä.

Liikkeen asiakkaisiin lukeutuu julkisuuden henkilöitä, mutta omistaja ei suostu haastattelijalle niitä kertomaan. ”He palaavat tänne aina uudelleen, koska tietävät meidän olevan erittäin hienotunteisia.” Mies paljastaa kuitenkin joukosta löytyvän niin kuninkaallisia kuin elokuvatähtiäkin.

Lähde: Elpais.com

Liity keskusteluun

Close