Näin se on syyskuukin jo suhahtanut yli puolenvälin, ja Aurinkorannikon auringon alla alkaa olla jo selkeitä syksyn merkkejä. Lämmöt ovat tipahtaneet pikkuriikkisen alle kolmenkympin, ja sadepilvet ovat antaneet meille parikin kertaa tuota niin tärkeää elämän eliksiiriä. Vettä on siis tosiaan ropissut, mikä on siis harvinaista herkkua tähän aikaan näillä leveyspiireillä.
Mutta eipä hätää, edelleen Espanjassa on kesää jäljellä. Ja onhan se ollut mahtava seurata, kuinka myös Suomen kamaralla ollaan päästy nauttimaan kesäkeleistä pitkälle syyskuuhun. Mutta enää täällä ei hikoilla neljänkympin helteissä, arki on alkanut ja paikalliset koulutkin ovat avanneet ovensa.
Eli Aurinkorannikon syksyä tässä elellään. Syksy taitaakin olla se paras aika säiden suhteen, ainakin siis meidän suomalaisten mielestä. Päivällä lämmöt nousevat hellelukemiin ja meressä tarkenee mainiosti vielä pulikoida. Niin ja illalla ei tarvitse napsauttaa ilmastointia päälle, jotta kämpän saa viilennettyä, vaan ei muuta kuin ikkunat auki ja raikasta ilmaa ulkoa sisään. Toki samalla voi sitten sisälle tulla myös kutsumattomia vieraita, kuten meille kävi.
Surisevia talonvaltaajia
Tämä rouva tosiaan muutti pesueineen syyskuun alussa monille meille suomalaisille tuttuun Fugeen. Ja kun lopulta saimme monen monta pussukkaa, matkalaukkua ja kukkaa kannettua sisälle, niin huomasimme, että emme taidakaan olla talon ainoita asukkaita.
Kesän aikana terassin katoksen uumeniin oli nimittäin rakennellut kotipesänsä eräs todella komean kokoinen ja äkäinen mustakeltainen kuningatar kuhnureineen. Vaikuttavia ilmestyksiä siis. Itse en kuulu niihin, jotka käsiä huitoen juoksevat kirkuen pakoon, kun näkevät tällaisen pörriäisen lähestyvän, vaan enemmänkin vaan jähmetyn, tarkkailen ja annan pörriäisen matkata rauhassa tiehensä.
Mutta olihan nämä tyypit kyllä sen kokoisia ilmestyksiä, että jopa minua rupesi hieman pelottamaan heidän läheisyytensä. Ja kun vielä selvisi, että nämä meidän surisevat talonvaltaajat olivat juuri itämaisia herhiläisiä, perus ampparia paljon vaarallisempia ja aggressiivisempia vieraslajin edustajia, niin pitihän näistä talonvaltaajista päästä eroon ja mahdollisimman rivakasti. Mutta miten?
Ei muuta kuin palokunta paikalle. Siis oikeasti, niin se meni. Pari puhelinsoittoa ja paloauto kaarsi kadun varteen ja kaksi erittäin kohteliasta palomiestä saapuivat apuun lauantai-iltana.
Ilman mitään sen ihmeempiä suojavarusteita nämä herrasmiehet kipusivat yläkertaan ja rauhallisesti sulkivat uretaanilla terassin katolla olevan putken, johon herhiläiset olivat muuttaneet. Samalla palomiehet suihkuttelivat heidän ympärillä pyöriviin herhiläisiin ampiaismyrkkyä.
Siinä he tosiaan vain rauhallisesti seisoivat hätääntyneiden herhiläisten keskellä ja eivät saaneet ainuttakaan pistosta. Siinäpä olisi monelle todellinen mielenhallintahaaste. Ei taitaisi tästä rouvasta olla tähän hommaan.
