Hyppää sisältöön

Matkailu ja turismi

Espanjan matkailu on monipuolista ja ympärivuotista: rannat, kaupungit, kulttuuri, ruoka ja luonto houkuttelevat matkailijoita kaikkialta maailmasta. Espanja on Euroopan ja koko maailman suosituimpia matkakohteita.

Benalmádenan hautausmaalle on haudattu kansainvälisiä kuuluisuuksia – kiehtova pala Costa del Solin historiaa

Benalmádena Pueblossa sijaitseva kansainvälinen hautausmaa kätkee sisäänsä yllättäviä tarinoita Hollywoodin tähdistä, kirjailijoista, tiedemiehistä ja Costa del Solin matkailun uranuurtajista. Hautaus...

Madridin ja Andalusian välinen junaliikenne poikki vakavan onnettomuuden jälkeen – häiriöt voivat jatkua viikkoja

Madridin ja Andalusian välinen suurnopeusjunaliikenne on edelleen keskeytyksissä keskiviikkona 28. lokakuuta tapahtuneen vakavan junaonnettomuuden vuoksi. Espanjan valtiollinen rautatieyhtiö Renfe on ...

Málagan hotellit muuttuvat yhä ylellisemmiksi – kaksi kolmesta hotellipaikasta korkeatasoisissa hotelleissa

Málagan kaupungin hotellitarjonta on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt kasvu on saamassa uuden suunnan, sillä hotellisijoittajat panostavat entistä enemmän neljän ja viiden t...

Kanariansaaret haluaa enemmän matkailutuloja ilman turistimäärien kasvua

Kanariansaarilla tavoitellaan nykyistä tuottavampaa matkailumallia, jonka taloudelliset hyödyt jakautuisivat entistä tasaisemmin myös paikalliselle väestölle. Tavoitteena on lisätä taloudellista hyvin...

Näin liikut Teneriffalla julkisilla

Teneriffalla bussilla pääsee niin kaupunkeihin, pienempiin kyliin kuin suosittuihin lomakohteisiinkin. Santa Cruzin ja La Lagunan alueella voi liikkua myös ratikalla. Sujuva matkanteko vaatii välillä ...

Costa Blancan matkailu kasvaa, Costa del Solilla vauhti hidastuu – mistä erot johtuvat?

Espanjan kahdella suositulla matkailurannikolla syksy on alkanut hyvin erilaisissa tunnelmissa. Costa del Solilla hotellien käyttöaste on kääntynyt laskuun, ja loppusyksyn ennusteet jäävät selvästi vi...

Halpalentoyhtiöt vauhdittavat Espanjan matkailua – lentoliikenne kasvaa polttoaineen kallistumisesta huolimatta

Espanjan lentoliikenne jatkaa ennätyksellistä kasvuaan, vaikka polttoaineen hinnannousu ja kansainvälinen epävarmuus aiheuttavat lentoyhtiöille kasvavia kustannuspaineita. Erityisesti halpalentoyhtiöt...

Katastrofaalinen freskon restaurointi ponnahti maailmanlaajuiseksi ilmiöksi

Aragoniassa sijaitsevan Borjan pikkukaupungin Misericordia-pyhätön seinällä komeilee omaperäinen pieni fresko. Paikallisen harrastelijamaalarin täydellisesti epäonnistunut restaurointityö singahti het...

Liikutko Espanjassa sähköpotkulaudalla tai pyörällä? Nämä uudet säännöt ovat nyt voimassa

Espanjan liikennesäännöt muuttuivat lokakuun alussa. Muutokset koskevat sähköpotkulautailijoita, pyöräilijöitä ja myös autoilijoita. Sähköpotkulaudalla ajavan vähimmäisikä on nyt 15 vuotta, kypärä on ...