Kaikki tapahtui tosi nopeasti, asiat vaan loksahtivat kohdilleen, ja yhtäkkiä oltiin elokuussa 2022 pakettiautossa matkalla kohti Espanjaa.
Elämässään rohkean siirron tehnyt pariskunta Päivi Jänne ja Harri Johansson ovat asuneet jo lähes kolme vuotta Espanjan Andalusian maaseutumaisemissa Málagan maakunnan Alozainassa. Alozaina ei ole ulkomaalaiselle tyypillinen paikka asua, ja vielä vähemmän tyypillistä ulkomaalaiselle on pyörittää siellä oliivitarhaa. Päivi ja Harri tekevät näitä molempia: he asuvat maatilalla nimeltään Finca Los Olivos Alozaina ja viljelevät orgaanisesti oliiveja ja muita hyötykasveja.

- Päivi Jänne ja Harri Johansson
- Asuvat Málagan maakunnassa Alozainan kylässä
- Asuneet Espanjassa vuodesta 2022 lähtien
- Kotoisin pääkaupunkiseudulta
Suuntana ulkomaat
Ajatus muutosta ulkomaille sai alkunsa joitakin vuosia sitten. Ensiksi asiasta innostui Päivi, ja pian myös Harri oli idean takana. Aluksi kiinnostus kohdistui Pohjois-Italiaan, ja pariskunta jopa aloitti opiskelemaan italian kieltä. He katselivat maatilaa Toscanan seudulta, mutta kohteet olivat suhteellisen hinnakkaita ja huonossa kunnossa.
–Sieltä sai 300 000 eurolla vain kivikasan, jossa ei ollut edes kunnon kattoa, muistelee Harri.
Seuraavaksi katse kääntyi kohti Etelä-Ranskaa, mutta sieltäkään ei löytynyt sopivaa kiinteistöä. Espanja tuli mieleen tuttavapariskunnan kautta, joka oli hankkimassa asuntoa Aurinkorannikolta Mijasista.
–Ajattelimme, että Espanjassa olisi edes joku tuttu, jota voisi välillä tavata, kertoo Päivi.
Lisäksi Málagan aluetta puolsi hyvät lentoyhteydet Suomeen.
–Tulimme siihen tulokseen, että lentokenttä ei saa olla useiden tuntien ajomatkan päässä kodista, jotta lapset ja muut tuttavat voivat helposti vierailla, kertovat Päivi ja Harri.
Sekä Päivillä että Harrilla on molemmilla kolme jo aikuista lasta.
Tästä eteenpäin asiat etenivätkin yllättävän nopeasti, sillä käytännössä heti ensimmäinen talokohde kolahti.
–Meille ykköskriteerinä oli, että taloon tulee kunnan vesi ja se on lähellä kylän palveluja. Haluttiin ikäänkuin ”city-asumista” maalla, kiteyttää Harri.

Kriteerit täyttävä maatila löytyi suomalaisen välitystoimiston kautta vuonna 2022.

Myös tilan silloinen omistaja oli suomalainen. Vuonna 2000 rakennetussa kohteessa oli perusasiat, kuten runko kunnossa, sekä uudenaikaiset putket ja sähköt. Myös maisemat alas kylään ovat viehättävät. Lähimpänä naapurina on eläinlääkäri, jolla on aaseja, lehmiä ja vuohia.