Kun homma oli hoidettu, kertoivat palomiehet herhiläisten olleen tänä kesänä yleinen riesa Aurinkorannikolla. Nämä valtavat pörriäiset ovat levittäytyneet ympäriinsä, ja monen monta herhiläispesää onkin jouduttu poistamaan. Eli jos kotoasi löytyy tällaisia kutsumattomia vieraita, niin ei muuta kuin soitto paikalliseen palokuntaan, ja apua on tarjolla.
Monen moisia hyönteisiä
Onhan se tosiaan niin, että täälläpäin liikuskelee monen moisia öttiäisiä, jotka eroavat ainakin kokonsa puolesta Suomen vastaavista tyypeistä. Erityisesti muurahaiset ovat sellaisia kaveruksia, joiden kanssa joutuu välillä vähän taistelemaan elintilasta, varsinkin kun nämä touhukkaat ja ripeät kaverukset pyrkivät sisätiloihin.
Muistan, kuinka ensimmäisenä syksynä leikkasin palan patonkia ja jätin patonkipussin aukinaisena keittiön pöydälle. Tulin sitten varmaan noin tunteroisen päästä tekemään toista leipää, mutta pikkuruiset kaverukset olivat ehtineet jo apajille. Patonkipussi kuhisi muurahaisia, ja toinen leipä jäi minulta syömättä. Tästä sitten opin, että siinä talossa ei jätetä mitään aukinaisia ruokapusseja pöydälle lojumaan.
Torakoita on myös kohdattu, mutta onneksi aika harvoin. Nämä komean kokoiset vikkelät kaverukset osaavat muuten täälläpäin myös lentää, joka tuli itselleni hieman yllätyksenä. Ainoastaan kissamme on ollut innoissaan näistä vieraista, sillä hän tykkää “leikkiä” näiden vipeltäjien kanssa. Mutta tosiaan, näihin tyyppeihin ollaan törmätty suhteellisen harvoin, mikä on todellakin mainio asia. Monenmoista öttiäistä on siis kohdattu, mutta hyvin ollaan lopulta pärjätty.
Heppoja, rantailua ja sitä sun tätä
Tämän viikon lauantaina hevoset valtaavat Fuengirolan keskustan kadut, kun siellä vietetään A Caballo -tapahtumaa. Sinne suuntaammekin porukalla fiilistelemään tunnelmaa ja seuraamaan erilaisia esityksiä.
Syyskuu on myös mitä mainioin aika rantailuun, ja nyt autopaikan löytäminen rannan läheltä ei ole enää niin vaikeaa kuin kesällä. Yksi lemppari rannoistani täälläpäin on ehdottomasti Carvajalin ranta, joka sijaitsee Fuengirolan ja Benalmádenan rajalla. Sinne tuleekin suunnattua askeleet suhteellisen usein.
Carvajalin ranta on yleensä mukavan rauhallinen, ja sieltä löytyy myös mainioita rantaravintoloita eli chiringuitoja. Yksi tunnelmallisimmista on rannan viimeisin ravintola, Chiringuito Kalifato. Siellä herkuttelimme kultani kanssa mm. niin mainiota paellaa varpaat hiekassa istuen viikonloppuna. Siinäpä se olikin, viime viikon tähtisilmähetkeni, joka sai silmäni loistamaan ilosta ja kiitollisuudesta.
Toivotankin meille kaikille niin ihanille ja suloisille ihmisille mitä ihaninta syyskuun loppua. Nautitaan toistemme seurasta, omasta rauhasta ja niistä maisemista, mitä silmiemme edessä avautuu juuri nyt. Pidetään toisistamme huolta, ja halataan ja hymyillään kun tavataan. Ja tervetuloa taas parin viikon päästä Ellun kaa Espanjaan!
Lue aiemmin julkaistut Espanjassa Ellun kaa! -blogitekstit:
Espanjassa Ellun kaa!
Pääkuva Espanja.Com
Kuvat Ellun arkisto
