Ajankohtaista

Aasianherhiläinen on kutsumaton vieras, jonka leviäminen Espanjassa herättää huolta

Julkaistu: 08.10.2024

Aasianherhiläinen on vieraslaji, jonka pistos on äärimmäisen kivulias. Laji tuhoaa hunajaa tuottavia mehiläisiä ja voi olla vaarallinen ihmiselle. Aasianherhiläinen sekoitetaan kuitenkin usein kasvien pölyttämisen kannalta tärkeisiin, alueelle ominaisiin herhiläis- ja ampiaislajeihin, kirjoittaa El Pais 1.8.24 julkaistussa artikkelissaan.

Minkälainen hyönteinen on aasianherhiläinen, ja miten tunnistaa laji?

Aasianherhiläinen tuhoaa hunajaa tuottavat mehiläiset

Aasianherhiläistä (Vespa velutina) tavataan Aasian lisäksi Koillis-Afrikassa ja itäisissä Välimeren maissa. Viime vuosina laji on kuitenkin alkanut levitä Euroopassa yhä laajemmin aiheuttaen huolta ja pelkoa.

Aasianherhiläiset ovat hunajaa tuottavien mehiläisten ensisijainen tuholainen, ja ne etsivät ravinnokseen hunajan ja kasvien meden lisäksi eläinproteiinia. Laji on myös potentiaalinen kasvitautien levittäjä.

Laji leviää Euroopassa

Viime aikoina lajin on havaittu levinneen Euroopassa yhä voimakkaammin ja laajemmalle. Espanjassa sitä on tavattu maan pohjoisosia myöten.

Yhdyskunnat kasvavat erityisesti kesäisin. Koska aasianherhiläinen herättää pelkoa ja se voidaan sekoittaa muihin lajeihin, on vaara, että muitakin isokokoisia herhiläislajeja aletaan erehdyksessä torjumaan.

El Paisin artikkelissa muistutetaan, kuinka on tärkeää ymmärtää, että kaikki isokokoiset herhiläis- ja ampiaislajit eivät ole pistäviä aasianherhiläisiä, eivätkä ne siten ole vieraslajeja.

Miten erottaa aasianherhiläinen?

Aasianherhiläisen on iso, tumma myrkkypistiäinen, jonka vartalo on 20–30 mm pitkä. Sen ominaisuuksia ovat harmaanruskeat siivet, ja neljään eri segmenttiin jakautunut vartalo. Vatsassa on oranssit täplät, ensimmäinen raita on keltainen ja kapea. Pää on musta, nenä ja leuka keltaiset. Jalat ovat keltamustat, tuntosarvet mustat.

Isokokoinen

Aasianherhiläinen on huomattavasti isokokoisempi kuin monet muut herhiläiset. Sen vartalon pituus on vähintään 20 mm, kun taas esimerkiksi saksanampiaisen pituus on vain 12–15 mm. Suomessa yleisin ampiaislaji on piha-ampiainen (Vespula vulgaris), jonka kuningatteren tyypillinen pituus on 16–19 mm ja työläisen 11–14 mm.

Tummuus

Aasianherhiläinen on yleisväritykseltään monia muita herhiläis- ja ampiaislajeja tummempi, keltaisia raitoja on vähemmän, ja ne ovat ohuempia.

Jalat

Aasianherhiäisen jalat ovat selkeästi kaksiväriset: jalat ovat mustat ja niiden kärkiosat keltaiset.

Piston kivuliaisuus

Aasianherhiläisen suurempi koko tarkoittaa suurempaa myrkkymäärää. Ampiaisenpistot ovat yleensä aina kivuliaita, mutta aasianherhiläisen pistoa kuvataan erityisen kivuliaaksi ja kipua polttavaksi. Pistos voi vaatia jopa sairaalahoitoa.

Mikäli havaitset Espanjassa aasianherhiläisen pesän, tulee paikalle kutsua paikalliset palomiehet (bomberos). Palomiehet hävittävät pesän, sillä aasianherhiläinen tuhoaa muun muassa luonnolle tärkeät mehiläiset.

Palomiehet hävittävät vaarallisena vieraslajina pidettäviä aasianherhiläisiä. Kuva Espanja.Com.

Lähde
elpais.com

Pääkuva animalia.bio
Teksti Anne-Mari Lu
toimitus@espanja.com

Jaa:

Näin avaat pankkitilin Espanjassa

10 syytä matkustaa Costa del Solille syksyllä