Ajankohtaista

Nauti Espanjan suosituimmista jouluruoista

Julkaistu: 19.12.2024

Kuten Suomessa, myös Espanjassa joulu on yksi vuoden tärkeimmistä juhlapäivistä. Lokakuusta lähtien kauppojen ja supermarkettien hyllyt täyttyvät monenlaisista makeista ja suolaisista herkuista.

Espanjan jouluruokaperinteet poikkeavat jonkin verran alueittain, mutta on kuitenkin joitakin tyypillisimpiä ruokia, jotka löytyvät hyvin monen espanjalaisen kodin jouluruokapöydästä. Eri ruokalajeja on tarjolla monipuolisesti, joten jokaiselle löytyy maistuvaa syötävää.

Jouluillallinen starttaa alkupaloilla

Espanjan perinteisiä jouluillallisen alkupaloja ovat kinkut, katkaravut, juustot, erilaiset canapét, oliivit ja erilaiset säilötyt herkut. Niitä tarjoillaan joko sellaisenaan tai niihin on lisätty erilaisia liha- ja kasvistäytteitä tuomaan lisää makua ja väriä.

Alkuruokana maukas äyriäiskeitto (Sopa de mariscos, Bisque de marisco)

Äyriäiskeiton raaka-aineet ja koostumus vaihtelevat eri puolilla Espanjaa. Kuva iStock.

Espanjalaisten suosikkialkuruokana myös jouluna on maistuva ja lämmittävä äyriäiskeitto. Siitä on olemassa erilaisia variaatioita eri puolilla Espanjaa. Keiton voi valmistaa esimerkiksi hummerista, katkaravuista ja simpukoista ja se maustetaan voimakkaasti. Äyriäiskeiton täyteläistä makua korostaa lasi kylmää valkoviiniä.

Seuraavaksi nautitaan erilaisia pääruokia

Paistettu lammas tai karitsa on perinteinen ruokalaji (Cordero o lechazo asado)
Lampaanpaistin valmistus on peräisin Al-Andalus-aikakaudelta. Kuva iStock.

Lampaan- tai karitsanpaisti on yksi tyypillisimmistä ja perinteikkäimmistä ruokalajeista espanjalaisessa ruokapöydässä. Se on peräisin Al-Andalus-aikakaudelta (711-1492), jolloin se oli yksi eniten valmistetuista ruoista. Perinteisesti karitsa paahdettiin savipannussa tai puulämmitteisessä uunissa.

Paistin valmistaminen on yksinkertaista, sillä siinä on vain kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa lampaanpaistipala kuumennetaan. Toisessa vaiheessa siihen levitetään voita, jonka jälkeen sen annetaan paistua kypsäksi. Lisukkeeksi voi valmistaa uuniperunoita sekä juureksia ja vihanneksia.

Täytetty kalkkuna on suosikki myös Espanjassa (Pavo relleno)’
Täytetty kalkkuna kuuluu monien espanjalaisten jouluruokapöytään. Kuva iStock.

Vaikka täytetty kalkkuna on alun perin anglosaksinen ruokalaji, yhä useammat espanjalaiset kodit sisällyttävät sen joulumenuihinsa. Kalkkunan on hyvä olla tuoretta eikä jäädytettyä ja myös luuton. Siten se säilyttää muotonsa kypsennyksen aikana.

Erittäin tärkeää on kostuttaa sitä 15 minuutin välein paistamisen aikana syntyneellä mehulla. Täytteeksi sopivat esimerkiksi vihannekset, kastanjat ja saksanpähkinät.

Paistettu porsas on klassikko (Cochinillo asado)
Cochinillo asado on peräisin Segovian alueelta. Kuva iStock.

Cochinillo asado eli kokonainen paistettu porsas kuuluu Segovian alueen gastronomian tähtiruokiin, ja on monen espanjalaisen mielestä yksi joulunajan herkullisimmista ruokalajeista. Porsaan tulee painaa alle 4 kg, jotta se sopii tavalliseen kotiuuniin ongelmitta. Porsaan päälle levitetään laardia, jonka aikana uuni lämmitetään 190 asteeseen. Ensimmäisten 90 minuutin jälkeen porsas käännetään, jolloin se ruskistuu ja kypsyy molemmilta puolilta.

