Hyppää sisältöön

Eppu Normaali veti suomalaisyleisöä Fuengirolan linnakeikalle

Lämmin syyskuun myöhäisilta Espanjassa, keskiaikainen linna ja Eppu Normaalin keikka. Ei ollenkaan hassumpi tapa viettää perjantai-iltaa. Tätä mieltä oli myös suomirock-kansa, jota oli saapunut satapäin kuuntelemaan yhtä Suomen legendaarisinta yhtyettä Fuengirolan Sohailin linnan upeisiin puitteisiin.

Marenostrum Fuengirola -musiikkifestivaalien Sohailin linnan lavan portit avautuivat perjantaina 19.9. kello 19.00, ja pääosin suomalainen yleisö alkoi hiljalleen valua sisälle linnan muurien sisäpuolelle. Festivaalialueella kuuluikin enimmäkseen suomenkielistä keskustelua, ja ainoastaan lämmin ilma ja välimerellinen ympäristö muistuttavat siitä, että ollaan Aurinkorannikolla, aivan Fuengirolan kaupungin keskustan tuntumassa.

Paikalla oli vahva suomalaisedustus.

Rockin klassikkoja ja upea lavashow

Illan musiikkiosuuden avasi klo 20.00 Rock and Roll Sensation -yhtye, joka soitti kaksi settiä. Yhtye veti kunnon lavashown, joka koostui rockin klassikkokappaleista eri vuosikymmeniltä. Kokoonpanoa johti Brother Firetribe yhtyeestä tuttu Pekka Heino ja mukana oli myös kitaravirtuoosi Erkka Korhonen.

Rock and Roll Sensation -yhtye veti vakuuttavan keikan.

Illan ohjelmistoon kuului muun muassa Kissin I Was Made for Lovin’ You, Metallican Enter Sandman, Billy Idolin Rebel Yell ja Bon Jovin Livin’ on a Prayer.

Suomirockin kulmakivi astui lavalle

Illan pääesiintyjä Eppu Normaali otti lavan haltuun kello 23.00. Yhtyeen tutun porukan, Martti Syrjä (laulu), Mikko Syrjä (kitara), Juha Torvinen (kitara), Aku Syrjä (rummut), ja Sami Ruusukallio (bassokitara ja laulu), lisäksi mukana oli myös virtuoosipianisti Iiro Rantala.

Eppu Normaalilla oli näyttävät taustalavasteet.

Täynnä tuttua Eppu-energiaa ollut show alkoi kappaleella Suolaista sadetta, jota seurasivat hitit, kuten Linnunradan laidalla, Suomi-ilmiö, Hipit rautaa ja Murheellisten laulujen maa. Konsertin loppupuolella kuultiin muun muassa Puhtoinen lähiöni sekä Kitara, taivas ja tähdet. Ekstrana yhtye esitti vielä ikivihreitä klassikoita: Kun olet poissa; Vuonna ’85; Kaikki häipyy, on vain nyt ja Njet, njet.

Kokoonpanossa oli mukana myös pianisti Iiro Rantala.

Katso konserttitunnelmia videolta:

Lue lisää:
Eppu Normaali Fuengirolassa

Kuvat ja teksti Espanja.Com
toimitus@espanja.com

Tilaa kuulumiset Espanjasta sähköpostiisi!

Saat kaksi kertaa kuukaudessa uusimmat artikkelit ja asuntotarjoukset sähköpostiisi.