Alusta asti oli kuitenkin selvää, että sisätilat, jotka olivat vanhanaikaiset, tummansävyiset ja hieman sokkeloiset, kokisivat täyden muutoksen.
–Meille se oli vain hyvä alusta lähteä tekemään kaikki uusiksi. Saataisiin toteuttaa kaikissa sisätilaratkaisuissa oma näkemys alusta loppuun, muistelee Päivi.
Nopea muutto Andalusiaan
Asiat rullasivat eteenpäin yllättävän nopeasti, jopa reippaammin kun pariskunta oli alunperin suunnitellut.
–Kaikki tapahtui tosi nopeasti, asiat vaan loksahtivat kohdilleen, ja yhtäkkiä oltiin elokuussa 2022 pakettiautossa matkalla kohti Espanjaa, naurahtavat Päivi ja Harri.
Pakettiauto oli ääriään myöten täynnä tavaraa ja samoin peräkärry. Mukana oli myös paljon Espanjan talon rakennustöissä tarvittavia työkoneita, joilla Harri oli myös remontoinut ja kunnostanut asuntoja Suomessa ammattimaisesti viimeiset vuodet.
Pariskunta ajoi Euroopan läpi Espanjaan pikavauhtia. Matkaa taitettiin jopa 14 tuntia päivässä.
–Oltiin viimeinen yö Murciassa, ja olin jo ihan ”rikki” ajamiseen, muistelee Harri.
Pari tuntia ennen saapumista perille Alozainaan, tuli viestin välityksellä ikäviä uutisia: Taloa hoitanut puutarhuri ilmoitti, että taloon ei tullut vettä, sillä vesiputki oli mennyt rikki.
–Vesiputki pulppusi tuossa meidän portin ulkopuolella, kun saavuttiin paikalle. Ensimmäinen mitä Harri alkoi sitten tekemään kun päästiin perille, oli vesiputken korjaaminen puutarhurin kanssa, huokaa Päivi.
–Espanjan kielen taitoni oli vielä silloin lähes nolla, ja kun heitettiin vähän ”läppää” puutarhurin kanssa, niin ihmettelin, että mitä se oikein tarkoittaa. Minulla oli kuitenkin kaikki tarvittavat korjausvälineet pakettiautossa, ja alettiin sitten 40 asteen helteessä kimpassa vääntämään putkea kuntoon, naureskelee Harri.
Putki tuli onneksi kuntoon, ja taloon saatiin vettä.
Tilan kunnostaminen
Pienten AFO-ongelmien (rakennuslupa) jälkeen päästiin aloittamaan myös sisäremontti.
–Kun myöhemmin katsoimme meidän kännykkäkuvia siitä, miltä täällä alussa näytti, mietittiin, että mitä oikein ajateltiin, kun päädyttiin tänne tulemaan. Meillä oli kuitenkin vahva visio ja fincassa oli hyvä tunnelma vaikka julkisivu ja kaikki oli repaleista sekä muurit harmaat ja likaiset, Päivi ja Harri nauravat.


Pariskunta suunnitteli massiivisen remontin itse, ja kokeneena remontoijana Harri on tehnyt rakennustyöt sähkötöitä lukuunottamatta itse. Harri myös valmistaa mittatilaushuonekaluja, joita on talossa paljon. Lisäksi talo ulkomaalattiin ja pihaa on muokattu mittavasti.


Päivi on puolestaan työskennellyt IT-alalla pitkään ja toimii nykyään TUI:lla IT-projektipäällikkönä. Hän työskentelee 100 % etänä konsernin IT:lle Saksaan, vaikka työsopimus on Espanjassa.

–Täysin etänä työskentely tuntui haastavalta erityisesti aluksi, sillä olen aina halunnut työskennellä toimistolla, kommentoi Päivi.
Iso osa Päivin vapaa-ajasta ja lomista kuluu oliivitilan hoitoon.
Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.
Ajoittain asuminen rakennuspölyn ja rakennusmetelin keskellä oli haastavaa, ja pariskunta toteaakin, että samaan ruljanssiin he eivät halua lähteä ihan heti uudelleen. Lähes kolmen vuoden remontoinnin jälkeen talo alkaa olla sisätiloiltaan melkein valmis. Työn alla on vielä päämakuuhuone. Suunnitelmia on myös pihan ja ulkorakennuksien varalle.
Talon edelliset suomalaiset omistajat olivat rakentaneet piharakennukseen saunan, mutta Päivin ja Harrin haaveena on muuttaa saunaa siten, että siihen tulisi maisemaikkuna, josta on näkymä kylään ja sen kauniiseen aiemmin linnana palvelleeseen kirkkoon. Talon etupihalla olevaan piharakennukseen on puolestaan valmistumassa tila, jossa voidaan järjestää oliiviteemaisia ruokailuillanviettoja ystäville ja asiakkaille, sekä samalla kertoa oliiviöljyn valmistusvaiheista.
Tilalla on myös perinteinen oliivinpuristuskoneisto, jossa voidaan itse puristaa pieniä määriä oliiviöljyä. Tarkoitus olisi avata tilan portit vierailuja varten ensi syksynä.
Ensi syksystä alkaen tilalla on mahdollista myös vierailla.
Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.

Tilan hoitaminen on ympärivuotista työtä
Taloremontin lisäksi kunnostettavana ja hoidettavana on ollut myös piha-alue ja oliivipuuviljelmät. Oliivipuiden ja siihen kuuluvien muiden hyötykasvien hoitaminen vaatii jatkuvaa huomiota ympäri vuoden. Kaikki tilalta korjattava sato on kasvatettu orgaanisesti ilman lannoitteita.

