Vertaa asuntoja

Kastanjasato romahti

Kastanjasato romahti

  • 15/10/2012

Kuiva kesä verotti kastanjasatoa. Tänä vuonna kastanjoita saadaan jopa 70% normaalia vähemmän.

Valle del Genalin alue Rondan vuoristossa on kuuluisa kastanjoistaan. Kastanjoiden taloudellinen merkitys on myös suuri. Alueella jopa 1500 perheen elanto on riippuvainen kastanjasadosta. Diariosur -lehden artikkelissa alueen asukkaat kertovat vuoden kastanjasadon olevan huonoin miesmuistiin. Kuivuuden vuoksi kastanjat eivät ole kasvaneet normaalisti. Puissa on hedelmiä, mutta ne ovat pieniä ja huonolaatuisia.

Igualejan maa-alueesta 80% on keskitetty kastanjan kasvatukseen. Huono satovuosi näkyy suorana tulojen menetyksenä. Miltei kaikki alueen perheet omistavat 2-5 hehtaaria kastanjapuita. Ja ne joilla ei ole omaa kastanja-aluetta, on palkattu normaalisti sadonkorjuuseen. Lokakuu on yleensä ollut työllisyyden huippukuukausi, kaupungintalolta kerrotaan.

Tänä vuonna perheet, jotka ovat ansainneet kastanjoistaa normaalisti noin 4000 euroa, saavat tyytyä tuhannen euron tuloihin ja kerääjät ovat jääneet ilman työtä huonon sadon vuoksi. Perheet korjaavat omat satonsa.

Tiedot: DiarioSur