Hyppää sisältöön

Lakialoite härkätaisteluiden lopettamiseksi Espanjassa kaatui

Härkätaistelu katsotaan Espanjassa osaksi maan kulttuuriperintöä. Laji nauttii sekä valtion suojelua että rahoitusta. Härkätaistelun erityisaseman poistamiseen tähtäävä lakialoite kaatui kongressissa äskettäin, kun Espanjan sosialistinen työväenpuolue kieltäytyi äänestämästä. Puolue oli aiemmin ilmaissut tukensa aloitteelle. Näin ollen härkätaisteluita ei voida kieltää, vaikka yli 660 000 espanjalaista oli allekirjoittanut vetoomuksen, jonka pohjalta lakialoite tehtiin.

Eläinten oikeuksia ajavan AnimaNaturalis -järjestön johtaja Aïda Gascón kuvaa lakialoitteen kaatumista pettymykseksi ja petokseksi. Hänen mielestään suurin asiaan liittyvä ristiriita on härkätaisteluiden rahoittaminen julkisilla varoilla.

Eläinsuojelu on kehittynyt mutta uusi laki on puutteellinen

Espanjan eläinsuojelulaki muuttui vuonna 2022. Uusi laki määrittelee eläimet tunteviksi olennoiksi, joilla on oikeuksia. Vuotta myöhemmin rangaistuksia kovennettiin siten, että tuomio eläinrääkkäyksestä voi enimmillään olla jopa kolme vuotta vankeutta.

Eläinsuojelulakia kehitetään edelleen. Siinä on yhä epäkohtia ja ristiriitaisuuksia muidenkin kuin härkätaisteluiden osalta. Vaikka villieläinten käyttö sirkuksissa on kiellettyä, eläintarhat saavat silti järjestää delfiini- ja miekkavalasnäytöksiä. Myös metsästyskoirat, härät, tuotantoeläimet ja koe-eläimet on suljettu lain ulkopuolelle. Käytännössä laki koskee näin ollen lähinnä lemmikkieläimiä.

Eläinrääkkäystapauksiin erikoistunut Cádizin yliopiston rikosoikeuden professori Jose Manuel Rioz väittää silti eläinten oikeusturvan olevan Espanjassa jo niin hyvä, että voidaan sanoa, että eläimillä on oma itsenäinen rikoslakinsa. Härkätaisteluiden väheneminen on hänen mukaansa monimutkainen ja ristiriitainen asia, mutta hän korostaa, että härkätaistelut ovat täysin laillista toimintaa.

Rondan härkätaisteluareena on tänä vuonna remontissa, mutta ensi vuonna (2026) härkätaisteluja järjestetään elokuun ferioiden yhteydessä. Kuva Espanja.Com.

Julkinen rahoitus turvaa lajia

Härkätaistelun suosio oli vuosikymmenien aikana hiipunut vähitellen, mutta suosion lasku pysähtyi kuusi vuotta sitten. Lajia pidetään hengissä muun muassa nuorten kulttuurisetelillä, jolla voi maksaa lipun härkätaisteluun. Tilastot kertovat, että vuosina 2024–2025 yli 15-vuotiaista espanjalaisista 8 % on seurannut härkätaistelua. Luku on sama kuin ennen pandemiaa. Aikuisyleisön menetystä kompensoi 15–24-vuotiaiden nuorten kävijöiden määrän lisääntyminen.

Härkätaistelun katsominen herättää tunteita, joita on vaikea kuvailla. Raivokkaan taistelun katsominen tappamaan kykenevän eläimen ja ihmisen välillä on jotain, joka vain täytyy kokea itse, sanoo 25-vuotias Marcos Crespo Toledosta. Hän kertoo kuitenkin rakastavansa eläimiä ja omistavansa hevosia ja koiria, joita ei koskaan kohtelisi kaltoin.

–Nuorten kiinnostus härkätaisteluihin on mielestäni vastareaktio sille, että lajia on yritetty kieltää. Joiltakin nuorilta tosin puuttuu kunnioitus lajia kohtaan ja tapahtumiin mennään kuin bileisiin, jopa päihtyneinä, Crespo jatkaa.

Härkätaistelun muoto, jossa härkä kuolee areenalla, on menettänyt suosiotaan eniten. Niiden määrä on pudonnut vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana 55 %. Ainoa härkätaistelun muoto, jonka suosio kasvaa jatkuvasti on ilmaiset festivaalit.

–Tämä on erittäin huolestuttavaa, koska juuri näissä tapahtumissa sattuu eniten kuolemaan johtavia tapaturmia sekä eläimille että ihmisille, sanoo Anima Naturals järjestön Gascón.

Pamplonassa järjestetään joka vuosi härkäjuoksu (esp. encierro) San Fermín -festivaalin yhteydessä. Kuva iStock.

Järjestön tekemän tutkimuksen mukaan kaupunginvaltuustot rahoittavat näitä tapahtumia vuosittain yli 40 miljoonalla eurolla. Eläinsuojelujärjestöt tuomitsevat härkätaistelutoiminnalle annettavat tuet. Maksettavia tukia on vaikeaa jäljittää, koska ne tulevat monilta eri rahoittajilta kuten kaupunginvaltuustoilta, itsehallintoalueiden hallituksilta ja maakuntaneuvostoilta.

Miten säilyttää perinne ajanmukaisesti?

Härkätaistelu on ongelma, johon ei ole yksinkertaista ratkaisua, sillä se asettaa kulttuuriperintöön liittyvät arvot vaakalaudalle, sanoo Tieteellisen tutkimuksen korkeamman neuvoston (CSIC) tutkija Christian Moyano. Miten ainutlaatuinen, espanjalainen perinne voitaisiin säilyttää siten, että se sopisi nykyiseen arvomaailmaamme, on Moyanon mukaan vaikea kysymys.

–Kyse on siitä, miten neuvottelemalla ja poliittisella päätöksenteolla voitaisiin säilyttää ihmisiä yhdistävä perinne ja härän asema kulttuurissa ilman, että aiheutetaan kärsimystä eläimelle. Vaikka oikean härän korvaaminen härkähahmolla saattaa kuulostaa lapselliselta, todellisuudessa se kertoisi kypsästä ajattelusta sanoo Moyano.

Mijas Pueblon härkätaisteluareenalla ei enää järjestetä härkätaisteluja, vaan se toimii härkätaistelumuseona (Museo Taurino). Kuva Espanja.Com.

Takaiskusta huolimatta eläinsuojelujärjestöt aikovat jatkaa ponnistelujaan lakimuutoksen aikaansaamiseksi. Jo ensi viikolla järjestöt aloittavat uudet neuvottelut puolueiden kanssa tähtäimessään valtion tuen lopettaminen härkätaisteluille. Kolumbiassa härkätaistelut onnistuttiin lopulta kieltämään vuonna 2023 useiden eri yritysten jälkeen, kertoo Gascón, ja sanoo, etteivät espanjalaiset järjestöt aio luovuttaa ennen kuin tavoite on saavutettu.

Lue lisää uutisia Espanjasta:
Espanjan halvimmat supermarketit vuonna 2025
Suuret kävijämäärät uhkaavat Teiden kansallispuiston luontoa Teneriffalla
Espanjan köyhin kunta sijaitsee Málagan maakunnassa
Turisteille suunnatut hevoskärryajelut päättyivät Málagassa
Espanjalaiset nuoret muuttavat pois vanhempiensa luota vasta 30-vuotiaina

Lähde
elpais.com

Pääkuva iStock
Teksti Anne-Mari Lu
toimitus@espanja.com

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.