Jotta pinnasta tulisi rapea, laitetaan uuni lopuksi gratiiniasetukselle neljäksi minuutiksi. Cochinillo asado on täyttävä ruokalaji, joten sen kanssa nautitaan yleensä keveitä lisukkeita, kuten salaattia ja tomaatteja.

Sisäfilettä hanhenmaksalla valmistetaan eri tavoin (Solomillo con foie al Pedro Ximénez)
Sisäfileeseen hanhenmaksalla kuuluu kastike, joka tehdään makeasta Pedro Ximénez -viinistä. Kuva iStock.

Jouluillallisten klassikko on naudan tai porsaan sisäfile hanhenmaksan kera. Ei ole olemassa yhtä ainoaa reseptiä, ja sitä valmistetaan eri kodeissa eri tavoin. Kastikkeen pohja valmistetaan jauhoista ja lihaliemestä ja siihen lisätään Pedro Ximénez -viiniä. Sisäfileen kypsyysasteen voi päättää oman maun mukaan. Lisukkeena voi tarjota oman mieltymyksen mukaan valmistettuja perunoita sekä paistettuja sieniä. Hanhenmaksaa viipaloidaan annoksen päälle.

Galiciasta lähtöisin oleva mustekala (Pulpo)
Mustekala valmistetaan upottamalla se kolme kertaa kiehuvaan veteen. Kuva iStock.

Mustekala on perinteinen galicialainen ruokalaji, ja sillä on tärkeä rooli alueen jouluruokapöydässä, vaikka se onkin laajalle levinnyt koko Espanjaan. Ruokalaji koostuu kokonaisesta keitetystä mustekalasta, joka tarjoillaan pääruokana tai alkupalana.

Jotta mustekalan saa onnistuneesti valmistettua, se on upotettava kolme kertaa kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi. Tätä galicialaiset kutsuvat ”pelottamiseksi”. Tekniikka auttaa säilyttämään mustekalan rapean pinnan. Galicialaistyylinen mustekala nautitaan valkosipulin ja perunoiden kera, maustetaan karkealla suolalla sekä makealla tai mausteisella paprikalla ja oliiviöljyllä.

Lopuksi herkutellaan makeilla

Nougat on perinteinen espanjalainen makeinen. Kuva PxHere.

Joulun jälkiruokien ehdoton ykkönen on nougat. Se on espanjalainen makeinen, joka on valmistettu perinteisesti hunajasta, sokerista, munanvalkuaisesta ja paahdetuista manteleista. Nougatista löytyy nykyään useita eri makuvariaatioita, joita löytyy myös supermarkettien hyllyiltä.

Polvoronesit ovat peräisin Andalusiasta. Kuva Flickr.

Nougatin lisäksi erilaiset marsipaaniherkut ovat espanjalaisten suosikkeja ja ne kuuluvat myös perinteisiin joulumakeisiin. Suosikkeihin kuuluvat myös Andalusian alueelta peräisin olevat polvoronesit, jotka ovat jauhoista, voista ja sokerista valmistettuja keksileivonnaisia.

Espanjalaisten jouluruokien valmistusta voi kokeilla myös omassa kotikeittiössä. Reseptejä löytyy kattavasti Google-haun kautta lähinnä espanjan ja englannin kielellä.

Lue lisää Espanjan joulusta:
Aurinkorannikon 10 tunnelmallisinta joulukokemusta
Perinteikkäillä jouluostoksilla Málagassa
Joulumme Espanjassa
Málagan lumoavat jouluvalot tuovat tunnelmaa joulunaikaan
Joulu Barcelonassa: Perinteiden ja valojen juhla
Caravaca de la Cruz – pyhä kaupunki
Espanjan jouluperinteet – kuinka juhlia kuin paikallinen?

Lähteet
sabor-espana.com
europalife.es

Pääkuva iStock
Teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com


Jaa:

Joulu-uutiskirje 2024

Perinteikkäillä jouluostoksilla Málagassa