Unelmat todeksi – muutto Espanjaan

Unelmat todeksi – muutto Espanjaan: Nadja Kuukka ja Raimo Oksala ihastuivat Fuengirolan vaivattomaan ja helppoon arkielämään

Julkaistu: 28.02.2025

Aina kun tulemme Espanjaan menemme ensimmäisenä kahville Fuengirolan purjevenesatamaan, mikä on täyden kympin paikka. Siitä alkaa joka kerta meidän Espanjan elämämme.

Kotkalainen pariskunta Nadja Kuukka ja Raimo Oksala ovat jo pidempään viihtyneet talvikuukaudet Espanjan lämmössä. Se johti haaveeseen omasta Espanjan asunnosta, joka toteutui noin 12 vuotta sitten. Päätös on osoittautunut heidän elämänsä yhdeksi parhaimmista, ja nyt aktiivinen ja liikunnallinen pariskunta viettää talvet Fuengirolan leudoista lämpötiloista ja merellisestä ympäristöstä nauttien.

  • Nadja Kuukka ja Raimo Oksala
  • Asuvat osan vuodesta Aurinkorannikolla Fuengirolassa
  • Asunto Espanjassa vuodesta 2012 lähtien
  • Kotoisin Kotkasta

Vielä noin 15 vuotta sitten pariskunta viihtyi ja vietti enemmän aikaa Kanariansaarilla, ja erityisesti Gran Canarian eteläisessä Playa del Inglésissä sekä Maspalomasissa, josta he suunnittelivat asunnon hankintaa. Suunnitelma kuitenkin muuttui Gran Canarian pitkien lentoaikojen ja hankalien lentoyhteyksien vuoksi.

Myös Kanariansaarten suuri turistimäärä, joka vaikutti paikallisten elinoloihin, tuntui ikävältä. Lisäksi he halusivat tarvittaessa pystyä matkustamaan nopeasti Suomeen, mikäli siellä asuville ikääntyville vanhemmille tai lapsille sattuisi jotain yllättävää. Tämän vuoksi asunnonetsintäalue siirtyi Aurinkorannikolle.

Asunnon etsintää Aurinkorannikolta

Yhden Espanjan lomamatkan aikana Nadja ja Raimo tutustuivat hotellissa malagalaiseen pariskuntaan, jonka mies oli ammatiltaan palomies. Palomiehen työssä Aurinkorannikon kaupungit sekä niiden eri alueet tulevat hyvin tutuksi. Noin 12 vuotta sitten Raimo vieraili pariskunnan kotona, ja useana päivänä palomies (Javier) esitteli hänelle laajasti sekä itäistä että läntistä Costa del Solia.

Málagan itäpuoli hylättiin alueena heti alkuvaiheessa huonojen julkisten liikenneyhteyksien vuoksi. Länsipuolella oli paljon viihtyisiä ja kauniita kaupunkeja, kuten Torremolinos ja Benalmádena, mutta niissä oli suuria korkeuseroja, jotka olisivat hankaloittaneet pariskunnan ikääntyvien vanhempien vierailuita ja alueella jalkaisin liikkumista.

Pariskunta piti Benalmádenasta, mutta suuret korkeuserot tuntuivat haastavilta. Kuva Espanja.Com.

–Mietittiin, että kun mekin jo puuskutettiin, niin miten meidän vanhemmat selviytyisivät?

Asunnon hankinta Fuengirolasta

Viimeisimpinä alueena palomies esitteli Raimolle Fuengirolan – kaupungin, joka ei ollut alun perin edes harkinnassa, päinvastoin.

–Ainoa ehtoni oli ollut, että mihin tahansa Espanjaan, mutta ei Fuengirolaan. Sitten kun näin 5–6 kilometriä täysin tasaista maata kantakaupungissa ja kaikki oli ihan kivan ja siistin näköistä, niin muutin mieleni, muistelee Raimo.

Raimo oli tehnyt ”kirjanpitoa” kaikkien näkemiensä kaupunkien plussista ja miinuksista.

–Hän tuli kotiin niiden ruksiensa kanssa, ja Fuengirolassa ei ollut yhtään miinusta, naureskelee Nadja.

Fuengirolasta katseltiin useampaa asuntoa. Kiinteistöportaali Idealistasta löytyi asunto, joka sijaitsi aivan Fuengirolan sataman tuntumassa olevasta tornitalossa. Tornitalo oli aiemmin toiminut osana Las Palmeras -hotellia ja oli sittemmin muutettu yksityisasunnoiksi. Asunnon ostossa avusti suomalainen kiinteistövälittäjä. Asunnon hankinnassa oli omat haasteensa ja viivästyksenä, jotka ovat Espanjassa aika yleisiä.