Oliivipuiden kasvualusta kynnetään kerran vuodessa toukokuun tienoilla. Tämän hoitaa hauska paikallinen kyntäjämies omalla traktorillaan. Kerran kyntäjä kuitenkin jäi traktorillaan jumiin rinteeseen.
–Harri lähti auttamaan häntä mönkijällä, yrittäen vetää traktoria narulla ylös, kertoo Päivi.
–Traktori oli tuossa jyrkänteellä, ja lopputilanne oli se, että istun siinä traktoissa ja painan jarrua, jotta traktori ei valuisi alas. Kyntäjä soitti jollekin kaverille ja häipyi kai hakemaan jotain osaa. En ollut ihan varma mitä tapahtuu, mutta noin puolen tunnin kuluttua hän tuli varaosan kanssa takaisin, nauraa Harri.
Heinä-elokuussa oliivipuiden juuriversoja tulee karsia, jonka Päivi pääsääntöisesti hoitaa. Ensimmäisenä vuotena puujätettä ei uskallettu polttaa puujätettä, vaan sitä kuljetettiin useita kuormia kaatopaikalle mönkijällä ja peräkärryllä. Kerran Harri oli ladannut taas kuorman täyteen ja lähti ajamaan sitä alaspäin isommalle tielle kohti kaatopaikkaa. Tällä kertaa vastassa oli kuitenkin Gurdia Civil -poliisi.
–Totta kai, kun sitten kerran ajoin mönkijällä täysi kuorma päällä tuohon alas, niin siinä oli Guardia Civil. Sen poliisijätkän ilme on sellainen, että just joo, tällainen kuorma taas vaihteeksi… En tajunnut silloin sanoa muuta kuin punto limpio (jätteenkierrätyspiste) huonolla espanjalla. Se poliisi katsoi minua kuin ”daijua”, ja toistin punto limpio, ok? Se oli sitten vaan että no ok ja pyöritteli silmiä, Harri naureskelee.
Siitäkin, kuten monesta muustakin tilanteesta on kuitenkin selvitty, ja paljon hauskoja muistoja on kertynyt. He ovat paljon nauraneet itselleen ja heille on hyvässä mielessä naurettu. Kyläläiset kuitenkin arvostavat sitä, että Päivi ja Harri yrittävät puhua espanjaa.

Oliivisadonkorjuu ajoittuu loka-marraskuulle, joka on normaalia hieman aikaisemmin, mutta öljyt halutaan toimittaa asiakkaille ennen joulua. Finca los Olivos Alozaina -tilan oliivit poimitaan käsin, ja niistä tuleva ekstra-neitsytoliiviöljy puristetaan pääosin yhdessä kylän puristamoista.
Päivi kiipeämässä oliivipuuhun.
Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.
Finca Los Olivos Alozaina -tilan satoa.
Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.

Oliivit viedään puristettavaksi sovittuna aikana, millä varmistetaan, että öljy on omista oliiveista. Oliivipuut harvennetaan talvella sadonkorjuun jälkeen.


Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.
Tilalla kasvaa myös muita hyötykasveja. Niitä ovat muun muassa laventeli, sitruuna, persimon, viikuna, mandariini, appelsiini, mango, avocado, kirsikka, lime, viinirypäle ja manteli. Näistä esimerkiksi sitruunaa kasvaa reilusti yli oman käyttötarpeen, ja pariskunta jakaakin niitä muille kylän asukkaille ja kuppiloille. Vastavuoroisesti heille tuodaan muun muassa appelsiineja ja avokadoja.

Brändinä suomalainen oliivitila Espanjassa
Päivin ja Harrin visio on laajentaa tilaa. Oliiviöljyn tuotannon lisäksi tuotteisiin kuuluu oliiviöljypohjaista luonnonkosmetiikkaa. Kosmetiikkaa on kehitetty tekemällä tutkimustyötä sekä testaamalla tuotteita. Kosmetiikkapakkausten visuaalinen ilme on Harrin käsialaa. Kaikki kosmetiikka valmistetaan itse paikanpäällä siihen varatussa erillisessä tilassa.


Kosmetiikkatuotteisiin kuuluvat vartalovoide, kuorintavoide, oliiviöljysaippua ja huulirasva. Muitakin tuotteita, kuten aloeveraa sisältävä kevyempi voide on tulossa kesäksi. Tällä hetkellä kaikki tuotteet, niin oliiviöljy kuin kosmetiikka myydään Instagramin kautta nopeasti loppuun.
Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.

