Costa Blanca, suomeksi valkoinen rannikko, sijaitsee Valencian maakunnassa Espanjan itäisellä rannikolla. Costa Blanca näyttäisi muodostuvan kahdesta erilaisesta maisemasta. Pohjoisessa upea meri hakee vertaistaan jylhästä vuoristosta, kun taas alueen eteläisessä osassa on vastassa laajaa tasankoa silmänkantamattomiin; hiekkadyynejä, palmuja ja suolakerrostumia. Historia on muokannut näkymää vuosien saatossa, sekä aikakaudet tuoneet alueelle omat mausteensa.
Costa Blancan tienoota ovat asuttaneet niin iberit, foinikialaiset kuin kreikkalaisetkin, jotka asettuivat Costa Blancan satama-alueille perustaen kauppakeskuksia ja jättäen jälkeensä muistoja kulttuuristaan. Costa Blancaa ovat asuttaneet myös karthagolaiset, joiden hallinnon jälkeen alueen valloittivat arabihallitsijat ja Valencian maakunnasta tuli osa maurien al Andalusia. Muslimihallinnon ajanjakso oli kulttuurillisen kukoistuksen aikaa.
Tämän jälkeen alkoi kristittyjen hallitsijoiden kausi, jonka alkua leimasi Aragonin ja Castillan kuningaskuntien valtataistelu. Vaikka tiukkaa taistelua rajoista käytiinkin, perinnöksi jäi kahden hiukan erityyppisen kielen rinnakkaiselo. Pitkä arabihallinnon aika jätti Valencian alueelle paljon arabien jälkeläisiä ja islaminuskoisia ihmisiä. Kuningas Felipe III:n hallintokaudella 1500-luvulla alkoi maurien käännytys kristinuskoon. Näiden tuli joko alkaa tunnustaa kristinuskoa tai muuttaa alueelta pois. Kristinuskoon kääntyneitä arabeja ryhdyttiin nimittämään moriskoiksi.
1700-1800-luvuilla Costa Blancalla vallitsi rauhallinen olotila. Alicante ja Delia alkoivat vähitellen kasvaa verrattain suuriksi taajamiksi; muutoin aluetta leimasivat pienet kalastajakylät ja maanviljelysalueet. Vasta 1900-luvulla Costa Blancan alueella alkoi tapahtua muutoksia. Uusien valloittajien saapumisen mahdollistivat rautatieverkoston leviäminen, autojen yleistyminen sekä lentoliikenteen kehittyminen.
Tällä kertaa kuitenkin valloittajat tulivat rauhallisin tarkoituksin: lomailemaan. Jatkuvasti seudulla lisääntynyt turismi on tuonut mukanaan useita muutoksia ja muokannut alueen julkikuvaa. Hotellit, satamat ja erilaiset huvialueet luovat modernia Costa Blancaa.
Tästä huolimatta myös alueen aidosta ja perinteisestä kulttuurista kiinnostunut löytää yhä helposti turistikeskittymien läheisyydestä palasen ”vanhaa” Valenciaa.
Ruokapaikkaa hakiessaan Costa Blancalla vieraileva huomaa kenties ensimmäisenä valtavan etnisten ja eksoottisten ruokapaikkojen paljouden. Perinteisiä espanjalaisiakin ruokapaikkoja on toki alueelta hyvin löydettävissä.
Maailmankuulu espanjalainen paella on lähtöisin näiltä alueilta. Paellan salaisuus on oikein valmistettu riisi, minkä takia Välimeren alueella on aikojen kuluessa kehitelty useita eri riisin valmistustapoja. On ruokia, joihin riisi keitetään mielellään avotulella. Niistä yksi esimerkikki on arroz a banda, jossa kalan, kanan tai kanin lisukkeena käytetään paikallisia vihanneksia. Näin syntyy herkullinen ateria, jota muualta tulevan on hankalaa yrittää valmistaa ilman tarvittavia tykötarpeita.
Muualla vähän tunnettu, mutta yksi alueen tyypillisimmistä riisiruuista on nimeltään arroz con costra, jota syödään Elchen alueella. Siinä riisi tarjoillaan yhdessä makkaroiden ja porsaanlihan kanssa, jotka on kypsennetty uunissa ja kuorrutettu kananmunalla.
Kalaruokien ystäville Costa Blanca tarjoaa oivat mahdollisuudet herkutteluun. Erilaiset tuoreesta kalasta tehdyt ateriat ovat todella maittavia. Kokeilemisen arvoisia ovat myös meren antimista valmistetut keitot ja salaatit.
Makkara on yksi tärkeä osa paikallista ruokakulttuuria. Erilaiset makkararuuat (esim. morcillas, lloganises, poltrota ja sobrasada), on monin tavoin maustettu ja siten ne ovat erittäin herkullisia.
Alueella valmistetaan myös herkullisia jälkiruokia. Niissä käytetään runsaasti paikallisesti viljeltyjä hedelmiä. Muun muassa maukkaat appelsiinit, greipit, melonit ja viinirypäleet ovat alueen ylpeyden aiheita. Costa Blancalla tavataan myös runsaasti jälkiruokia, joissa näkyy arabiajan ruokakulttuuriperintö.
Monovarin, Pinoson, Villenan ja Benejaman alueen viinit ovat Valencian parhaita. Costa Blancan vuoristokylistä saa yrteillä maustettuja liköörejä, jotka ovat erittäin voimakkaita ja joita voikin suositella vain kokeneille alkoholin käyttäjille.
.