–Paperiasioiden piti olla kunnossa, mutta aina oli joku paperi hukassa tai leima puuttui. Espanjalaisen pankin sähläykseen kului aikaa yli viisi viikkoa, jonka jälkeen asunto oli viimein meidän.

Asunnon sijainti oli Nadjalle ja Raimolle ratkaiseva tekijä, sillä heti oven ulkopuolella on linja-auto- ja paikallisjuna-asema sekä tarvittavat kauppa- ja ravintolapalvelut.

–Suomessa joudumme käyttämään henkilöautoa. Emme käytä autoa Espanjassa. Vapautta on se, että näemme linja-autoaseman asuntomme ikkunasta, johon on matkaa 150 metriä, ja juna-asema on heti sen takana. Liikenneyhteydet ovat joka suuntaan aivan mahtavat!

Fuengirolan paikallisjuna-asema sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä pariskunnan kodista.

Fuengirolassa pariskuntaa viehättää tasainen maasto, joka tekee liikkumisesta helppoa lähes joka suuntaan. Myös aurinko, meri ja satama ovat heille rakkaita elementtejä.

–Aina kun tulemme Espanjaan menemme ensimmäisenä kahville Fuengirolan purjevenesatamaan, mikä on täyden kympin paikka. Siitä alkaa joka kerta meidän Espanjan elämämme.

Nadjan ja Raimon lempaikka Fuengirolassa on purjevenesatama. Kuva Espanja.Com.

Unelmien arkea Fuengirolassa

Kuukka-Oksala-pariskunnan elämä Fuengirolassa on melko tavallista arkea. Aamulla aloitetaan työt, ja niitä jatketaan iltapäivän ensimmäisille tunneille, jonka jälkeen käydään yleensä ulkona kahvilla ja pitkällä lenkillä. Sen jälkeen jatketaan vielä töitä.

–Meille se unelma on täyttynyt, se täyttyy sillä hetkellä, kun me ollaan pari kolme tuntia tehty työtä. Työnteko on ihan samanlaista joka paikassa, keskityt tietokoneruutuun ja koitat tehdä parhaasi. Mutta sen jälkeen katsot ulos, ja jos on hyvää säkää, niin aurinko paistaa ja riittää shortsit ja kevyt paita. Sitten kun katsotaan purjeveneitä, istutaan kahvilassa, tehdään kävelyretki, niin se unelma toteutuu sillä hetkellä parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Nadja ja Raimo nauttivat kävelystä Fuengirolan merellisellä rantapaseolla. Kuva Espanja.Com.

Pariskunnalla on viestintä- ja mainostoimistoalan yritys, joka hoitaa asiakkaiden erilaisia viestintään, verkkosivuihin ja grafiikkaan liittyviä toimeksiantoja. Asiakkaat ovat suomalaisia, mutta toimeksiannot on mahdollista hoitaa lähes täysipainoisesti etäyhteyksien kautta.

–Silloin kymmenen vuotta sitten työskentely oli haastavampaa, kun oli huonot nettiyhteydet, mutta viimeiset kuusi-seitsemän vuotta täällä on ollut jopa nopeampi netti kuin Suomessa.

Joissain poikkeustapauksissa on matkattava Suomeen.

–Jos joku työ on sen kaltainen, että pitää mennä Suomeen tai asiakas haluaa ehdottomasti tavata kasvotusten, niin olemme heti valmiita lähtöön.

Loppukevään, kesän ja alkusyksyn Nadja ja Raimo viettävät Suomessa Kotkassa, jossa heillä on omakotitalo. He nauttivat Suomen vehreästä ja raikkaasta kesästä, jota vastaavaa ei koe muualla. Espanjan asunto on noina aikoina vuokralla suomalaisille lomailijoille. Talvikelit eivät kuitenkaan pariskuntaa miellytä.

–Jouduttiin tämän vuoden tammikuu olemaan töiden takia Suomessa. Ei oikein tullut lähdettyä yhtään minnekään. Siellä on koko ajan pimeää, aika kylmää ja erityisesti liukasta, ja säätiedotuksessakin neuvottiin, että ulos ei kannata mennä kävelemään. Täällä me kävellään joka päivä 5-9 kilometriä, ja käydään jalan asioilla siellä sun täällä.

Nadja myös patikoi suomalaisryhmän kanssa.

–Olen ihastunut vuoriin, ne on jotenkin niin ihania, ja sellaista mitä ei ole Suomessa!

Nadja nauttii patikoinnista vuorilla. Kuva Espanja.Com.