Jatkossa tuotantoa on tarkoitus mahdollisesti laajentaa ostamalla lisää orgaanisesti kasvatettuja oliiveja muilta lähitiloilta. Tuotteiden myyntiä suunnitellaan kohdennettavan Suomeen ja muihin Pohjoismaihin. Tilan antimista valmistetaan myös orgaanista lemon curdia.

Pariskunta kertoo, että tänä vuonna oliiveilla on ollut hyvä kukinto, koska on ollut riittävästi sadetta, mikä antaa toiveita hyvälle oliivisadolle.

Arkielämää Alozainan andalusialaiskylässä
Päivi ja Harri ovat olleet erittäin tyytyväisiä elämäänsä noin 2000 asukkaan Alozainan kylässä. Kylän pääelinkeino on oliivintuotanto, joita tuotetaan normaalina vuotena noin 4 miljoonaa kiloa. Alozainan palvelut ovat huomattavastii laajempia, kuin vastaavan kokoisen kunnan Suomessa. Kylästä löytyy muun muassa vastarakennettu ympäri vuorokauden aukioleva terveyskeskus, uimahalli, ulkouima-allas, padelkenttä sekä kuntosali. Pariskunta pelaa muun muassa padelia ja harrastaa ruuanlaittoa. Kylän ympäristössä vuorilla on myös paljon upeita näköalakävelyreittejä, joita Päivi kulkee naapurin rouvan kanssa.


Kylässä on noin kymmenen ravintola-baaria sekä ruokakauppana esimerkiksi Dia. Coínin kaupunki sijaitsee 15 minuutin ajomatkan päässä, ja siellä voi tehdä ruokaostoksia muun muassa Carrefourissa ja Mercadonassa. Meren rannalle on vain noin 50 minuutin ajomatka, joten myös rantapäivän vietto on helposti saavutettavissa, ja samoin rannikolla asuvat tai lomailevat ystävät. Päivi ja Harri ovat myös löytäneet Espanjasta uusia suomalaisystäviä, ja muita kansainvälisiä ystäviä.
–Vaikka Alozaina on lähellä rannikkoa, tämä on autenttista maaseutua. Täällä kohtaa baarissa töistä tulleita
oliivityötekijöitä ja maanviljelijöitä cañalla sekä tyylikkäitä vanhoja herrasmiehiä kauluspaidoissaan ja olkihatussaan. Aina kun käymme rannikolla, palaamme kuitenkin tänne omaan rauhaan mielellämme, kokevat Päivi ja Harri.
–Täällä autetaan ja on yhteisöllisyyttä. Kaikki tervehtivät, ja meidän mielestä täällä on tosi ihania ihmisiä. Espanjan kieli on opeteltava, koska kyläläiset eivät puhu englantia. Se on vain hieman haastavaa, erityisesti viranomaisasioissa, ja silloin kun espanjaa pitäisi käyttää puhelinkeskustelussa. Pärjäämme kuitenkin käytännön asiossa ihan hyvin, pariskunta kertoo.
Päivi ja Harri Alozainan valkokalkittujen talojen reunustamalla kadulla.
Kuva Jänne-Johansson kotialbumi.

Päivi ja Harri kehottavat suomalaisia tutustumaan rohkeasti Aurinkorannikkoa ympäröiviin kyliin ja maaseutuun.
–Näissä kylissä ja maatiloilla asuminen sopii hyvin sellaisille, jotka ovat Suomessakin tottuneet puuhailemaan omakotitalon kanssa. Me siirsimme lähes saman elämän tänne, emmekä ole katuneet! Ja jos asiat ei onnistu, täältä pääsee aina takaisin kotimaahan, kiteyttää pariskunta.
Espanja.Com julkaisee joka kuukausi tarinan, jossa kerrotaan Espanjan unelmansa toteuttaneista suomalaisista henkilöistä, pariskunnista tai perheistä. Haluatko sinä tai perheesi osallistua artikkelisarjaan? Laita viestiä osoitteeseen toimitus@espanja.com.
Lue lisää Espanjaan muuttaneiden tarinoita:
Unelmat todeksi – muutto Espanjaan
Suomalaisia töissä Espanjassa
Tarinoita elämästä Espanjassa
Pääkuva ja teksti päätoimitus Espanja.Com
Anu Koivusaari
anu.koivusaari@espanja.com
