Syyskuu ja sateet. Ne kulkevat ainakin tuolla kotoisessa Suomessa käsi kädessä. Mutta yllättävää kyllä, niin tännekin on syyskuu tuonut sadetta mukanaan. Täällä on siis oikeasti satanut ja vielä siis oikein kunnolla.
Se on jotenkin hassua, miten erilailla sitä täällä palmun alla suhtautuu sateeseen kuin Suomessa. Muistan hyvin, kun ensimmäisenä syksynä Espanjassa asuessani satoi ensimmäisen kerran kunnolla vettä. Tämä tapahtui vasta marraskuussa, ja otin sateesta videon, jossa hihkun innoissani: “Uskomatonta täällä sataa vettä!” Näin en ole siis tehnyt koskaan Suomessa, mikä ei toki ole kovin yllättävää.
Täällä tosiaan taivas avautui lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä oikein kunnolla. Harmikseni satuin nukkumaan tämän spektaakkelin ajan, joten valitettavasti minulla ei ole nyt siitä videomateriaalia. Mutta olihan se mahtava avata aamulla terassin ovi ja hengittää, ah niin raikasta sateen jälkeistä ilmaa syvälle keuhkoihin. Ja kyllä voin vaan kuvitella, kuinka ilolla luonto imi vettä sisäänsä pitkän kuivuuden jälkeen.
Suhtautumiseni veteen ja sen puutteeseen onkin muuttunut näillä leveysasteilla. Vettä Suomessa riittää, ja siellä otin surutta ihanan pitkiä suihkuja ja nautin kunnon veden paineesta, mikä täällä ei ole todellakaan itsestäänselvyys.
Suomessa sitä tuli suihkussa joskus mietittyä, kuinka kamalasti veden lämmittäminen maksaa, kun sähkön hinta on pompannut pilviin. Mutta veden riittävyys, se oli itsestään selvää. Ja täällä palmun alla veden säästäminen, siitä on puolestaan tullut tietyllä lailla itsestäänselvyys.
Ja taas silmät loistaa
Viime viikolla tähtisilmähetkiä riitti, mutta ehkäpä ne isoimmat tuikkeet tapahtuivat merellä ja meren rannassa. Alkuviikosta olimme rantailemassa kuuman päivän päätteeksi, ja pulahdin mereen, vaikka aallot olivat jo siinä vaiheessa jonkinmoiset.
Itsehän en kuulu niihin hurjapäihin, jotka nauttivat aallon heiteltävänä olemisesta. Mutta tottakai olin aina kylpylässä valmiina altaassa, kun se legendaarinen Edenin aaltokone meni tasatunnein päälle.
Mutta kun tämä Fugen perusrannan aaltokone olikin sellainen, että sitä ei voinut laittaa pois päältä. Ei edes silloin, kun aaltojen voima kasvoi niin komeaksi, että tätä rouvaa rupesi jo vähän pelottamaan. Tai ei siellä syvemmällä aluksi ollut niin pelottavaa, kun vaan seurasi uimaseurani varoituksia. “ Varo, nyt muuten tulee iiiso aalto!” Sehän oli itseasiassa tosi siistiä, mutta siinä vaiheessa, kun aalto murtuu ja vesi vyöryy pään yli. Siinä vaiheessa sitä ymmärtää oman pienuutensa tätä valtavaa voimaa vastaan.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin turvallisesti rannalle aaltojen keskeltä, ja voi sitä uskomatonta adrenaliiniryöppyä, mikä rannalla purkautui, kun pystyin turvallisesti nauramaan aaltoseikkailulleni. Ja tosiaan, ei ne aallot varmaan suurimman osan mielestä olleet niin kauhean hurjia. Tyttöni ja ystäväni siellä ihan silmät loistaen rennosti aaltojen vietävänä pomppivat.
Mutta minun mukavuusalueen ulkopuolelle siinä mentiin ja komiasti mentiinkin. Mutta se voittajafiilis sen jälkeen! Kun sitä harjoittelee rohkeuden taitoa ja ylittää mukavuusalueensa. Kyllähän siitä saa sellaiset fiilikset, että sitä leijuu innostuksensa voimalla vähän aikaa ilmassa. Ainakin siis henkisesti.
Ja kohti uusia tähtisilmähetkiä
Tällä viikolla on luvassa uiskentelua ja kalenteriini on merkitty pari tapahtumaa, joita olen jo innolla odottanut. Ensinnäkin feriakausi jatkuu. Tällä viikolla musiikki pauhaa, ruokaa, juomaa ja eloisia ihmisiä riittää Mijas Pueblossa, jossa vietetään ferioita keskiviikosta sunnuntaihin.
Katso Mijas Pueblon feria-ohjelma tästä.
Nämä olivatkin viime vuonna minun ehdottomat lemppariferiat. Sopivan pienet, kodikkaat ja äänen volyymikin tuntui maltillisemmalta. Kaiken tämän ihanuuden kruunasi upeat Mijas Pueblon maisemat ja tietenkin ihmiset, joiden kanssa pääsin jakamaan tämän kaiken.
Toinenkin tapahtuma, johon suuntaan tällä viikolla jäi kirkkaana muistoihini viime vuodelta. Luna Mora Festival, jotka järjestetään 8. – 9.9.2023 pienessä vuoristokylässä Guarossa. Yli kaksikymmentäviisituhatta kynttilää loistaa Andalusian illassa. Kuu paistaa söpöjen pikku kujien yllä. Iloisia ihmisiä, syötävää, juotavaa ja ostettavaa riittää. Siellä oli sellaista taikaa, mitä on vaikea taas sanoin kuvailla.
Viime vuoden tunnelmia Guarosta.
Ja ihan vaan pienenä vinkkinä viikonloppuna Guaroon suuntaaville. Mene ajoissa, ja seuraa opastuskylttiä parkkipaikalle, vaikka GPS näyttää ihan jotain muuta. Me jonotimme parkkipaikalle yli tunnin, ja sitä ennen olimme jääräpäisesti seuranneet Google Mapsin osoittamaa reittiä, josta sitten nöyränä palattiin lähtöpisteeseen, eli sinne, missä oli se opastuskyltti parkkipaikalle. Mutta odotus oli kyllä sen arvoista. Tunnelma kylässä oli sellainen, joka sai silmäni loistamaan kilpaa niiden tuhansien kynttilöiden kanssa. Kliseistä, mutta totta.
Toivotankin meille kaikille ihanille ihmisille silmien loistetta ja uskoa siihen, että etsimällä löytyy se juuri sinulle sopiva parkkipaikka, jonka myötä pääset sinne minne olet ollut menossa. Nautitaan kuitenkin myös siitä matkasta. Jonossakin odotellessa voi hymyillä ja nauttia hetkestä. Sillä sehän on myös sitä meidän elämää, ihmisen parasta aikaa. Niin ja tervetuloa taas ensi viikolla Ellun kaa Espanjaan!
Ai niin. Ehdinhän minä viime viikolla käydä ystävän kanssa ravintolassakin ja nostaa maljan tälle niin ihanalle hetkelle! ¡Salud!
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
ellu@espanja.com