Pariskunnalla on Fuengirolassa suomalaisia ystäviä, ja lisäksi he toivoisivat löytävänsä myös espanjalaisia ystäviä, joiden kanssa ajanvieton myötä oppisi espanjaa.

–Se on iso ongelma. Meillä on se yksi malagalaisperhe, mutta he ovat miehen kolmivuorotyön vuoksi hyvin kiireisiä, ja siksi tapaamme harvoin.

Vapaaehtoistyötä Suomessa ja yhdistystyötä Espanjassa

Aktiivinen pariskunta tekee vapaa-ajallaan myös vapaaehtois- sekä yhdistystyötä. Nadja auttaa Suomeen Ukrainasta tulleita pakolaisia monenlaisien asioiden hoidossa sekä Kotkassa että puhelimen välityksellä Fuengirolasta käsin.

Suomessa viranomaiset ovat tyytyväisiä, että on joku, joka osaa kääntää. Lisäksi tuntuu hyvältä, että pystyy auttamaan ihmisiä, joille on tapahtunut ihan hirveitä asioita, kertoo Nadja liikuttuneena.

Raimo on puolestaan mukana Fuengirolan Sofia-opiston toiminnassa hallituksen puheenjohtajan roolissa. Noin 5–6 vuotta sitten Raimo ja Nadja tekivät Sofia-opistolle mainoksia, ja sitä kautta Raimo tunnettiin opistolla.

–Minulla oli Suomesta kokemusta hallitustyöstä, ja minua pyydettiin hallituksen puheenjohtajaksi toissavuoden marraskuussa.

Raimo toimii Sofia-opiston puheenjohtajana.

Myös Nadja osallistuu opiston toimintaan tekemällä mainoksia ja pitää lisäksi pääsiäisen alla pääsiäismunienmaalauskurssin.

Matkustelua eri puolilla Espanjaa

Monenlaista kulttuuria ja valokuvausta harrastavat Nadja ja Raimo, ovat tutustuneet myös Aurinkorannikon ulkopuoliseen Espanjaan. He ovat matkustelleet muualla Andalusiassa, kuten Cádizissa, Granadassa, Córdobassa ja Sevillassa. Lisäksi he ovat käyneet Barcelonassa, Madridissa ja Valenciassa. Myös lähellä sijaitseva Málaga kuuluu suosikkeihin, sillä sieltä löytyy monipuolista kulttuuria ja muuta nähtävää.

Valencian Ciutat de les Arts i les Ciències -tiedekeskus on paikka, jossa riittää nähtävää vaikka useaksi päiväksi. Kuva Raimo Oksala.
Barcelonan Hospital Sant Pau on modernistinen sairaala, joka oli toiminnassa vuoteen 2009 asti, jolloin se suljettiin ja aloitettiin restaurointi. Nykyään se on museo ja vierailun arvoinen historiallinen paikka. Kuva Raimo Oksala.

–Vietämme pitkiä aikoja maassa, jossa on tavattomasti nähtävää, niin yritetään joka kerta käydä jossain. Kaikista mieleen jäävin matkakohde on meille tähän mennessä ollut Granada ja siellä Alhambran palatsialue.

Granadan Alhambran palatsialue iltavalaistuksessa. Kuva Raimo Oksala.

Lopuksi kysyimme pariskunnan kommentteja, mitä kannattaa huomioida, kun oleskelee Espanjassa pidemmän aikaa:

–Kannattaa olla avoimin mielin, sopeutua ja suhtautua asioihin siten, että Suomessa jotkut asiat toimivat eri tavalla. Ei kannata hermostua, kun espanjalainen on myöhässä, eikä takuulla alta tunnin ilmoita mitään. Kello yksi ei ole kello yksi, vaan sitten joskus mañana, mikä saattaa tarkoittaa ehkä, vissiin, joskus tai ei koskaan.

–Me laitetaan eri vaihde päälle, kun tullaan tänne, missä jo vuorokaudenrytmi on paljon myöhäisempi. Suomessa ollaan Suomen tavalla ja täällä Espanjassa Espanjan tavalla! Eikä stressata siitä, kun kaikki ei mene niin kuin Suomessa menee.

Espanja.Com julkaisee joka kuukausi tarinan, jossa kerrotaan Espanjan unelmansa toteuttaneista suomalaisista henkilöistä, pariskunnista tai perheistä. Haluatko sinä tai perheesi osallistua artikkelisarjaan? Laita viestiä osoitteeseen toimitus@espanja.com.

Lue lisää Espanjaan muuttaneiden tarinoita:
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan
Suomalaisia töissä Espanjassa

Pääkuva ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com

Jaa:

Bandama Caldera – luontoretkeilyä tulivuoren kraatterilla

Etelä-Espanjassa vietetään Andalusian päivää